Pioni ja poimulehdet

Tuumailin jo pari kesää sitten, että pieni kukkapenkkini takapihallamme kaipaisi laajentamista. Rakastamani poimulehdet olivat kasvaneet täyteen mittaansa ja alkoivat tulvia penkin reunojen yli. Alkukesästä viattoman pieniltä näyttävät mättäät ovat silmänlumetta. Muutama viikko aurinkoa yhdistettynä pariin sadekuuroon, ja lopputuloksena on niin mehevä ja runsas lehtirypäs, että se tukahduttaa varjoonsa kaikki lähelle istutetut pienikasvuiset kellokukat. Viime kesänä en vauvamasustani johtuen halunnut upottaa kuokkaa penkkiin, mutta viikko sitten helatorstaina alkoivat takapihallamme multa ja poimulehdet saada kyytiä. Tässä alkajaisiksi pari kuvaa kukkapenkistäni toukokuun alkupuolelta, kun laajennus oli vielä suunnitelmatasolla.

Mittailin pariinkin otteeseen pihalle tuoduilla vanhoilla kiuaskivillä laajennuksen kokoa. Kun lopulta olin muotoon ja kokoon tyytyväinen, pistin rakkaan aviomieheni hommiin. Hän hoiti nurmikon kuorimisen, kuokki laajennuksen reunat syviksi ja pyöräytti siinä sivussa paria kiveäkin parempaan asentoon. Hän irrotteli myös kolme poimulehtimätästä juuripaakkuineen penkin vanhasta osasta. Poimulehtihän kasvattaa keskelle juurakkoa puuvartiset paksut juuret, ja mättään ympärille tiheän ohuen rihmaston. Se ei leviä juuriversoina pitkin penkkiä vaan mätäsosa kasvaa leveyttä ja tuuheutta. Niin ollen pulskankin 4-5 vuotta vanhan mättään siirtäminen on vielä kohtuullisen helppo työ. Poimulehdet ovat kauneimmillaan sateen jälkeen, kun pisarat kimaltelevat lehtikuopissa kuin helmet simpukoissa konsanaan. Ne ovat myös oivia villiyrttejä, sillä varsinkin vielä pienet ryppyiset lehtiversot ovat maukkaita salaatin joukossa tai voileivän päällä. Näistä syistä en halunnut luopua poimulehdistäni, vaan tyydyin niiden sijoittamiseen laajennusosan kivien taakse. Siellä ne saavat rauhassa kasvaa täyteen mittaansa norjanangervopensasaidan katveessa.

Laajennusosan kiviparin etupuolelle istutin valkoisia karpaattienkelloja (campanula carpatica "Pearl White"), ketoneilikoita (dianthus deltoides "Albiflorus") ja kaukasianmaksaruohoja (sedum spurium "Alba"). Halusin valkoisia, kuivassa maassa viihtyviä kukkia, joista osa toisi korkeutta (neilikat), osa muhkeutta (karpaattienkellot) ja osa leviäisi maanpeittokasvina (maksaruohot). Aika näyttää miten suunnitelmani lähtee toteutumaan.

Kivien varjoon pääsivät kesäksi myös poikani syksyiset ostokset Kuopion Kädentaitomessuilta: pikkuinen tonttu ja tontun kesämökki. Nämä olivat syksyllä etuovella ruukuissa, mutta keksin laittaa ne lasten iloksi kesäksi kukkapenkin puolelle. Minusta nämä ovat kyllä niin söpöt, että voi olla, että minitontuista tulee uusin villitykseni...

Postauksen otsikossa mainitsin myös pionin. Se on lempikukkani, erityisesti vaaleanpunaisena ja pörheänä. Olen huokaillut vuosien varrella sisustus- ja puutarhalehtien sivuilla näkyville pioneille ja haaveillut salaa omasta. Laajennuksen myötä sain lisää tilaa tälle kaunottarelle, ja uskaltauduin istuttamaan kokeeksi klassikkopionin Sarah Bernardin. Sen pitäisi olla juurikin minun makuuni. Toistaiseksi punertava taimi näyttää aika reppanalta, mutta jospa ehkä ensi vuonna saisin siihen ensimmäiset kukkavarret? Varasin sille reilusti tilaa, vaikka sen ympärys nyt tällä hetkellä näyttääkin aika tyhjältä. Poimulehtienkin istutusväliksi mainitaan 40cm, mutta en millään uskonut sitä hentoisia taimia istuttaessani neljä vuotta sitten. No enää ei ole epäilystäkään, miksi välin pitäisi olla noin reilu... silloin välttää poimulehtien siirtelyn jälkikäteen!

Pionin kavereiksi lähemmäksi vanhaa kiviryhmää istutin karpaattienkellon ja kaukasianmaksaruohon lisäksi myös kaksivärisiä ketoneilikoita (dianthus deltoides "Arctic Fire"). Niiden punertava sisus toistaa paitsi pionin, myös tarhaidänunikoiden (papaver orientale "Royal Wedding") valko-purppuraista väritystä. Unikot päätyivät puolestaan poimulehtien tilalle vanhan kiviryhmän etupuolelle, perunanarsissien eteen. Unikoiden viereen upotin aiemmin terassin päädyssä olleen pyöreän betonisen astinkiven helpottamaan lasten kulkua kiviryhmälle. Kivi on myös mainio alusta isommallekin lyhdylle pimeneviä syysiltoja ajatellen.

Tarkkasilmäisimmät ehkä jo bongasivat edeltävistä kuvista toisenkin tontunmökin. Tämä on sitten sen tontun koti, kun pitäähän hänellä olla sekä koti että kesämökki! Kotinsa edustalla tonttu kasvattaa perunanarsisseja ja karpaattienkelloja.

Kiviryhmän keskellä kasvaa hujottaa riippajapaninlehtikuuseni. Sen muoto ei tosin enää ikävä kyllä ole tippaakaan riippamainen, kiitos toissakesän helteiden... Kuusta tukevan heinäseinään lyhtykoukkuun vaihdoin talvella lintujen ruokinta-astian. Pihan lapset keksivät, että sehän on sitten tontun kerrostalo! Sanopa muuta. :) Ja niinpä ruokinta-astia saa olla paikoillaan kesänkin.

Puun juurelle istutin suomalaisen valkoherukan. Valkoherukat ovat mielestäni huippukauniita kakkujen päällä ja niitä on vaikea löytää torilta tai kaupasta. Niinpä laitoin yhden pensaan kokeilumielessä omaan penkkiin, katsotaan miten se alkaa siinä viihtyä.

Muutoin puun juurella kasvaa poimulehtiä ja karpaattienkelloja. Näillä kivillä otetaan myös perinteisesti poikamme synttärikuvat, hän kun on syntynyt heinäkuussa. Jatkossa kiville nostetaan istumaan myös tyttömme, heinäkuinen vauva kun hänkin on.

Kaiken aherruksen jälkeen on mukava istahtaa terassille tai aurinkotuolille ihastelemaan uudistunutta penkkiä. Pitkään en ole kuitenkaan saanut pitää taukoa istutushommissa, sillä suomalaisiin kai iski viime viikonloppuna istutushuuma. Viherpihat ja puutarhat ovat tyhjentyneet Biolanin multasäkeistä ja hyötykasvien taimista. Pienikasvuisia kirsikkatomaatin taimia ei meidän kaupungistamme saa enää mistään. Minullakin meinasi käydä kalpaten, mutta onneksi ystävä vihjasi asiasta ja sain viimeiset tomaatintaimet paikalliselta puutarhalta. Olisiko korona saanut ihmiset innostumaan omavaraisuudesta, vai haetaanko nyt jotain puuhasteltavaa kesäajalle, kun mitään muutakaan perinteistä lomamatkailua ei oikein ole luvassa? Onpa syy mikä tahansa, minusta on loistavaa, että kasvien ja yrttien viljely kiinnostaa taas. Ensi postauksessa kurkataankin sitten taas meidän terassillemme, jossa on pitkä rivi yrttiruukkuja...

 

Vadelmainen rubiinisuklaajuustokakku

Kenen mielestä juustokakut kuuluvat kesään? Minusta ainakin! Viimeistään kesän kynnyksellä innostun aina leipomaan gluteenittomia juustokakkuja. Niitä on ollut usein tarjolla lastemme synttäreillä, ja tällä kertaa leivoin ensimmäisen "kesäkauden" juustokakun vapun kunniaksi. Munkit jäivät paistamatta, koska paistorasvan vahtiminen yhdeksänkuukautisen neidin roikkuessa jalassa olisi ollut liian riskialtista. Siispä ratkaisuna oli tekaista vartissa superhelppo uuniton ja liivatteeton juustokakku. Idean tähän kakkuun sain Yhteishyvän tämän kevään ruokalehdestä, jonka takasivulla oli valkosuklaa-passionjuustokakun ohje. Minulla sattui olemaan syksyllä Tukholmasta ostettua rubiinisuklaata sen verran, että päätin tuunata reseptin vaaleanpunaisemmaksi. Ja hyvä tuli!

Oletko sinä muuten jo maistanut rubiinisuklaata? Tämä uusin suklaalaji tuntuu jakavan mielipiteitä. Minä tykkään sen marjaisesta mausta ja mielestäni vadelmat ovat sille superhyvä pari. Mieheni sen sijaan ei ole rubiinisuklaasta innostunut, ja jotkut jopa väittävät rubiinisuklaata kaikkien aikojen huijaukseksi valmistusmenetelmästä johtuen! Minulle on aika samantekevää, miten suklaa on valmistettu ja onko se aito uusi suklaalaji vai ei. Maku ratkaisee! :)

Vadelmainen rubiinisuklaajuustokakku (gluteeniton)

(12 annosta, 15 min. + hyytyminen)

200g gluteenittomia kaurakeksejä (esim. Finax)

75g voita

200g rubiinisuklaata

400g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 dl sokeria

1tl vanilliinisokeria

400g kermarahkaa (Valio)

1rkl sitruunamehua

vadelmia ja rubiinisuklaata koristeluun

 

1. Laita irtopohjavuoan (noin 20cm) pohjalle leivinpaperi ja peitä myös reunat leivinpaperisuikaleella.

2. Murskaa keksit, esimerkiksi laittamalla ne pakastepussiin ja kaulitsemalla ne muruksi. Sulata voi ja sekoita murujen joukkoon. Painele keksivoiseos kevyesti vuoan pohjalle.

3. Sulata rubiinisuklaa varovasti mikrossa miedolla teholla usein sekoittaen.

4. Sekoita tuorejuusto ja sokerit sähkövatkaimella, ja lisää seokseen sulatettu suklaa voimakaasti sekoittaen. Sekoita joukkoon myös kermarahka ja sitruunanmehu.

5. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Peitä kannella tai kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

6. Siirrä kakku tarjoilulautaselle. Koristele vadelmilla ja rubiinisuklaanapeilla juuri ennen tarjoilua.

Alla vielä kuva meidän vapputarjoiluistamme. Rubiinisuklaakakun kanssa maistui itse tehty sima. Koronakriisin vuoksi en ostanut simaa tänä vuonna torilta, vaan päätin tekaista sen itse. Ja herkkuahan siitä tuli. Onneksi vappu on vain kerran vuodessa, minulta lähtisi muuten lapasesta tämä siman juominen. Tänä vappuna taisin juoda sitä itse noin kolme litraa...

Jos innostutte testaamaan reseptiäni, laittakaa kommenttia tänne mitä piditte kakusta! :)

Pienen tytöntylleröisen oma huone

Kaksi unikoulua, kourallinen unettomia öitä sekä kolme pinnasängyn eri kulmiin sijoitettua tuttia - näillä aineksilla saimme siirrettyä suloisen tyttövauvamme nukkumaan ehjät yöunet omaan huoneeseensa tämän kevään aikana. Huh ja nyt se on takana, nimittäin selkä mutkalla nukkuminen ja kampeaminen huoneesta toiseen kesken makeimpien yöunien. Kun ensi viikolla vielä esikoinen palaa takaisin päivähoitoon, alkaa tällä äidillä olla jälleen enemmän aikaa itselleen ja omille harrastuksilleen, kuten sisustamiselle, hurraa!!

Pinnasängyn ja hoitopöydän kantaminen vierashuoneeseemme oli tietysti osa pikkuisemme siirtoa pois yöuniltaan äidin kainalosta. Ihan uusiksi emme ole vielä pistäneet kokonaisuutta, jotta meillä olisi yövieraillemme levitettävä sohvasänky jäljellä. Ylipäätään vierashuoneemme on kotimme huoneista pienin, vain alle kahdeksan neliötä kooltaan, ja niinpä aion suunnitella sen säilytys- ja sisustusratkaisut ajatuksen kanssa.

Tältä tyttömme huoneessa näyttää juuri nyt. Hoitopöytäkin kärrättiin pois pari viikkoa sitten ja alkajaisiksi tilalle tuli vanha tuttu Expedit-kuutiohylly. Peilin alla oleva tila on todellakin hyötykäytössä viimeistä senttiä myöten. Kuutiohyllyssä säilytämme neitokaisen ensimmäisiä kirjoja, hoitoreppua sekä duploja ja muita leluja. Olen todennut nämä Ikean hyllyköt superhyviksi säilyttimiksi lastenhuoneisiin. Kankaisiin laatikoihin saa upotettua hurjan määrän leluja ja nämä ovat tukevia, vaikka lapsi yrittäisi kiivetä ylös hyllyjä pitkin. Sängyn alla on äitini ensimmäinen itselleen ostama matkalaukku. Meille ei säästynyt kovin montaa esinettä vanhempieni nuoruusajalta, mutta onneksi tämä ihanuus on tallessa.

Sänkyyn olen pedannut puolestaan oman lapsuusaikani lempilakanat. Näitä on meillä kahdessa koossa, sekä vauvaversiona että lastenlakanoina. Pidin näistä niin paljon lapsena, että en olisi oikeastaan muita lakanoita halunnutkaan käyttää. Lakanoiden puuvilla on pehmennyt ihanasti useiden pesukertojen myötä. Nyt myös pikkuprinsessamme saa tuutia kauneusuniaan kukkakedolla. Uninorsu on peräisin Kelan äitiyspakkauksesta ja Fabelabin roosa unipupu tyttömme kummitädiltä.

Uninorsun esikoinen tosin yritti omia itselleen. En suostunut, sillä pitäähän tytyllämme olla omia rakkaita unikavereita, ei ainoastaan isoveikan vanhoja. Tyttömme pitää kovasti myös Brion vedettävästä keltaisesta kirahvista, joka on nimeltään Keijo, tai tuttavallisemmin Keke. Sen kumiset sarvet on kuin tehty kutiavien ikenien hankaamiseen. Niiskuneiti on saanut sekin paljon rakkautta osakseen. Bamse-nallen kissa Janson on isoveljen lahjoitus pikkusiskolleen ja vaaleanpunainen Ottiilian hempeä yksisarvinen laukkasi meille pienillä kavioillaan Tampereen tallipihalta.

Toistaiseksi vauva ei ole yltänyt pikku tassuillaan seinäpeiliin. Peili on siirtymässä lähiaikoina pois, ja nyt pohdin, mitä ihmettä laittaisin sen tilalle. Haluaisin jonkinlaisen säilytysratkaisun, joka toimisi myös tulevina vuosina hyllykön tai työpöydän yläpuolella. Sänky ei nimittäin tule jäämään vuosiksi tälle seinustalle, jonka pituus on aika lailla tasan kaksi metriä. Jollain tavalla haluaisin hyödyntää peilin yläkulmien takana olevat kiinnitysruuvit, jotta välttyisin maalaukselta ja paklailuilta. Peilin yläreuna ja siten nämä ruuvit ovat aika korkealla (n. 160-170cm lattiasta mitattuna), joten esimerkiksi pieni seinähylly näyttäisi yksinään hullunkuriselta noin ylös sijoiteltuna. Olisiko teillä ideoita, mitä tilalle voisi laittaa? Yksi hauduttelemani idea olisi vanha puinen leveä seinänaulakko, jossa olisi sekä ripustuskoukut että ylähylly. Tällaista minulla ei ole vielä jemmassa, vaan se pitäisi löytää jostain kirpparilta...



Peilistä heijastuu suosikkitapettini, jonka marokkolaiseen kuvioon en ole kyllästynyt vieläkään. Ihastuin siihen sydänjuuriani myöten ja mieheni mutinoista huolimatta sain neuvoteltua sen meille tähän huoneeseen. Tapettiseinämälle on siirtymässä parin vuoden sisällä lastensänky, ja sitten on aika luopua tästä hyvin palvelleesta Ikean Hemnes-sohvasängystä.

Sängyllä on äitini virkkaama päiväpeitto, jonka aion antaa tytöllemme mikäli hän vain sen haluaa. Tyynyrykelmien kokoaminen on minulle mieluista puuhaa ja niinpä tälläkin sängyllä on kasa kauniita tyynyjä molemmissa päissä. Sängylle on päässyt myös valkoinen uskollinen vahtikoira Murre, joka on myöskin äitini käsialaa ja peräisin minun lapsuudestani. Ikkunan edessä riippuu valkoisista paperipusseista toissasyksynä askartelemani joulutähti. Minusta siitä tuli niin kaunis, etten hennonut ottaa sitä pois joulun jälkeen... Sattuukohan kenelläkään teistä olemaan kotona koristeita, jotka olivat joulua varten, mutta jäivätkin sitten esille pidemmäksi aikaa? :)

Seuraavassa postauksessa olisi tarkoitus kurkistaa kevätistutuksiin, mikäli sää sallii niiden istuttamisen. Jos lunta rupeaa satelemaan kiusaksi asti, postailen tänne jonkun herkkureseptin. Mielessäni olisi esimerkiksi eräs superhyvä gluteeniton vohveliresepti tai sitten vapuksi tekemäni rubiinisuklaajuustokakku, johon ei tarvita liivatetta eikä uunia. Onko teillä toivetta, kumman reseptin laittaisin tänne? Hauskaa toukokuuta ja kesän odotusta sinulle!