Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastensynttärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastensynttärit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Kullanhohtoiset nelivuotissynttärit

Vietimme viime kesänä poikamme kolmivuotissynttäreitä merirosvoteemalla. Tuolloin päädyin leipomaan hänen toivomuksestaan merirosvolaivakakun, jonka loihtimisessa olikin kieltämättä oma päänvaivansa. Tänä keväänä jossain vaiheessa hän alkoi puhumaan Mauri Kunnaksen Suomen historia -kirjan innoittamana Vasa-laivakakusta. Siis siitä uponneesta Vasa-laivasta, jossa oli hurja määrä kultakoristeluja ja kanuunoita. Välillä hän intoutui myös toivomaan Kustaa Vaasa -kakkua! Suureksi onnekseni tämä innostus historiateemaisiin kakkuihin kuitenkin kevään edetessä lopulta laantui, ja sain hänet suostuteltua perinteisempään kakkumalliin ja kulta-valkoiseen väriteemaan.


Teeman toteutus alkoi tietysti kutsukorteista. Simppelit ja tyylikkäät kortit syntyivät kultaisista tarroista, valkoisesta korttipohjasta ja mustista numeroista. Sädehtivän kakkukoristeen löysin tamperelaisesta sisustuskaupasta.

Aiemmille synttäreille olen itse leiponut kakut, mutta tänä vuonna päätin helpottaa urakkaani ja tilata koristelemattoman kakun paikallisesta Houkutus-kahvilasta. Koristelun halusin tehdä itse omalla tyylilläni, ja sitä paitsi koristelu on minusta hauskin osa kakun tekoa! Niinpä tilasimme gluteenittoman ja laktoosittoman täytekakun, jonka päälle ei tullut mitään muuta koristeita kuin valkoinen kaulittu marsipaanimassa ja helmimäiset marsipaanipallot kakun alahelman siistimiseksi.

Kakun päälle halusin runsaan kasan valko-kultaisia herkkuja: macaronseja, toffeepalloja, vaahtokarkkeja ja kultahelmiä. Ilmeen viimeisteli Joskus Designin vanerinen kakkukoriste.



Macaronsit ovat suurta herkkuani, ja niitä piti saada sitten muutenkin tarjolle kuin vain kakun koristeiksi. Jos saisin valita vain yhden keksin autiolle saarelle, niin se olisi kyllä macaron... :)



Kulta-valkoisen väriteeman viimeistelivät servetit, serpentiinit, ilmapallot ja kultaiset lusikat. Pojan kaverisynttäreille hankin vielä erikseen kullanväriset kertakäyttölautaset sekä valko-kultaiset pahviset popcornpurnukat. Niistä ei tosin jäänyt valokuviin todistusaineistoa, sillä sen verran riemua ja vauhtia riitti kaverisynttäreillä, että katsoin paremmaksi jättää väliin kattauksen kuvaamisen ja keskittyä sen sijaan junioriosaston leikkien ja touhujen seuraamiseen. :D




Pojan kaverisynttäreille väkersin suolapalaksi myös kissa- ja pöllöleipiä. Arvelin, että jotain suolaista olisi hyvä olla pöydässä popcornien lisäksi tasapainottamaan sokerista tarjontaa. Hyvin nämä leivätkin maistuivat pienille juhlijoille!


Täytyy sanoa, että tämän vuoden synttärikokonaisuus oli paljon viime vuotta stressittömämpi! Liekö johtunut siitä, että jätin varsinaiset leipomukset väliin ja hankin kakunkin koristelua vaille valmiina. Enemmän väkertämistä jäi tänä vuonna anopilleni, jolta poikamme pyysi apina-banaanikakkua. Hän sitten sellaisen taiteilikin, minulta tämä ei olisi onnistunut ajan ja oman jaksamisen puitteissa kyllä mitenkään!


Kaiken kaikkiaan synttäreitä meillä juhlittiin tänä kesänä poikkeuksellisesti neljään otteeseen, reilun viikon ajan. Tämä ihan puhtaasti käytännön syistä tehty ratkaisu oli kyllä mainio. Saimme juhlia pienissä erissä ja synttärivieraiden kanssa ehti kerrankin rauhassa vaihtaa kuulumisia. Nyt sitten voi hetken huoahtaa juhlimisesta. Ja kakun syömisestä... nimittäin oma kakkukiintiö on kyllä nyt toistaiseksi täyttynyt! :)


tiistai 10. heinäkuuta 2018

Mustavalkoiset merirosvosynttärit

Meillä juhlittiin kolme vuotta täyttäneen poikamme synttäreitä heinäkuun alussa. Poika oli toivonut merirosvoteemaa. Toisena vaihtoehtona olivat muumit, mutta kun muumisynttärit pidettiin jo vuosi sitten, niin valitsimme merirosvot. Tämä merirosvoteema taisi olla myös isukin mieleen :). Koska en innostunut kauppojen hyllyjen riemunkirjavista merirosvojuhlatarvikkeista, päätin suunnitella juhlat mustavalkoisella pääkalloteemalla.


Minusta erilaisia juhlia on hurjan hauska suunnitella. Pidän oikeastaan kaikista juhliin liittyvistä valmisteluista! Näihinkin juhliin ensimmäinen vaihe oli kutsukorttien teko, koska mieluisia valmiita ei kaupasta löytynyt. Kortti on mielestäni kiva tapa kiteyttää kutsujen teema vieraille.

Tehtävänä oli siis askarrella tyylikkäät mustavalkoiset pääkallokortit. Ensimmäiseksi kirjoitin kutsutekstin yksipuolisille valkoisille korttipohjille. Sen jälkeen leikkasin mustasta hilekartongista pääkallot piparimuottia apuna käyttäen. Rei'itin niille silmät ja leikkasin kolmionenät mattoveitsellä. Hampaat tein helminauhateipistä. Pääkallot kiinnitettiin 3D-teippipaloilla valkoisille korttipohjille, jotta vaikutelma olisi kolmiulotteisempi. Lopuksi teippasin alareunaa kiertämään mustavalkoista washiteippiä.




Tällaiset näistä sitten tuli :). Ja aikaa kymmenen kortin askarteluun meni vain pari tuntia. Huomattavasti vähemmän kuin mitä menee 30:n joulukortin askarteluun!

Korttien askartelu taisi olla se helpoin nakki näissä juhlissa. Poikani ilmoitti jo hyvissä ajoin, että hän haluaa merirosvokakun. Ja täsmensi perään, että vieläpä merirosvolaivakakun. "Apua!" voihkaisin minä sisäisesti. Teen täytekakkuja ehkä sen kaksi kappaletta vuodessa, enkä todellakaan ollut leiponut aiemmin laivakakkuja. Pojalle tietysti nyökyttelin hymyssä suin, että "kyllä joo, äiskä tekee merirosvolaivakakun". No, palataan vähän myöhemmin tähän kakkudilemmaan.

Tänä vuonna pidimme kahdet juhlat, ensimmäiset aikuisille (eli isovanhemmille ja kummeille), ja jälkimmäiset pojan pihakavereille. Molempien juhlien astiastoon kaivelin kaapeistani mahdollisimman paljon valkoista ja tummanharmaata Iittalaa, Arabiaa ja Marimekkoa. Terästykseksi joukkoon lisättiin myös hieman turkoosinsinistä Iittalalta. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa on juhlapöydän kattaus aikuisten juhlista, kahdessa jälkimmäisessä lastenjuhlista.





Koristelimme yhdistetyn avokeittiö-ruokailutilan mustavalkoisella serpentiinillä, hopeisella kolmosnumeropallolla sekä Tigerista löytyneellä hauskalla pääkallopaperiviirillä.


Hauskan lisän keittiösaarekkeen kattaukseen toi Keskisen kyläkaupasta juhannuksena ostettu merirosvolaivatikkupallo, joka pääsi mustan koristehiekan tukemana Ikean tuubilasimaljakkoon.


Tarjoilujen päätähtenä olivat tietenkin ne pojan toivomat merirosvokakut. Koska sen gluteenittoman ja laktoosittoman merirosvolaivakakun vääntäminen vaati minulta aika paljon henkistä tsemppausta, päätin suosiolla pyytää anopilta apua kakunteossa aikuisten synttäreille. Ja hän taikoikin todella hienon merirosvolippukakun marsipaanien avulla, vautsi vau!


Eipä ollut tämän jälkeen yhtään paineita vääntää se merirosvolaivakakku seuraavan päivän synttäreille. Samalla tuli opeteltua oikeaoppisen suklaakermavaahdon teko. Ja tällainen paatti siitä sitten tuli, kahdella lippumastolla ja kulta-aarteella varustettuna. Pohjana oli gluteeniton suklaakakkupohja, ja täytteenä vadelmahilloa sekä tuoreista vadelmista tehtyä tuorejuustokreemiä. Arvaatteko, mitä nuo kuparinväriset pallerot ovat?



Sitten merirosvolaivakakku nostettiin pöytään ja murusemme pääsi jälleen puhaltamaan kynttilöitä. :)


Kakun kaveriksi pojan kummitäti värkkäsi upeat kakkutikkarit mustavalkoisiin paperipilleihin. Popcorn laitettiin pikkuväelle tarjolle minimuffinsivuokiin. Kaverisynttäreiden juhlapöytää koristamaan hain pikkutonkkaan pihaltamme kauniita poimulehtien kukintoja.




Ja tässä vielä pari muuta teemaan sopivaa kuvaa kotoamme juhlaviikonlopulta...



Täytyy sanoa, että molemmat juhlat olivat todella onnistuneet! Hulinaa ja vilskettä riitti, samoin naurua ja pikkuautojen pärryytystä. Poikamme oli synttäreidensä jälkeen yhtä hymyä. Se lienee paras kiitos äidille :).

DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...