Kirpeän kuulas ilma, maan multainen tuoksu, kellastuneiden haavanlehtien kahina tuulessa - nämä kertovat minulle, että syksy on täällä ja talveen on enää muutama pitkä harppaus jäljellä. Vilukissana pidän villasukkia jalassa aamusta iltaan ja vedenkeitinkin porisee keittiössämme tiuhaan lämmittäviä tee- ja glögikupposia varten. Mutta onneksi lasitetulla terassilla vielä tarkenee, varsinkin aurinkoisena päivänä, jolloin urheat kesäksi istuttamani kirsikkatomaatintaimet yrittävät kypsyttää minulle vielä muutaman pikkutomaatin.
Tomaatit ovatkin viimeinen muisto kesästä terassilasien sisäpuolella. Yrtit ovat vaihtuneet havuihin ja callunoihin, pöydille on puolestaan nosteltu kynttilöitä ja lyhtyjä. Naapureiden lahjoittama ruskea puinen puutarhasohva odottaa valkoista maalikerrosta. Ennen maalauspuuhiin ryhtymistä tein siihen pienen istuskelupesän paksuista lampaantaljoista ja tyynyistä. Erityisen ihastunut pehmeään istumapaikkaan on yksivuotias tyttömme. Hän kiipeää aina ensimmäisenä tälle sohvalle terassille livahdettuaan.
Puusohvalta tosiaan näkeekin mainiosti joka suuntaan, niin tiipiin sisälle kuin lasien taa läheiselle lenkkipolulle. Minun suosikkipaikkani on valkoinen pitkä sohva, johon on mukava unohtua selailemaan sisustuslehtiä. Sohvan viereen ovat ajautuneet kumisaappaat, joilla on mielestäni oiva paikka syyssisustuksessa. Syksyyn kuuluu olennaisesti saapastelu metsässä - joko ihan huvin vuoksi tai sitten tositarkoituksella, marjojen ja sienien perässä. Kun metsän aarteet on kerätty, potkaisen kumisaappaat jaloistani sohvan kylkeen ja alan perkaamaan tuliaisiani. Tänä syksynä olenkin onnistunut löytämään ensimmäiset kanttarellini itse metsästä.
Sohvapöydälle olen nostanut jo adventtikynttelikönkin roosanvärisine kynttilöineen joulukuuta odottamaan. Syksyistä tunnelmaa terassille tuovat haalean vaaleanpunaiset callunat sekä itämaishenkiset ornamenttikuvioidut lyhdyt. Kunhan ilmat pakastuvat, aion tuoda terassille valkoisia kellokanervoja. Lasituksen ansiosta terassilla on vielä liian lämmin niille, ja ne varistaisivat kukkasensa lämpimän päivän tullessa. Callunat sen sijaan eivät ole moksiskaan lämpötilojen vaihteluista, kunhan vai muistan kastella niitä riittävästi.
Ja mitäpä olisi syysterassi ilman havuja! Ennen kuin syksy kääntyy talveksi, suosin erityisesti luonnollisen näköisiä keinohavuja, jotta välttyisin neulaskasojen siivoamiselta. Niinpä kiersin havuköynnöksen puutarjottimen ympärille ja puolukanvarpukranssin marokkolaiselle hopeatarjottimelle. Kun ilmat ovat pakastuneet pysyvästi nollan alapuolelle, kuusenoksilla on ehdoton paikkansa terassillamme.
Enkä ole unohtanut käpyjäkään, olenhan luonteeltani oikea kävystäjä. Jos sienen- tai marjanpoimintareissuni tulos on laiha, vasun tai sangon voi AINA täyttää kävyillä. Siispä terassin hyllyillä on aina lasipurkeissa käpyjä vuodenajasta riippumatta. Tähdet - niin puiset kuin metallisetkin - ovat mielestäni kuin lupauksia lähestyvästä joulusta. Niinpä nekin ovat hyllyillä kunniapaikalla.
Kun keskipäivän aurinko saa terassin hohtamaan suloisen lämpimänä, avaan hetkeksi lasiseinät ja annan syystuulen kirpeyden kieppua sisään. Katseeni pysähtyy puutarhaan, joka haukottelee raukeasti kesäisen kasvun jäljiltä. Keltaiset haavat havisevat pensasaidan toisella puolen ja ohikulkijoiden lenkkitossujen pohjista kantautuu vaimea hiekkainen rapina. Vaikka kynttilän liekki hiipuisikin tuulenvireestä, ei se haittaa, sillä kiiretön hetki täynnä lämpöä ja syksyn lumoa saa sydämeni onnelliseksi. Kotoilun aika on nyt.
