keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Terassi pukeutuu syksyyn

Ihan aluksi on pakko kertoa parhaat uutiset, kirjaimellisesti! Meidän kotiamme ja tätä blogia esiteltiin viime viikonlopun Savon Sanomien Asuminen-osiossa. Toimittaja ja kuvaaja kävivät meillä kylässä ja melkein pari tuntiahan siinä vierähti jutustellessa ja kotiamme kiertäessä. Perhosia oli vatsassa niin ennen vierailua, vierailun ajan kuin vielä sen jälkeenkin! Nyt pulssi on jo tasaantunut, mutta hymy nousee aika ajoin huulille tätä muistellessa ja juttua lukiessa... :)

Ajattelin tehdä tämän postauksen lasitetusta terassistamme, joka on nyt syysasussaan. Betonirahien istuintyynyt on vaihdettu pörröisiin taljoihin ja syksyisen luonnon aarteita - värikkäitä vaahteranlehtiä ja muhkeita makedonianmännyn käpyjä - on levitelty niin hyllyille kuin asetelmien koristeeksi.


Vanhat alumiiniset kahvipannut ovat saaneet uuden käyttötarkoituksen kukkaruukkuina ja lyhtyinä. Violetinpuhuvan kaalin, ruosteenväristen vaahteranlehtien sekä keltaisten koristekurpitsojen väri-ilotulitus on kerrassaan hurmaava!



Kahvipannu täynnä syksyisiä makuja kelpaa koristeeksi myös itämaiselle tarjottimelle yhdessä kynttilälyhtyjen kanssa. Vaihtelunhaluinen kun olen, niin asetelmat saattavat mennä uusiksi parin päivän sisällä! Tämä pannullinen on tarkoitettu esteetikon silmänruoaksi.



Terassimme verhovaijereihin ripustetut myrskylyhdyn malliset ledvalot syttyvät iltahämärässä. Valoa kajastaa iltaisin myös appeni nikkaroimilta seinähyllyiltä. Siellä tuikkii kahvipannulyhty, yksi ehdoton suosikkini viime vuoden DIY-projekteistani. Sen rinnalle on nostettu ajattoman kauniit Iittalan Kivi-tuikkulyhdyt.



Ylähyllyn valkoinen tähti on ollut paikallaan koko vuoden, mutta näin syksyllä sitä katsellessa alkaa mieleen hiipiä joulu. Ja en muuten ole oikeasti ensimmäinen, kuka jo ajattelee joulua! Reilu viikko sitten oli jo joku toinen jouluihminen ehtinyt kysyä joensuulaisessa Sarustiikassa, milloin heidän liikkeeseensä alkaa saapua jouluisia sisustustavaroita. Kuulemma lokakuun alkupuolella, ja luvassa on ainakin valtava määrä lasisia koristepalloja. Ja lokakuuhun ei oikeasti olekaan enää kauan! :)


Rakkauteni vanhoihin marjapoimureihin ei ota laantuakseen. Alumiininen pääskypoimuri on paraatipaikalla vanhan ikkunanpokan edessä. Kolhut ja ruoste eivät haittaa, päinvastoin. Tänä syksynä aion laittaa poimuriin ledvalot sisälle. Paikka ja sijainti on vielä mietinnässä - en ole päättänyt jättäisinkö poimurin terassin hyllylle vai nostaisinko sen seinälle roikkumaan koukusta. Tai sitten tuon aarteeni sisälle piristämään muutoin modernia eteistämme tai ruokailutilaa...


Valoista puheen ollen, myös poikamme on saanut syksyn kunniaksi omaan tiipii-telttaansa valot. Ensiksi meinasin kieputella hehkulampun näköiset valot teltan puukeppeihin tiipiin ulkopuolelle. Mutta kun nostin valosarjan paketistaan ulos ja näin, että se oli niputettu valmiiksi kimpuksi, niin sitten vain ujutin hehkulamppurykelmän tiipiin sisälle, aivan tiipiin "kattoon".




Aika makea valaisin, eikö vain? Joinakin iltoina hämärän laskeuduttua sytytän valot telttaan ihan vain huvin vuoksi ja katselen kotimme sisältä, kun tiipii hohtaa kodikkaasti valoa terassille ja puutarhaamme...

Nämä huvin vuoksi tehdyt asiat - tunnelmavalojen tai kynttilöiden sytytys, kauniin asetelman kokoaminen tarjottimelle tai kiireetön kahvitteluhetki - tarjoavat minulle arjessa tilaisuuden pysähtyä iloitsemaan juuri käsillä olevasta hetkestä. Siitä on kyse myös blogissani. Pyrin blogini avulla sanoittamaan sen, mitä ihanaa ja iloa tuovaa minun ja perheeni arjessa on juuri nyt. Toki rakastan myös haaveilua ja suunnittelen asioita pitkällekin eteenpäin, mutta merkityksellisintä on kuitenkin se, mikä tuo iloa ja hyvää mieltä omaan elämään tänään ja tässä hetkessä. Ja siihen riittää usein hyvin pienikin asia. :)



keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Näyttävät syysistutukset ja -asetelmat

Japaninsypressin ja tähkäkanervan istuttaminen ruukkuihin elokuun lopussa sytytti minussa kipinän luoda lisää metsähenkisiä ja luonnollisen näköisiä istutuksia. Postailinkin jo Instagramin puolella, kuinka helppoa ja nopeaa on tehdä parvekelaatikoihin näyttävät syysistutukset callunasta, muratista ja koristekivistä. Niin, ja multaakaan näihin ei välttämättä tarvita, koska kasvit kuitenkin jäätyvät talven tultua ja kastelu loppuu.


Parvekelaatikoiden pohjalle laitoin siis mullan tilalle aimo satsin ruukkusoraa. Sen jälkeen upotin callunat ja muratit muovisine suojaruukkuineen soraan ja lisäsin lopuksi päälle kerroksen valkoisia koristekivia. Aikaa meni kahteen laatikkoon noin kymmenen minuuttia. Apurina oli tomera kolmevuotiaamme, joka lapioi ruukkusoraa reippaalla tahdilla laatikoihin (ja nurmikolle).



Minusta näistä tuli tosi ihanat. Joskus yksinkertainen on kauneinta. Ajattelin viritellä vielä ledvalot näihin laatikoihin hieman syksymmällä. Näin valkoiset kivet hohtaisivat kauniisti pimeälläkin.



Päästyäni vauhtiin otin seuraavaksi käsittelyyn terassin ruukut, joissa oli kesällä miljoonakelloa, pelargonioita ja hopeaputousta. Ikävä kyllä hopeaputous ei viihtynyt niin hyvin paahteisella terassillamme, että siitä olisi riittänyt iloa syksylle. Mutta onneksi olen vaihtelunhaluinen! ;)


Käppyräiset katajat, kanervat ja jylhät jääkauden muokkaamat kalliomaisemat kuuluivat erottamattomasti lapsuuteeni. Tänä kesänä oivalsin, kuinka rakkaiksi muistoksi ovatkaan muodostuneet ne Lahdessa Salpausselän harjun kalliometsissä vietetyt leikkihetket ystävieni kanssa. Huomasin nimittäin Naantalin Muumimaailman metsäpoluilla, kuinka edelleenkin kuivan mäntymetsän ja katajan tuoksu vievät minut sekunneissa noihin sielunmaisemiin, jotka ovat erottamaton osa minua. Terassin ruukkuistutuksiin sain siis ikuistettua pienen palan minulle rakasta sielunmaisemaa callunoiden ja katajien myötä.



En laittanut toistaiseksi vielä koristekiviä terassin ruukkuistutusten juurelle, vaan odottelen ensin pakkasten tuloa, jolloin kastelun voi lopettaa.

Sen sijaan päätin hyödyntää valkoisia koristekiviä valkoisen marjakanervan parina. Tyylikäs ja sisällekin sopiva istutus syntyi äitini vanhaan alumiiniseen kakkuvuokaan. Valkoisen marjakanervan kukintojen pehmeän pyöreä muoto toistuu valkoisissa koristekivissä. Puinen rustiikki kynttilänjalka on muisto koulutusmatkalta Amsterdamista.



Laitoin viime viikonloppuna uusiksi myös terassin päädyn istutukset: kesäkurpitsa ja tilli saivat lähteä ja tilalle tulivat köynnöstuet ja vanhat kiuaskivet. Postailen tästä projektista vähän myöhemmin kuvia, kunhan olen saanut hankittua köynnöstukiin ledvalot.

Istutusideoita kannattaa käydä bongailemassa myös omilta lähipuutarhoilta. Palasin kotiin innosta puhkuen käytyäni pari viikkoa sitten Vehmasmäessä sijaitsevalla Heikkisen Kukkatarhalla. He olivat loihtineet toinen toistaan ihanampia istutuksia ruukkuihin syyspuutarhureiden inspiraatioksi. Esimerkiksi hopealanka sopii mainiosti niin koristekaalin, lankaköynnöksen kuin syklaamin pariksi.




Oma suosikkini oli tämä peltiruukku, johon olivat päässeet koristekaali ja marjakanerva. Katteena käytettiin kekseliäästi hiottua lasimurskaa. Älyttömän upea! Ihan kuin kasvit olisivat olleet sampanjacoolerissa!

Ja sitten ne koristekurpitsat ja -hedelmät... Mitkä värit, muodot ja tekstuurit! Näitä piti saada iso pussillinen mukaan.



Todettakoon, että puutarhalta kotiin palattuamme lähes kaikki "etelän hetelmät" päätyivätkin minun asetelmieni sijasta juniorin kokkausleikkeihin. Olivat siis liian herkullisen näköisiä! :) Äidille jäi koristekaali ja pari kurpitsaa, mutta niistäkin saa jo tunnelmallisen asetelman aikaiseksi.


Olisi kiva kuulla, mitkä ovat teidän parhaat vinkkinne ja ideanne syysistutuksiin! Postailkaahan kommentteja ja linkkejä tähän blogiin kaikkien meidän syysistutuksien tekijöiden iloksi :).



keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Seitsemän sisustustrendiä syksyyn

Kellastuvat lehdet, sammaleinen tuoksu, piemenevät illat... lupaus syksystä leijuu ilmassa. Syksyn kirpeinä ja kuulaina päivinä on ulkoilun lomassa ihana vetäytyä oman kodin lämpöön. Miten tunnelmallista onkaan käpertyä sohvannurkkaan, sytyttää muutama kynttilä ja hautoa sisustusideoita talven varalle. Sohvannurkkahyggeilyn tuloksena innostuin poimimaan tähän postaukseen omat suosikkini syksyn sisustustrendeistä.

1. Vanhan ajan kasviprintit

Vanhan ajan kasviprintit kallioimarteesta niittyleinikkiin ovat kokeneet uuden nousun. Mikkelin Kenkäveron keväällä 2015 aloittama uustuotanto Ebba Masalinin kasvitauluista on saanut monen suuntaamaan askeleensa paikalliseen Taito Shopiin. Minäkin olen aivan myyty näille Masalinin tauluille. Harkinnassa ovat joko voikukka-, niittyleinikki- tai raita-aiheinen taulu. Miten vaikeaa onkaan valita näistä oma suosikki! Myös muilla brändeillä on viime aikoina ollut paljon ihastuttavia kasvikuoseja. Oman mieleisen kasvitaulun voi myös kuvata asettelemalla haluamansa kasvit valkoiselle tai mustalle pahville, ja ottamalla tästä asetelmasta yläpuolelta kuvan. Sitten vain tilataan kuvasta tuloste tai canvastaulu oman maun mukaan.



2. Sinapinkeltainen ja konjakinruskea

Syksyisen luonnon ruosteiset sävyt valloittavat suomalaiset kodit. Tänä syksynä on oikea hetki koota muhkea kasa sinapinkeltaisista tyynyistä sohvalle tai hankkia uudet muhkeat okranväriset pyyhkeet kylpyhuoneeseen. Myös konjakinruskea on suosiossa, etenkin nahkasohvissa. Sävyt toimivat mielestäni parhaiten yksityiskohtina valkoiseen, mustaan tai hiekkaan yhdistettynä, ettei kokonaisuudesta tule liian tunkkainen.

Kuva lainattu: Granit


3. Pellava

Tekstiileistä ihanimmat ovat pellavasta kudottuja. Granitin valikoimista löytyy muhkeita pellavatyynyjä, pöytään katetaan maalaisromanttisessa hengessä pellavaservetit ja sänkyyn pedataan pellavalakanat. Sileydestä ei tarvitse murehtia, pienet rypyt kuuluvat niin elämään kuin pellavaankin! Alla olevassa kuvassa on poiminta Himlan valikoimasta Tukholman Åhlens-tavaratalosta.




4. Metallisävyjen yhdistely

Tyylipuhtauden tavoittelun sijasta voi nyt sekoittaa huolettomasti kultaa, hopeaa ja pronssia keskenään. Sävyjen yhdistely toimii mainiosti esimerkiksi rykelmässä erilaisia kynttilänjalkoja. Aika vapauttavaa, kun kaiken ei tarvitse olla sävy sävyyn!



5. Wanhat aarteet

Kukapa meistä ei olisi lukenut tarinoita mummujen ja pappojen vinteistä, joista on löytynyt omaan kotiin toinen toistaan säväyttävämpiä löytöjä. Minulla ei tällaista aarreaittaa ole koskaan ollut, joten kiertelen aika ajoin kirpputoreja, markkinoita ja rompetapahtumia. Kurkkailenpa satunnaisesti roskalavoillekin. Ja aina välillä jokin ihana vanhan ajan lasipullo, marjapoimuri tai pikkutonkka sattuu kohdalle. Yhden lypsyjakkarankin olen roskalavalta onkinut. Rakastan tällaisten vanhojen yksityiskohtien lisäilemistä muutoin moderniin sisustukseen!



6. Tiikki

Tiikki oli varsin suosittu materiaali 1960-70-lukujen sisustuksessa. Lapsuudenkodissani oli useampia tiikkiviiluisia huonekaluja, joista osa oli päätyä kymmenisen vuotta sitten roskalavalle muuttotouhuissa. Onneksi ehdin väliin, ja sain pelastettua aarteet hävitykseltä. Minulla odottaa mm. tiikkiviiluinen kirjahylly siirtoa pojan huoneeseen. Kodinhoitohuoneemme nostalginen tiikkilipasto on puolestaan löytö paikalliselta kirpputorilta.



7. Arjen luksus

Panostamalla kauniiseen käsisaippuapulloon, laadukkaaseen vihreään teehen tai vaikkapa  sampanjantuoksuiseen kynttilään saa piristettyä mieltä keskellä arjen aherrusta. Luksuksen ei siis tarvitse välttämättä olla suureellista ja säästöjä vaativaa.



Olisi kiva kuulla, mikä puhuttelee sinua juuri nyt sisustuksen trendeissä? Vai viittaatko kintaalla muoti-ilmiöille ja teet kaiken täysin oman maun mukaan?

Hauskoja syyskuisia sisustushetkiä kaikille! :)



keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Pikainen sunnuntaivisiitti Tukholman sisustuskaupoissa

Missä kannattaa käydä, jos lähtee ruotsinlaivalle ja aikaa tutustua Tukholman sisustusliikkeisiin on vain muutama tunti? Ja vieläpä niin, että matkassa kulkee myös jälkikasvu? Tulin testanneeksi tämän heinäkuun lopussa, kun suuntasimme perheemme kanssa hetken mielijohteesta ruotsinristeilylle.

Tukholma pursuaa ihania sisustuskauppoja. Esimerkiksi Östermalmin kaupunginosa on varsinainen aarreaitta! Mutta jos on liikkeellä sunnuntaina ja välimatkat edetään rattaita työnnellen, kannattaa suunnata suosiolla helppokulkuiseen ydinkeskustaan. Me tulimme Tukholmaan Silja Symphonylla, jonka terminaalista on vajaan kilometrin mittainen matka lähimmälle metroasemalle (Gärdet). Siitä pääsee alle kymmenessä minuutissa punaisella linjalla T-Centralen keskusasemalle, jossa kaikki metrolinjat kohtaavat. T-Centralen on Sergelin torin alapuolella. Torin laidalla sijaitsee Åhlens City -tavaratalo, jonka toisesta kerroksesta shoppailukierros on hyvä aloittaa. Muuten, jos keskustassa on jo ennen aamuyhtätoista, jolloin tavaratalo sunnuntaisin aukeaa, voi nautiskella aamukahvit torin laidalla vaikkapa Espresso Housessa tai Wayne's Coffeessa. :)


Åhlensin sisustustaivaassa saa kulumaan helposti tovin jos toisenkin. Mm. Mujilla ja House Doctorilla on omat osastonsa. Niin astioille, tekstiileille, viherkasveille, valaisimille kuin säilytysratkaisuille on omat kulmauksensa, joita tutkiessa ei voi olla tekemättä löytöjä.

 
Ihastelin esimerkiksi näitä alla näkyviä mustapilkullisia riisipaperivalaisimia. Oman perusvalkoisen riisipaperipallovalaisimen saisi vaivatta tuunattua vastaavaksi mustalla tussilla tökkimällä mustia pilkkuja paperiin!


Seuraava pidempi pysähdys olikin sitten Himlan pellavaisten kattaustekstiilien kohdalla. Lautasliinoja, pöytäliinoja, kaitaliinoja... ja missä väreissä!


Ja kierros senkun jatkui. Ihania puunuppeja ja nahkaisia vetimiäkin täältä löytyy. Nuo jättikokoa olevat nupit olisi helppo maalata juuri sen värisiksi kuin haluaa.


Kierroksen puolivälissä kolmevuotias alkoi jo purnaamaan rattaissa istuskelusta. Pelastus löytyi samasta kerroksesta, nimittäin kirjaosastolta. Sieltä löytyi juniorille selailtavaksi uusin (ruotsinkielinen) osa Putti-hevoskuvakirjasarjasta. Ennen sen ostamista sain sitten suorittaa rauhassa kierrokseni loppuun keittiötekstiiliosastolla pojan viihtyessä kirjansa parissa. Keittiötekstiileissä oli näyttävä edustus mm. ruotsalaiselta Littlephantilta.



Ja sitten löytyivät Åhlensin oman tuotannon vaaleanharmaat pellavalautasliinat, joilla hintaa oli vain 10€ per kaksi kappaletta. Näitä lähti sitten kolme pakettia mukaan, eli yhteensä kuusi servettiä. Sopivat täydellisesti juhlavampiin kattauksiin (lue: joulupöytään :). 


Sitten vain kassalle servettien ja kirjan kanssa. Jos muuten hakusessa on piristystä lastenhuoneeseen, kannattaa käydä tsekkaamassa Åhlensin neloskerros, jota löytyy lelujen ja lastenvaatteiden ohella myös oiva valikoima suloisia kodintekstiilejä lastenhuoneeseen. Edustettuna ovat mm. Littlephant ja Mini Rodini, mutta osastolta löytyy myös kaikkea pientä kivaa esimerkiksi Bamse-nallesta pitäville.

Åhlensin kakkoskerrokseen kannattaa suunnata paitsi sisustusosaston, myös vegeruoan perässä. Pari vuotta sitten söin Åhlensin Sally Voltaire & Systrar -ravintolassa superherkullisen lohisalaatin tuoreilla kauden raaka-aineilla höystettynä. Tänä kesänä päätin testata "Sallyn vegaanisalaatin". Annos oli niin kaunis, että pitihän siitä ottaa kuva.


Annos kaipasi minun makuuni pientä suolaripausta, mutta muuten maut ja tekstuurit olivat kohdillaan! Ja kuvien arvoinen on myös paikan interiööri.



Ravintola huomioi muutenkin hyvin erikoisruokavaliot, kuten keliakian, joten tänne on keliaakikon ihana suunnistaa ruokailemaan tai kahvittelemaan hyvillä mielin. Sen kyljessä on myös pieni ekohenkinen puoti, joka kannattaa tsekata sisustuskierroksen yhteydessä.

Noh niin, Åhlensilla siis saa helposti vierähtämään ruokailuineen pari tuntia. Åhlensilta askeleet voi suunnata Drottninggatania pitkin esimerkiksi vanhaan kaupunkiin, jonka pikkukujilla on lukematon määrä antiikkiliikkeitä. Minulla oli kuitenkin rattaat mukana, joten en jaksanut lähteä jumppaamaan niiden kanssa ahtaissa tiloissa ja kynnysten yli. Åhlensin ja vanhankaupungin välille samaiselle kadulle mahtuu Tiimarin ja Tigerin välimuoto, eli edullista kodin pikkutavaraa myyvä Lagerhaus ja myös esimerkiksi Villervallan vaateliike.

Toinen must-kohde sunnuntaishoppailijalle on parin korttelin päästä Åhlensista sijaitseva Mio Stockholm City (os. Sveavägen 20). Mio myy kahdessa kerroksessa sisustustuotteita keramiikasta tekstiileihin sekä piensisustuksesta huonekaluihin. Valikoimiin kuuluu mm. Eightmoodin tuotteita, mutta valtaosa tarjonnasta taitaa olla Mion omaa tuotantoa. Tällä visiitillä tykästyin erityisesti paksuihin neulostorkkupeittoihin ja tyynynpäällisiin.


Jo pitkän aikaan sisustajien suosiossa olleita lankakoreja löytyi Miosta niin kultaisena, mustana kuin teräksen värisenä. Näissä tykkäsin siitä, että reunat olivat siistejä (eivätkä teräviä), ja että koreissa oli paikat nimilapuille.


Ja sitten... ne tassutuolit. En meinannut millään päästä liikkeestä ulos ilman tuota hopeista tassutuolia. Eivätkö nämä tuolit olekin hurmaavia? Minkä värinen niistä olisi sinun suosikkisi? Minun on ehdottomasti tuo kirkas hopeinen, ja toisena tulisi joko musta tai pronssinen.


Sitten kello alkoikin jo raksuttaa siihen malliin, että oli aika suunnata iltapäiväkahville ja välipalalle. Sisustusliikkeiden kiertely piti tältä erää jättää tähän, jotta ehdimme vielä kahvilareissun jälkeen käydä ostamassa eväät laivalle Åhlensin pohjakerroksen ruokaosastolta (joka on muuten ihan kuin Stockmannin Herkku).

Onko sinulla tiedossa joku Tukholman sisustusliike, jossa kannattaisi ehdottomasti käväistä? Laita ihmeessä kommenttia tulemaan meidän kaikkien sisustusintoilijoiden iloksi! :)



DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...