keskiviikko 15. elokuuta 2018

Sisustusshoppailua Ruskossa: Loviisan Aitta

Minkälainen on sisustusliike, joka palkittiin Gia-kilpailussa Chicagossa vuonna 2011 maailman parhaimpana ja elämyksellisimpänä myymälänä? Pakkohan tätä ihmettä oli käydä katsomassa Varsinais-Suomeen suuntautuneen kesälomareissumme päätteeksi. Bongasin Loviisan Aitta -lifestylemyymälän Unelmien kesäpuodit -lehdestä jo vuosi sitten. Ajatus vierailusta Ruskolla jäi hautumaan, kunnes tänä kesänä olimme oikealla suunnalla liikkeellä. Palatessamme Turusta Tampereelle näpyttelin siis puhelimeni Google Mapsiin osoitteeksi Vahdontie 600.


Tänne tulijan ei kannata olla kiireinen, sillä myymälätilaa on melkein 1000 neliötä. Kierros kannattaa aloittaa vanhasta kivijalkanavetasta, jossa on hulppea valikoima ylellisiä vaatteita, asusteita, huonekaluja ja sisustustuotteita. Navetan yhteydessä toimii myös pieni kahvila, jonka ulkoterassi olisi houkutellut, ellei sää olisi ollut niin harmaa. 




Aitassa on hengästyttävä määrä kaikkea, mitä sisustaja voi vain kotiinsa toivoa. Peittoja, tyynyjä, astioita, kankaita, ikikukkia, valaisimia... Lista on loputon. Laadukkaat luksusbrändit olivat näyttävästi esillä pitkin liikettä Balmuirista Lexingtoniin ja Rivièra Maisonista Gant Homeen.

Minä ihastuin tällä kertaa navettarakennuksen alakerrasta löytyvän ruotsalaisen Cult Designin itämaishenkiseen keramiikkaan. Ornamenttikuvioidut vaaleanpunaiset, vaaleanharmaat ja valkoiset astiat istuisivat meidän kotiimme täydellisesti. Erityisen ihania olivat pienet kulhot ja kakkuvati. Taitavat mennä joululahjalistalle...




Niin ikään pidin kovasti ajattoman tyylikkäistä vitriinikaapeista ja apteekkarinlaatikostoista.


Perheemme miesväen suosikki taisi olla navetan alakerran vuodevaateosastolla seisova iso puuhevonen. Eikä aikaakaan, kun hevosella oli juniorin lippis päässä... :)



Navettarakennuksen jälkeen tein pikakierroksen pihapiirissä sijaitsevassa tiiliomakotitalon outletissa. Siellä oli mukava valikoima vaatteita ja sisustustuotteita puoleen hintaan. Sen jälkeen suuntasin lopuksi vielä punaiseen kuivurirakennukseen, joka on kokonaan omistettu Rivièra Maisonin tuotteille.


Talossa vallitsi brändille ominainen levollisen tyylikäs ja ylellinen tunnelma. Tuotevalikoima oli mittava, pitäen sisällään laajan valikoiman RM:n huonekaluja, tekstiilejä ja astioita. Jälleen siis roppakaupalla silmänruokaa!




On muuten ihana palata näihin kuviin jälkikäteen ajan kanssa. Osan kivoista jutuista huomasin vasta nyt tätä postausta tehdessäni. Loviisan Aitta on kokonaisuutena niin valtava, että ensimmäisellä vierailukerralla paikasta ei välttämättä saa kaikkea irti. Toisella kerralla voisi hieman hidastaa tahtia ja pysähtyä pidemmäksi aikaa omien suosikkibrändien tuotteiden äärelle. Sekä syventyä perusteellisemmin outletin edullisiin löytönurkkauksiin.

Käynti tässä maailman parhaimpien sisustusliikkeiden joukkoon valitussa myymälässä kuitenkin kannattaa ehdottomasti, vaikka omat kukkaronnyörit eivät venyisikään kaikkiin luksusbrändien ihanuuksiin. Ideoita kattauksiin ja sisustukseen on rutkasti tarjolla ihan ilmaiseksi. Ja olenpa kuullut huhuja, että erityisesti joulun aikaan Aitassa vallitsee satumainen tunnelma... :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...