Näytetään tekstit, joissa on tunniste suosikkireseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suosikkireseptit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. toukokuuta 2020

Vadelmainen rubiinisuklaajuustokakku

Kenen mielestä juustokakut kuuluvat kesään? Minusta ainakin! Viimeistään kesän kynnyksellä innostun aina leipomaan gluteenittomia juustokakkuja. Niitä on ollut usein tarjolla lastemme synttäreillä, ja tällä kertaa leivoin ensimmäisen "kesäkauden" juustokakun vapun kunniaksi. Munkit jäivät paistamatta, koska paistorasvan vahtiminen yhdeksänkuukautisen neidin roikkuessa jalassa olisi ollut liian riskialtista. Siispä ratkaisuna oli tekaista vartissa superhelppo uuniton ja liivatteeton juustokakku. Idean tähän kakkuun sain Yhteishyvän tämän kevään ruokalehdestä, jonka takasivulla oli valkosuklaa-passionjuustokakun ohje. Minulla sattui olemaan syksyllä Tukholmasta ostettua rubiinisuklaata sen verran, että päätin tuunata reseptin vaaleanpunaisemmaksi. Ja hyvä tuli!

Oletko sinä muuten jo maistanut rubiinisuklaata? Tämä uusin suklaalaji tuntuu jakavan mielipiteitä. Minä tykkään sen marjaisesta mausta ja mielestäni vadelmat ovat sille superhyvä pari. Mieheni sen sijaan ei ole rubiinisuklaasta innostunut, ja jotkut jopa väittävät rubiinisuklaata kaikkien aikojen huijaukseksi valmistusmenetelmästä johtuen! Minulle on aika samantekevää, miten suklaa on valmistettu ja onko se aito uusi suklaalaji vai ei. Maku ratkaisee! :)


Vadelmainen rubiinisuklaajuustokakku (gluteeniton)
(12 annosta, 15 min. + hyytyminen)

200g gluteenittomia kaurakeksejä (esim. Finax)
75g voita
200g rubiinisuklaata
400g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
1tl vanilliinisokeria
400g kermarahkaa (Valio)
1rkl sitruunamehua
vadelmia ja rubiinisuklaata koristeluun
 
1. Laita irtopohjavuoan (noin 20cm) pohjalle leivinpaperi ja peitä myös reunat leivinpaperisuikaleella.

2. Murskaa keksit, esimerkiksi laittamalla ne pakastepussiin ja kaulitsemalla ne muruksi. Sulata voi ja sekoita murujen joukkoon. Painele keksivoiseos kevyesti vuoan pohjalle.

3. Sulata rubiinisuklaa varovasti mikrossa miedolla teholla usein sekoittaen.

4. Sekoita tuorejuusto ja sokerit sähkövatkaimella, ja lisää seokseen sulatettu suklaa voimakaasti sekoittaen. Sekoita joukkoon myös kermarahka ja sitruunanmehu.

5. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Peitä kannella tai kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

6. Siirrä kakku tarjoilulautaselle. Koristele vadelmilla ja rubiinisuklaanapeilla juuri ennen tarjoilua.

Alla vielä kuva meidän vapputarjoiluistamme. Rubiinisuklaakakun kanssa maistui itse tehty sima. Koronakriisin vuoksi en ostanut simaa tänä vuonna torilta, vaan päätin tekaista sen itse. Ja herkkuahan siitä tuli. Onneksi vappu on vain kerran vuodessa, minulta lähtisi muuten lapasesta tämä siman juominen. Tänä vappuna taisin juoda sitä itse noin kolme litraa...

Jos innostutte testaamaan reseptiäni, laittakaa kommenttia tänne mitä piditte kakusta! :)




keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Keskikesän kermainen lohikeitto

Kesään kuuluvat minusta erottamasti käynnit torin vihannes- ja marjakojuilla. Tulee mahtava fiilis, kun seurailee, mitä kesän sato tuo tullessaan. Avomaan kurkkuja, porkkanoita, varhaiskaalia, varhaisperunoita, sipulinippuja, tomaatteja, mansikoita... Lista on loputon, ja mieli tekisi kahmaista jos jotakin kojuilta mukaan. Tykkään kovasti lohikeitosta, kuten varmaan aika moni muukin suomalainen. Se on klassikkoruoka, joka maistuu niin kesä- kuin talvipäivänäkin. Kesällä on vain niin ihanaa, kun keittoa pääsee valmistamaan torin antimista. Siispä ajattelinkin jakaa hyväksi havaitsemani kermaisen lohikeiton reseptin täällä blogissani!


Keskikesän kermainen gluteeniton lohikeitto
(6-8 annosta, valmistusaika noin 1h)

  12 varhaisperunaa
3 porkkanaa
1-2 kesäsipulia varsineen
n. 1,7 litraa vettä
2 gluteenitonta kala- tai kasvisliemikuutiota
2 laakerinlehteä
15 maustepippuria
800g lohta
3dl kuohukermaa
1dl tuoretta tilliä
voita
oliiviöljyä
suolaa
sitruunalohkoja (tarjoiluun)

1. Pese kasvikset ja kuori porkkanat. Paloittele perunat kuorineen, viipaloi porkkanat ohuiksi viipaileiksi ja hienonna sipulit varsineen. Jos kesäsipulit ovat kookkaita, yksi tai puolitoista sipulia riittää.



2. Poista lohifileestä nahka ja ruodot, ja kuutioi lohi reilun kokoisiksi paloiksi. Silppua tuore tilli.
 
3. Kuullota porkkanoita ja sipuleita voi-öljyseoksessa keskilämmöllä kattilassa noin 5 minuuttia, tai kunnes sipulit ovat pehmenneet. Älä anna kasvisten ruskistua.


4. Kaada kattilaan kasvisten joukkoon vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää liemikuutiot sekä laakerinlehdet ja maustepippurit. Vaihtoehtoisesti käytä valmista (itsetehtyä) kala- tai kasvislientä. Keitä kannen alla viisi minuuttia miedolla lämmöllä.

5. Lisää paloitellut perunat ja keitä vielä 10 minuuttia.


6. Lisää keittoon kuutioitu lohi ja kerma, ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Keitä sitten miedolla lämmöllä kannen alla 5-8 minuuttia tai kunnes lohi on kypsynyt. Tarkista suola, ja lisää tarvittaessa keittoon ripaus suolaa. Lisää keiton joukkoon silputtu tilli.
 
7. Valmista tuli! Annostele kulhoihin ja tarjoile kalakeitto sitruunalohkon kera.


Luonnollisesti parhainta olisi, jos ehtisi keittämään itsetehdyn kalaliemipohjan kalanperkeistä. Valitettavasti minulla on harvoin aikaa sen tekemiseen, joten suosin tässä keitossa Reformin luomu kasvisliemikuutioita, joissa ei ole gluteenia eikä natriumglutamaattia tai hiivauutetta.

Itsetehty liemipohja tai ei, tällä ohjeella syntyy joka tapauksessa varsin mainio klassikkokeitto, jonka liemen nelivuotias poikamme hörppii viimeiseen tippaan asti. Silloin sen täytyy olla hyvää, eikö niin? :)

Herkullisia hetkiä ja postailkaahan kommenttia, jos innostuitte kokeilemaan reseptiä! :)


keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Resepti testissä: Gluteenittomat vohvelit

Rakastan vohveleita! Niin makeat kuin suolaiset vohvelit ovat olleet suurta herkkuani jo lapsuudesta asti. Aina kun koulun pullamyyjäisissä oli vohveleita tarjolla, oli pakko kipittää vauhdilla jonoon ostamaan omaa vohvelia mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Sittemmin aikuisiällä työskennellessäni Ranskassa ihastuin crêpeihin, erityisesti suolaisiin sellaisiin. Keliakiadiagnoosin myötä vohveliherkutteluun tuli vähän turhankin pitkä tauko, ja olen aina silloin tällöin vuosien varrella testannut erilaisia gluteenittomia vohvelireseptejä. Viimeisimmän reseptin bongasin Virtasalmen Viljatuotteen nettisivuilta (https://www.virtasalmenviljatuote.fi/gluteenittomat-reseptit/gluteenittomat-vohvelit/). Innostuin kokeilemaan reseptiä erityisesti siksi, että siinä oli yhtenä ainesosana vissyvettä. Ja varsin maukkaitahan näistäkin tuli!


En tiedä miten on mahdollista, että mieleeni on lapsuudesta jäänyt yksi tietty kerta, kun kävimme (minun ollessa ehkä kuusivuotias) äitini opettajaystävän luona Nastolassa vieraisilla. Kerrasta teki spesiaalin se, että hän paistoi hyvin herkullisia vohveleita. Muistaakseni hän oli tehnyt kahta erilaista taikinaa, joista toiseen oli tullut kermaviiliä ja toiseen vissyvettä. Tästä vierailusta ei ole meillä kuvia edes perhealbumissa, mutta muistan vieläkin, kuinka rapeilta ja maukkailta vohvelit maistuivat ja sen, että isäni taisi tiedustella, mikä oli vohvelitaikinan salaisuus.

Niinpä kun löysin tämän Virtasalmen reseptin, en voinut olla kokeilematta sitä nostalgian nimissiä. Reseptin mukaan tehdyistä vohveleista tulee kuohkeat ja paksut. Sokeria ei tule näihin lainkaan, joten ne sopivat herkuteltaviksi niin suolaisten kuin makeiden täytteiden kanssa. Oikeastaan on jopa parempi, että makeus tulee täytteistä, jolloin kokonaisuudesta ei tule liian äitelä.

Tällä kertaa vohvelit nautitttiin meillä pensasmustikoiden, vaniljarahkalla terästetyn kermavaahdon sekä ranskalaisten luomusitruunamarenkien kera. Täytyy sanoa, että makuyhdistelmä oli ihan superihana. Sitruunaiset marengit toivat mukavaa terävyyttä makuihin, mielestäni tavallinen perusmarenki ei olisi toiminut yhtä hyvin. Pensasmustikoista tuli vohveleihin sekä raikkautta että makeutta. Ja kukapa ei pitäisi vaniljarahkasta ja kermavaahdosta...


Itse asiassa aloin pohtia, että nämä täytteet olisivat loistava kombo myös kesäiseen täytekakkuun. Mustikoiden ohella myös tuorevadelma-vaniljarahka-sitruunamarenki -makuyhdistelmä voisi toimia aika kivasti. :)

Mikä on sinun suosikki vohvelisi ja vohvelitäytteesi? Jos jollakulla on vinkata gluteenitonta vohvelireseptiä johon tulisi kermaviiliä, niin olisi tosi onnellinen. Sellaista pitäisi vielä päästä kokeilemaan!



tiistai 30. huhtikuuta 2019

Keväinen peruna-parsasalaatti

Vapun ja parsakauden kunniaksi tämäkin postaus on sitten ruoka-aiheinen. Meillä syödään perunasalaattia hyvin usein vappuna ja uutena vuotena. En kuitenkaan ole oikein lämmennyt kauppojen valmisperunasalaateille, joten tykkään aina tehdä oman maun mukaiset salaatit. Vappuna salaattiin on saatava parsaa perunan kaveriksi, ja tänä keväänä innostuin tuunaamaan salaatin sinappikastikkeen sijasta tillipestolla. Tätä herkkua aion kyllä valmistaa kesälläkin grilliruoan ja loimulohen kaveriksi, niin hyvää siitä tuli!


Keväinen peruna-parsasalaatti
(4 annosta, valmistusaika noin 30-40min.)

10 keskikokoista perunaa keitettynä
500g parsaa 
200g pakasteherneitä
1 luomusitruuna
1 avokado
200g miniluumutomaatteja
n. 200g artisokan sydämiä suolaliemessä (säilyke)
70g tilli-mantelipestoa (esim. Pirkka, määrä vastaa puolta purkkia)
oliiviöljyä
vaaleaa balsamicoa
suolaa
mustapippuria rouhittuna
 
1. Keitä perunat etukäteen, mieluiten edellisenä päivänä, jotta ne ovat ehtineet kunnolla jäähtyä jääkaapissa. Kuori perunat ja pilko ne kuutioiksi.
 
2. Poista parsoista puumainen tyvi, ja kuori parsat. Pilko parsat muutaman sentin palasiksi. Keitä parsat runsaassa vedessä (3-5 minuuttia parsojen paksuudesta riippuen), jossa on joukossa 1 tl suolaa. Siivilöi vesi pois ja jäähdytä.

3. Keitä pakasteherneitä 2-3 minuuttia kiehuvassa vedessä, siivilöi vesi pois ja jäähdytä. Keskikesällä pakasteherneet voi luonnollisesti korvata tuoreilla kotimaisilla herneillä.

4. Sekoita pienessä kipossa salaatinkastikkeen ainekset. Ohenna tillipesto ensin parilla ruokalusikallisella oliiviöljyä. Raasta sitruunankuori ja lisää se peston joukkoon. Halkaise sitruuna ja purista toisesta puolikkaasta mehu, ja lisää peston joukkoon noin 2/3 mehusta. Sekoita. Lisää ripaus rouhittua mustapippuria sekä noin ruokalusikallinen vaaleaa balsamicoa. Sekoita vielä kerran ja tarkista maku. Peston maku saa olla vahvan suolainen ja hapokas, koska perunat ja kasvikset imevät suolaa itseensä.

5. Lisää salaattikulhoon pilkotut perunat, parsat ja pakasteherneet ja valuta päälle tillipesto. Pyöräytä pari kertaa salaatinottimilla ainekset sekaisin.

6. Pilko miniluumutomaatit, valutetut artisokan sydämet sekä avokado. Lisää nämäkin ainekset salaattikulhoon. Sekoita kasvikset keskenään varovasti nostellen, kunnes pesto on levittäytynyt tasaisesti kaikkiin kasviksiin. Tarkista suola ja hapokkuus, ja lisää tarvittaessa suolaa ja sitruunamehua salaattiin.

7. Nosta hetkeksi jääkaappiin viilenemään ja maustumaan. Mikäli sitruunamehua on riittävästi, ei avokado tummu muutamassakaan tunnissa.

8. Nauti salaatti sellaisenaan tai esimerkiksi loimulohen lisukkeena!
 
 
 
Tähänkin parsaruokaan mainio ruokajuoma on Riesling-valkoviini. Myös puolikuiva tai kuiva omenasiideri toimii, samaten esimerkiksi alkoholiton Happy Joe -siideri.
 
Laitelkaahan kommenttia tulemaan, jos innostuitte kokeilemaan tätä reseptiä. Olen ihastunut tillipestoon, ja minulla on useampia reseptejä päässäni hautumassa, joihin tarvitsisin tätä herkkua. Pirkka-merkin ohella myös Hakaniemen hallin DeliDeli-herkkukaupalla on vastaava ihanuus hyllyssään, joten jos on käyntiä sillä suunnalla niin kannattaa hamstrata sieltä pari purkillista mukaansa.

Ihanaa ja maukasta vappua!


maanantai 22. huhtikuuta 2019

Resepti testissä: Savujuusto-parsakeitto

Parsanpäät ovat kaupoissa ja osassa paikallisia ravintoloita vietetään jo kovaa vauhtia parsaviikkoja. Meidän perheen suosikkeihin kuuluu parsarisotto, jonka resepti löytyy viime toukokuisesta blogipostauksestani (https://parastaonjuurinyt.blogspot.com/2018/05/mieheni-paras-parsarisotto-viinivinkki.html). Tänä keväänä bongasin Yhteishyvä-lehdestä savujuusto-parsakeiton reseptin, jota päätin ottaa testiin pääsiäispyhinä. Jätin pekonin pois, sillä jotenkin vain pidän pekonista eniten aamupalalla munakokkelin kaverina.


Keittoon tarvitaan Yhteishyvän reseptin mukaan 500 g vihreää parsaa, 1 sipuli, 1 rkl rypsiöljyä, 8dl vettä, 2 kpl kasvisliemikuutiota (gluteenitonta), 2 1/2 dl (1 tlk) savujuustoruokakermaa, 1 rkl maissitärkkelystä, 1/4 tl jauhettua valkopippuria ja ripaus suolaa.

Jo lähtökohtaisesti minua arvelutti reseptin suolamäärä, kun lasketaan yhteen kasvisliemikuutioiden ja savujuustoruokakerman suolaisuus. Niinpä päätin suosiolla tehdä keiton puolellatoista kasvisliemikuutiolla. Jos kaipaa vähäsuolaista vaihtoehtoa, niin yksikin kuutio mielestäni riittää. Ja tuota reseptissä mainittua ripausta ei todellakaan tarvita. Vähensin myös hieman sipulin määrää käyttäen keskikokoisesta sipulista keittoon vain reilun puolikkaan.

Keitto on nopea ja simppeli valmistaa. Kuten yleensäkin, parsat kuoritaan ja puumainen tyvi katkaistaan pois. Sen jälkeen ne pilkotaan palasiksi. Samoin hienonnetaan sipuli. Parsoja ja sipuleja kuullotetaan hetki öljyssä kattilassa, jonka jälkeen kattilaan kaadetaan kiehuva vesi ja lisätään liemikuutio(t). Parsaa ja sipulia keitetään kohtuullisella lämmöllä noin viisi minuuttia, jonka jälkeen voi poimia kattilasta pois parsan nuput. Nuput säästetään annosten koristeluun. Loppuja parsoja ja sipulia keitetään noin 10 minuuttia tai kunnes parsat ovat pehmentyneet. Sen jälkeen kasvikset soseutetaan liemineen. Maissitärkkelys sekoitetaan ruokakermaan ja seos vatkataan keiton joukkoon. Keittoa keitetään hiljakseen vielä muutama minuutti, jonka jälkeen se maustetaan valkopippurilla. Mukavan lisän keittoon tekee tuore basilika. Lisäsin basilikaa keitttoannosten päälle, mutta basilikanhan voi halutessaan lisätä kattilaan ja vaikka vielä soseuttaa keiton kertaalleen nopeasti sauvasekoittimella. Soseutus voi olla hyvä ratkaisu, jos haluaa pitää tekstuurin sileänä. Jos suolan määrää tiputtaa alkuperäisestä reseptistä vain yhteen liemikuutioon, antaisi sitruuna tai limemehu varmaankin mukavaa pientä hapokkuutta keittoon.


Valmis keitto annostellaan kulhoihin ja päälle ripotellaan parsannuppuja (sekä niin halutessa paahdettua pekonimurua). Ja sitten vain nauttimaan, joko alkukeittona tai kevyenä keittoruokana! Lasillinen hyvää rieslingiä on luonnollisesti plussaa tämän kyytipoikana, samoin viipale maalaisleipää...

Meidän kohta nelivuotias esikoisemme on reipas maistamaan eri ruokia, mutta kieltämättä keiton vihertävä väri ja sana "parsa" sai hänen ilmeensä varsin epäileväiseksi. Pienellä maanittelulla hän kuitenkin suostui maistamaan keittoa, ja totesi muutaman lusikallisen jälkeen pitävänsä siitä. Hurraa! Tänä aamuna hän puolestaan ilmoitti haluavansa aamupuuron sijasta parsakeittoa, mutta siinä kommentissa oli kyllä aistittavissa ennen kaikkea kaurapuuron välttely. :)

Seuraavassa postauksessa taidetaankin olla jo vapputunnelmissa. Tänä vuonna pääsiäinen on niin lähellä vappua, että kovin ihmeellistä ei ehdi tässä välissä raapustamaan. Jossain vaiheessa toukokuuta pääsen toivottavasti postailemaan puutyökurssini lopputuotoksesta, joka tällä hetkellä on osina ja vahausta odottamassa kotimme vierashuoneessa. Aika makea huonekalu siitä pitäisi syntyä meidän kodinhoitohuoneeseemme, kun vaan löydän aikaa viimeistelylle. Enempää en vielä paljasta!

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Espanjalainen chorizotortilla

Munakas on loistava arkiruoka, jolla voit vähentää helposti ruokahävikkiä. Siihenhän voi käytännössä upottaa lähes mitä vain. Oma suosikkini on espanjalainen chorizotortilla, eli uunissa valmistettu munakas. Monesti espanjalaisissa tortilloissa ei revitellä monilla ainesosilla, vaan pitäydytään sipulissa, perunassa ja kananmunassa. Minä taasen olen mausteisen ruoan ystävä, ja siksi suosikkitortillaani kuuluu ehdottomasti ilmakuivattu chorizomakkara. Lisäinspiraatiota reseptini on saanut useita vuosia sitten Kuubaan tehdystä opintomatkasta, jonka aikana söimme päivittäin aamiaiseksi sipulilla ja tomaatilla ryyditettyjä munakkaita.


Espanjalainen chorizotortilla
6 annosta, valmistusaika n. 60min.
(jos perunat on jo keitetty edellisenä päivänä)

8 keskikokoista kiinteää perunaa keitettynä
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
250-300g chorizomakkaraa (ilmakuivattua)
2 tomaattia
10 kananmunaa
kuivattua tai tuoretta timjamia
mustapippuria
suolaa
(oliiviöljyä)

1. Keitä perunat edellisenä päivänä tai samana päivänä niin, että ovat ehtineet hyvin jäähtyä. Kuori ja kuutioi perunat. Helpointa tämä on, jos perunat ovat jääkaappikylmiä.

2. Kuori ja hienonna molemmat sipulit (tavallinen ja valkosipuli), kuutioi paprika ja viipaloi chorizomakkara. Halutessasi voit kuutioida chorizon, jolloin se levittyy paremmin munakkaan sekaan.

5. Laita uuni lämpiämään 200C:een ja aseta ritilä keskitasolle.

3. Kuumenna pieni määrä oliiviöljyä paistinpannulla, ja kuullota kuumassa öljyssä ensin sipulit. Sitten lisää joukkoon chorizomakkara. Makkarasta itsestään kylläkin irtoaa aika paljon rasvaa, joten jos haluat lopputuloksesta vähärasvaisemman, älä laita öljyä ollenkaan vaan lisää samalla kertaa pannulle sipulit ja makkara. Pyörittele hetki makkaroita ja sipulia pannulla ja lisää joukkoon myös paprikakuutiot. Kun myös paprikat ovat saaneet hieman väriä ja pehmenneet, ota pannu sivuun liedeltä.


4. Pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi ja valuta ylimääräinen tomaattimehu pois.

5. Vatkaa kulhossa kananmunia niin, että ne vaahtoutuvat kevyesti. Pelkkä munien rakenteen rikkominen ei tee lopputuloksesta riittävän kuohkeaa. Sekoita lopuksi munien joukkoon 1-2tl suolaa, ripaus mustapippuria ja ripaus kuivattua timjamia (tuoreet timjaminoksat voit upottaa suoraan munakkaisiin ennen uuniin laittamista). Suolaa ei tarvitse lisätä kovin paljon munakkaaseen, koska chorizo itsessään on suolaista.

6. Ripottele yhteen isoon tai kahteen pienempään keskisyvään uunivuokaan pohjalle tasaisesti perunat sekä sipuli-paprika-chorizoseos. Kaada kasvisten päälle kananmunat, ja ripottele munakkaisiin tuoretomaattikuutiot.


7. Laita vuoka / vuoat ritilälle uunin keskitasolle ja kypsennä munakkaita noin 30-40 minuuttia, tai siihen asti, että ne ovat hyytyneet pohjaa myöten.

Valmista!


Tarjoile munakas lämpimänä vihersalaatin kera (mielellään esim. tammenlehväsalaattia tai pehtoorinsalaattia sekoitettuna rucolan ja tumman balsamicon kanssa). Lasillinen espanjalaista keskitäyteläistä punaviiniä sopii mainiosti ruokajuomaksi!

Herkullisia hetkiä! :)



keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Paahdetut munakoisot ja juurekset crème fraîche -dipillä

Uusi vuosi ja kevyempi ruoka taitaa olla lähes kaikkien lehtien otsikoissa juuri nyt. Voin todellakin yhtyä tähän ajatukseen kevyemmästä elämäntavasta! Raskas ja runsas syöminen joulupyhien aikana saa minut aina haluamaan jonkinlaista muutosta lautaselle tammikuun alussa. Myös taivaarannasta pilkistelevät auringonsäteet ovat omiaan suuntaamaan katsetta kevääseen ja kuin itsestään mieli alkaa kaivata lautaselle kasvisruokaa.

Mainion lohdun tähän kasviskaipaukseen tuovat uunissa paahdetut munakoisot ja juurekset. Simppeleistä aineksista syntyy pienellä vaivalla neljässäkymmenessä minuutissa maittava ruoka. Suosittelen kokeilemaan!


Paahdetut munakoisot ja uunijuurekset
sekä harissa-crème fraîche -dippi
(4 annosta, valmistusaika n. 60min.)

2 munakoisoa
1 bataatti
3 porkkanaa
6 perunaa
1 paprika
1-2 valkosipulinkynttä
chimichurrimaustetta
oliiviöljyä
suolaa
200g crème fraîchea
harissamaustetta (kuivamauste tai tahna)
suolaa
(sitruunamehua)



1. Kuori porkkanat ja bataatti, ja pilko ne. Lohko myös perunat ja paprika sekä halkaise munakoisot keskeltä pituussuunnassa. Tee munakoison halkaisupintaan kevyesti ristiviillot. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

2. Sekoita mausteöljyn ainekset pienessä kulhossa: noin 1dl oliiviöljyä, teelusikallinen suolaa, 1-2 murskattua valkosipulinkynttä sekä pari teelusikallista chimichurrimaustetta.

3. Levitä kasvikset uunivuokaan. Sivele ensin mausteöljyä munakoisojen pintaan, ja sen jälkeen valuta loppu öljy muiden kasvisten ja juuresten päälle. Rouhi hieman suolaa muiden kuin munakoisojen päälle.


4. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Itse paistoin ensin ilman kiertoilmaa 20min, ja sen jälkeen 20min kiertoilmalla, jotta kasvikset ja juurekset paahtuivat pinnaltaan kauniisti.


5. Kasvisten paistuessa valmista harissa-crème fraîche -dippi sekoittamalla keskenään crème fraîche, 2-3 teelusikallista harissajauhetta (tai pieni nokare harissatahnaa) sekä ripaus suolaa. Halutessasi voit lisätä vähän sitruunamehua dippiin hapokkuutta antamaan.

6. Asettele annos lautaselle ja nauti hyvässä seurassa!


Tämä helppotekoinen kasvisruoka maistuu myös pienemmillekin lapsille, etenkin jos valkosipulin ja harissan määrässä on varovainen. Sillä kukapa alle kolmivuotias ei olisi maistanut perunaa, porkkanaa ja bataattia! Munakoiso sen sijaan voi hieman vaatia totuttelua, näin oli ainakin meidän kolmevuotiaamme kohdalla. :)

Herkullisia hetkiä!

perjantai 12. lokakuuta 2018

Samettinen kurpitsakeitto

Kurpitsat ovat vallanneet lähimarkettien hevi-osastot. Niihin on helppo hullaantua, vaikka ei ostaisikaan sitä viiden kilon painoista "jytkyä". Minun suosikkini on hokkaidokurpitsa, joka tunnetaan myös japanilaisena talvikurpitsana. Muoto on säilöntäkurpitsaa (sitä perinteistä isoa oranssia) pyöreämpi, ja ainakin minun näkemäni hokkaidokurpitsat ovat olleet varsin maltillisen kokoisia.



Tykkäämme keitellä kasvissosekeittoa ympäri vuoden, mutta syksyisin se maustetaan hokkaidokurpitsalla. Samettinen keitto on upean värinen ja kuuluu perheemme suosikkiruokiin. Näin kurpitsakauden ollessa parhaimmillaan, ajattelin laittaa jakoon meidän luottoreseptimme.



Samettinen kurpitsakeitto
(10 annosta, valmistusaika n. 1h30min.)

n. 1kg hokkaidokurpitsaa (paino kuorineen)
800g bataattia
2 isoa sipulia
500g jauhoisia perunoita
1kg porkkanoita
450g kukkakaalia (pakastekukkakaali käy myös)
1 kasvis- tai yrttiliemikuutio
1,5 litraa vettä
4dl ruokakermaa
mustapippuria
öljyä tai voita paistamiseen
(suolaa)
 
1. Kuori porkkanat ja sipulit, ja pilko ne. Kiehauta samaan aikaan litra vettä vedenkeittimessä.

2. Laita kattilaan tilkka öljyä tai pala voita, ja anna kuumentua. Kuullota porkkanoita ja sipuleita kuumassa öljyssä tai voissa pari minuuttia. Lisää joukkoon litra (kuumaa) vettä ja kasvisliemikuutio. Anna kiehua 30 minuuttia.



3. Sillä välin kun keität porkkanoita ja sipuleita, kuori perunat ja vuole kuoret pois bataateista ja kurpitsasta. Kaavi kurpitsan sisusta pois, sitä ei hyödynnetä keitossa. Pilko perunat, bataatit ja kurpitsa. Kiehauta vedenkeittimessä puoli litraa vettä lisää.

4. Kun porkkanat ja sipulit ovat kiehuneet 30 minuuttia kasvisliemessä, lisää joukkoon pilkotut bataatit, perunat ja kurpitsa sekä puoli litraa (kuumaa) vettä. Anna keiton kiehua 20 minuuttia lisää.



5. Sillä välin kun keität porkkanoita, sipuleita, bataatteja, perunoita ja kurpitsaa, poista kukkakaalista lehdet ja kanta. Pilko lohkoiksi. Jos hyödynnät pakastekukkakaalia, kannattaa sulattaa se kulhollisessa kuumaa vettä ennen kasviskeittoon lisäämistä.

6.  Kun 20 minuuttia on kulunut (kohta 4), lisää kattilaan kukkakaalit. Vettä ei tarvitse enää lisätä. Keitä vielä 10 minuuttia, että kukkakaalitkin kypsyvät.



7. Ota kattila pois kuumalta levyltä ja soseuta keitto. Voit käyttää ensin puista survinta ja sen jälkeen sauvasekoitinta. Näin keitto ei roisku niin paljon soseutettaessa.


8. Kun keitto on sileää, lisää joukkoon 4dl ruokakermaa ja ripaus mustapippuria. Kiehauta vielä kerran niin, että keitto pulpahtaa. Tarkista myös suolan määrä.


9. Sitten vain keitto lautaselle ja nauttimaan! Keitto maistuu basilikan kera ja myös raejuusto on oiva lisä!


Maistuvia hetkiä! Jos testaat reseptiä, käyhän kirjoittamassa tänne, mitä pidit siitä. :)


keskiviikko 29. elokuuta 2018

Sadonkorjuussa ja hellan ääressä

Syksyyn kuuluu erottamattomasti sadonkorjuu. Kesäkurpitsani on sitkeästi puskenut pieniä kurpitsoja yksi toisensa jälkeen, vaikka ollaankin jo lähestymässä elokuun loppua. Ei voi kuin ihmetellä yhden alun perin varsin piskuisen taimen kasvuvoimaa!


Hurmaavat pikkukurpitsat maistuvat niin tuoreeltaan viipaloituna kuin uunissa kypsennettyinä. Meillä onkin syöty tänä kesänä niitä useaan otteeseen jauhelihalla, yrteillä ja juustoraasteella täytettyinä. Mutta kesäkurpitsa on oiva kaveri vaikkapa kantarelleille.



Innostuin pari päivää sitten kokeilemaan Terhi Äyrämön Kananpoikien Bistro -blogin kantarelli-kesäkurpitsagratiinia. Tein gratiinin parilla pienellä muutoksella. Sitruunamehu jäi pois (koska sitä ei sattunut kaapistani tekohetkellä löytymään) ja timjamin seuraksi lisäsin vuokaan pari tuoretta rosmariinin oksaa. Niin ja mainittakoon, että gratiiniin puoleksi käytetty valtava keltainen kesäkurpitsan mollukka oli lahjoitus työkaverilta. :)



Sadonkorjuusta puheen ollen, istutuslaatikkoni yksi ja ainoa herneenverso on vihdoin ja viimein parin kuukauden odotuksen jälkeen saanut tuotettua muutaman palon edestä satoa. Hernekeitosta on tosin turha haaveilla näillä hernemäärillä!


Omppusadon korjasin puolestaan supermarketista. Ahvenanmaalaiset syysomenat ovat vertaansa vailla, ja mainioita vaikkapa kauraomenapaistoksessa. Syksyn ensimmäinen paistos laitettiin viikonloppuna uuniin ja syötiin hyvällä ruokahalulla vaniljajäätelön kera. Resepti paistokseen löytyy Kinuskikissan sivulta. Meillä vain korvattiin tavalliset kaurahiutaleet gluteenittomilla. Aika vähillä aineksilla syntyy maukas syysherkku!




Mieleni tekisi seuraavaksi kokeilla ainakin omenatuorepuuroa, uuniomenoita, omenakakkua... Omppukuume on siis iskenyt!

Näiden kuvien myötä toivotan teille blogini lukijat maukasta ja kuulaan kirpeää syksyn alkua!

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Fiilistelyä ja kiireetöntä kotoilua

Aika tarkalleen vuosi sitten toteutin haaveeni ja perustin oman sisustusblogini. Kuvien ottamisesta ja postausten teosta on tullut lemppariharrastukseni! Iltaisin pojan nukahdettua avaan läppärini ja valmistelen seuraavaa blogitekstiä. Puolijärkkärini seuraa minua nykyään lähes jokaisella sisustusostosreissulla. Paras palkinto on ollut se, että olette jaksaneet uskollisesti seurata blogiani. Tämän postauksen kirjoitushetkellä lukukertoja blogini teksteille oli kertynyt vähän vaille 8000, eli noin 650 käyntiä kuussa. Siispä iso kiitos teille kiinnostuksesta! :) Jos teillä on postaustoiveita, niin laitelkaa ihmeessä niitä tulemaan kommentteina. Pyrin kyllä vastaamaan mahdollisimman moneen toiveeseen!


Kuten vuosi sitten, tätäkin postausta näpyttelen aurinkoisena kiireettömänä kesäpäivänä pojan päiväuniaikana lasitetulla terassillamme. Seuranani on kuppi cappuccinoa, ystävän matkatuliaisena tuomaa suolatuilla manteleilla koristeltua italialaista valkosuklaata sekä pino ihania sisustuslehtiä. Parasta on todellakin juuri nyt, juuri tämä kiireetön hetki. Täpläperhosten heimoon kuuluva tummanruskea tesmaperhonen istahtaa pieneksi toviksi kuormalavapöydän reunalle. Ehdin juuri ja juuri napata siitä kuvan, ennen kuin se jälleen levittää siipensä ja pyrähtää takaisin puutarhaamme.


Tätä kiireetöntä kotoilua olen odottanut koko talven. Sitä, että saa tassutella paljain varpain omalla nurmikolla. Hullaantua kesäkukkien hehkusta terassin reunalla. Ihmetellä elämäni ensimmäisten omien kesäkurpitsan- ja retiisintainten kasvua ja niiden orastavaa lupausta tulevasta sadosta.




Puutarhani kukkapenkki on tällä hetkellä täydessä loistossaan. Karpaattienkellokin on alkanut kukkia poimulehtien suojissa. Rakastamani jättipoimulehdet ovat tosin jo ehkä turhankin rehevät. En millään uskonut kaksi vuotta sitten, että niiden istutusväli on noin 30cm. Ensi kesänä aion laajentaa kukkapenkkiä ja siirtää osan poimulehdistäni "laajennusosaan", jotta karpaattienkelloille ja kyläkurjenpolvilleni jäisi enemmän elintilaa.


Tänä kesänä innostuin myös käymään ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen mansikkamaalla poimimassa paikallisen marjatilan satoa sankoihin. Edelliskerrasta (kun siis kymmenvuotiaana äitini kanssa kävimme mansikkatilalla) muistan vain sen tukalan kuuman olon, kipeät polvet ja pään ympärillä surisevat ampiaiset ja paarmat. Mutta nyt päätin antaa marjanpoiminnalle uuden mahdollisuuden. Yllätyksekseni sain poimittua lähemmäs 13 kiloa alle kahdessa tunnissa. Aamuaurinko porotti sopivan lämpimästi, raikas tuuli karkotti enimmät pöriläiset kauemmas ja Polka-mansikat maistuivat ihanan makeilta. Kyllä kannatti! Samaa mieltä oli myös poikamme, joka sai mansikkareissun ansiosta eteensä tuoreita mansikoita vaniljajäätelön kera. Yksinkertainen, mutta niin täydellinen kesäpäivän herkku.



Kesällä tulen myös taikoneeksi ruokaisampia salaatteja lounaaksi ja päivälliseksi. Uusi suosikkini on italialainen maalaissalaatti, johon tulee muun muassa uunissa paahdettuja rosmariiniperunoita, ilmakuivattua kinkkua, parmesaanilastuja, romainesalaattia, tomaatteja, basilikaa ja sitruunatimjamia sekä kunnon loraus oliiviöljyä ja balsamicoa. Salaatin kylkiäiseksi teen basilikalla, valkosipulilla ja sitruunalla maustetun jogurttikastikkeen.


Kiireettömän kotoilun vastapainoksi teemme perheen kanssa loppukesästä lyhyitä ja pidempiä kesälomareissuja. Heinäkuun puolella olisi vielä tarkoitus suunnata Tampereelle ja Turkuun. Minun listallani odottaa joukko ihania sisustusliikkeitä, joista esimerkiksi Tampereen Kantriina on suosikkini jo useamman vuoden takaa. Yritän myös ehtiä käymään ensimmäistä kertaa Ruskossa Loviisan Aitassa ja Turussa Aveliassa. Juniori puolestaan odottaa kuumeisesti kummien näkemistä ja Naantalin Muumimaailmaan pääsyä. Ja isännän listalla on kuntosaleja ja huvipuistoja. Jokaiselle jotakin siis :). Jos muuten jollain teillä olisi vinkata kivoja wanhan tavaran putiikkeja, sisustusliikkeitä tai sisustajaa kiinnostavia kirpputoreja Turun ja Tampereen tuntumassa, niin laittaisitteko vinkit tulemaan kommentteina tähän postaukseen. Olisin niistä todella kiitollinen :).

Ja nyt onkin taas aika jatkaa kahvin ja lehtien parissa... Suloista suvea teille kaikille!

DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...