Näytetään tekstit, joissa on tunniste kävyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kävyt. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. lokakuuta 2020

Syksyistä tunnelmointia terassilla

Kirpeän kuulas ilma, maan multainen tuoksu, kellastuneiden haavanlehtien kahina tuulessa - nämä kertovat minulle, että syksy on täällä ja talveen on enää muutama pitkä harppaus jäljellä. Vilukissana pidän villasukkia jalassa aamusta iltaan ja vedenkeitinkin porisee keittiössämme tiuhaan lämmittäviä tee- ja glögikupposia varten. Mutta onneksi lasitetulla terassilla vielä tarkenee, varsinkin aurinkoisena päivänä, jolloin urheat kesäksi istuttamani kirsikkatomaatintaimet yrittävät kypsyttää minulle vielä muutaman pikkutomaatin.


Tomaatit ovatkin viimeinen muisto kesästä terassilasien sisäpuolella. Yrtit ovat vaihtuneet havuihin ja callunoihin, pöydille on puolestaan nosteltu kynttilöitä ja lyhtyjä. Naapureiden lahjoittama ruskea puinen puutarhasohva odottaa valkoista maalikerrosta. Ennen maalauspuuhiin ryhtymistä tein siihen pienen istuskelupesän paksuista lampaantaljoista ja tyynyistä. Erityisen ihastunut pehmeään istumapaikkaan on yksivuotias tyttömme. Hän kiipeää aina ensimmäisenä tälle sohvalle terassille livahdettuaan.

Puusohvalta tosiaan näkeekin mainiosti joka suuntaan, niin tiipiin sisälle kuin lasien taa läheiselle lenkkipolulle. Minun suosikkipaikkani on valkoinen pitkä sohva, johon on mukava unohtua selailemaan sisustuslehtiä. Sohvan viereen ovat ajautuneet kumisaappaat, joilla on mielestäni oiva paikka syyssisustuksessa. Syksyyn kuuluu olennaisesti saapastelu metsässä - joko ihan huvin vuoksi tai sitten tositarkoituksella, marjojen ja sienien perässä. Kun metsän aarteet on kerätty, potkaisen kumisaappaat jaloistani sohvan kylkeen ja alan perkaamaan tuliaisiani. Tänä syksynä olenkin onnistunut löytämään ensimmäiset kanttarellini itse metsästä.


Sohvapöydälle olen nostanut jo adventtikynttelikönkin roosanvärisine kynttilöineen joulukuuta odottamaan. Syksyistä tunnelmaa terassille tuovat haalean vaaleanpunaiset callunat sekä itämaishenkiset ornamenttikuvioidut lyhdyt. Kunhan ilmat pakastuvat, aion tuoda terassille valkoisia kellokanervoja. Lasituksen ansiosta terassilla on vielä liian lämmin niille, ja ne varistaisivat kukkasensa lämpimän päivän tullessa. Callunat sen sijaan eivät ole moksiskaan lämpötilojen vaihteluista, kunhan vai muistan kastella niitä riittävästi.


Ja mitäpä olisi syysterassi ilman havuja! Ennen kuin syksy kääntyy talveksi, suosin erityisesti luonnollisen näköisiä keinohavuja, jotta välttyisin neulaskasojen siivoamiselta. Niinpä kiersin havuköynnöksen puutarjottimen ympärille ja puolukanvarpukranssin marokkolaiselle hopeatarjottimelle. Kun ilmat ovat pakastuneet pysyvästi nollan alapuolelle, kuusenoksilla on ehdoton paikkansa terassillamme.


Enkä ole unohtanut käpyjäkään, olenhan luonteeltani oikea kävystäjä. Jos sienen- tai marjanpoimintareissuni tulos on laiha, vasun tai sangon voi AINA täyttää kävyillä. Siispä terassin hyllyillä on aina lasipurkeissa käpyjä vuodenajasta riippumatta. Tähdet - niin puiset kuin metallisetkin - ovat mielestäni kuin lupauksia lähestyvästä joulusta. Niinpä nekin ovat hyllyillä kunniapaikalla.


Kun keskipäivän aurinko saa terassin hohtamaan suloisen lämpimänä, avaan hetkeksi lasiseinät ja annan syystuulen kirpeyden kieppua sisään. Katseeni pysähtyy puutarhaan, joka haukottelee raukeasti kesäisen kasvun jäljiltä. Keltaiset haavat havisevat pensasaidan toisella puolen ja ohikulkijoiden lenkkitossujen pohjista kantautuu vaimea hiekkainen rapina. Vaikka kynttilän liekki hiipuisikin tuulenvireestä, ei se haittaa, sillä kiiretön hetki täynnä lämpöä ja syksyn lumoa saa sydämeni onnelliseksi. Kotoilun aika on nyt.



keskiviikko 22. elokuuta 2018

Ensimmäiset syysistutukset

Vaikka lämpimiä elokuun lopun päiviä on vielä riittänyt, on syksyn odotus alkanut vallata tilaa etuovellamme. Parhaan kukoistuksensa nähneet kesäkukat saavat nyt vaihtua syksyisiin havuihin ja kanerviin. Silmäni haravoivat metsälenkeillä sopivia kävynkeräyspaikkoja. Nyt on mitä parhain aika täydentää käpyvarastoa talvisia (ja jouluisiakin) asetelmia silmälläpitäen!

Ja kaikki tämä alkoi huvin vuoksi tehdystä käynnistä Kodin Terraan. Ajatus syyshavujen valinnasta oli kuplinut joitakin päiviä mielessäni, ja lähdin ihan uteliaisuuttani katsastamaan tämän hetken valikoimaa. Kuinka ollakaan, palasin sieltä kotiin japaninsypressi kainalossani. Ja nyt se on paraatipaikalla aivan etuoven vieressä.


Japaninsypressissä ihastuin ennen kaikkea sen eloisaan ja katajamaiseen muotoon. Se on jotenkin luonnollisemman ja metsäisemmän näköinen kuin vaikka kartiotuija. Metsäistä tunnelmaa korostaakseni kokosin kimpullisen lehtikuusen oksia betoniseen kynttilälyhtyyn. Valkoisen levollista tunnelmaa täydentävät pojan itse keräämät "aarrekivet" sekä valkoiset koristekivet sypressin juurella.




Ja mitä olisivat syysistutukset ilman kanervaa? Callunat, kellokanervat ja irlanninnummikanervat ovat kaikki ihania syyskukkia. Sen sijaan tähkäkanervasta (Erica spiculifolia) en ollut koskaan kuullutkaan - ennen Kuopion kansainvälisillä suurmarkkinoilla käymistä.


Tähkäkanervan kukat ovat kauniin kellomaiset, mutta muodoltaan se on rehevän mätäsmäinen. Tähkäkanerva aaltoileekin kauniisti tuulessa, sillä se ei ole läheskään niin varpumaisen jäykkä kuin callunat ja kellokanervat. Hurmaava kaunotar, eikö totta?


Syyskukkien istutusvimmasta huolimatta en kuitenkaan raaskinut riistää etuovelta pois vielä kaikkia kesäkukkia. Osittain lakastunut, alun perin valkoinen terassihortensiani on ruosteisen vaaleanpunaisenakin hurmaava. Siirsin hortensian loppusyksyksi sinkittyyn roska-astiaan, joka on ollut joutavana varastossamme odottamassa uutta käyttötarkoitusta. Se sointuu mainiosti muihin etuoven sinkittyihin kukkaruukkuihin.



Ruosteista rappioromantiikka on myös varaston seinälle kiinnitetyssä ikkunankehyksessä, samoin kuin kuivahtaneessa koivunoksassa.


Enää etuovelta puuttuvat parvekelaatikoiden istutukset. Niihin minulla on useampia ideoita, mutta en ole vielä varma, taipuisinko hopealankojen suuntaan vai jatkaisinko kanervalinjalla... Onneksi kaikkea ei tarvitse päättää heti, vaan voin antaa vielä ajatuksen muhia mielessäni.

Tulevana viikonloppuna taidan malttamattomana kipaista käpyjahtiin, jos vain sää on kuiva. Kerätköön muut sieniä, minulle kelpaavat parhaiten risut ja männynkävyt. :)



perjantai 22. joulukuuta 2017

Tervetuloa joulu!

Jouluun on enää kaksi yötä jäljellä! Pitkään ja hartaasti olen odottanut vuoden ihanimman juhlan saapumista, ja nyt se on vihdoin ovella! Kotimmekin on puettu jouluun. Etuovella jouluvieraat vastaanottaa jouluinen tähtikranssi, joka roikkuu vanhassa ikkunankehyksessä.


Ikkunankehyksen alapuolella on vanha perunalaatikko kera Loviisasta ostetun vanhan myrskylyhdyn, käpyjen ja syyskukkien.




Sisälle olen kattanut juhlavan joulupöydän perhettä ja ystäviä varten. Tänä vuonna kattauksen väreinä ovat valkoinen, hopea, hiekka ja harmaa sekä ripaus havunvihreää ja punaista.




Kattauksen keskelle asettelin ikivihreän havuköynnöksen, hopeisia ja kirkkaita kynttilälyhtyjä, hopeiset kynttilänjalat sekä tuunaamiani hopeapalloja. Loput pallot kimmeltävät kattauksen yllä kristallivalaisimessa.


Lyhtyjen ja pallojen pyöreät muodot toistuvat Kultakeramiikan ja Marimekon lautasissa, Iittalan Kastehelmi-kulhoissa sekä hiekanvärisissä tableteissa.




Kulhojen päälle asettelin pikkuiset helmiäsjoulupallot rouheiden käpyjen kavereiksi. Aterimet ovat Firskarsin, ajattoman kauniit juoma- ja viinilasit puolestaan Iiittalan.




Ruokailutilan päädyssä kunniapaikalla, valkoisen Ikean Hemnes-lipaston päällä hehkuvat punaiset ikiamaryllikseni. Ne pääsivät jouluksi karhupurkkiin käpyjen ja havujen kera. Havuja somistaa punavalkoinen puuvillanauha.





Ja mitä olisikaan joulukoti ilman oikeaa kuusta... Kaksivuotiaamme koristeli tarmolla kuusemme valkoisilla ja punaisilla tonttumyssykelloilla, hopeapalloilla ja enkeleillä. Kävin itse sen jälkeen  lisäilemässä oksille omat koristeaarteeni - lasiset terhot, enkeleitä, sydämiä ja tärkätyn pitsihiutaleen. Meidän kuusemme latvaan kuuluu ehdottomasti hopeinen tähti, ja oksille hopeinen tähtinauha.






 Näiden kuvien myötä haluan toivottaa teille, rakkaat blogini lukijat, ihanaa ja rauhallista joulunaikaa! Kiitos teille että olette jaksaneet käydä ahkerasti lukemassa blogiani ja kommentoineetkin postauksiani :).

Lisää on luvassa viimeistään ensi vuoden puolella. Yritän pitää parin viikon bloggaustauon, hiljentyä joulunviettoon ja keskittyä vain kotoiluun. Katsotaan onnistuuko ;).


torstai 30. marraskuuta 2017

Parasta juuri nyt: ihanat joulukukat

Mitä olisikaan joulusisustus ilman jouluisia kukkia? Ulkona on ihana katsella lumen kuorrottamia havuja, kanervia ja tuijia, mutta pitäähän sisällekin saada silmänruokaa. Sitä paitsi rakastan jouluisia tuoksuja, pipareista hyasintteihin. Niinpä istutin kolme valkoista hyasinttia vanhaan alumiinivuokaan adventtia odottamaan.


Näitä vanhoja vuokia myydään kirpputoreilla todella edullisesti. Jouluiset asetelmat istuvatkin niihin kauniisti. Hyasinttien ympärille rakensin miniatyyrimetsän, jossa on jäkälää, kiviä, käpyjä ja oksia. Metsä odottelee vielä asukkaita - jos vaikka pieni metsätonttu vielä löytäisi sieltä kodin joulukuun aikana... :)




Asetelman keskelle upotin Sarustiikasta ostamani tuikkupidikkeen. Tuikku lepattaa kauniisti jäkälien keskellä, ja luo metsään valoja ja varjoja.




 Meille tuli marraskuun loppua sulostuttamaan myös valkoinen ritarinkukka, peräti seitsemällä nupulla. Mikä kaunotar siitä kuoriutuikaan nuppujen avautuessa... Ritarinkukka pääsi Granitin betoniruukkuun, tämä yhdistelmä rouheaa ja herkkää sopii hyvin meidän kotimme sisustukseen!




Ja voiko joulukukista puhua ilman kuusta? Ei tietenkään :). Ihan kunnon metsäkuusta ei sentään ole vielä meille ilmaantunut, mutta pieni huonekuusi kuitenkin.


Tunnelmallista joulukuuta kaikille teille, jouluaattoonhan on enää 24 yötä :)!

DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...