maanantai 31. joulukuuta 2018

Ihana joulu

Näin vuoden viimeisenä päivänä on ihana vielä hetkeksi palata jouluisiin tunnelmiin. Kokosin tähän postaukseen suosikkikuviani jouluvalmisteluistamme. Lisäksi mukana on pari jouluista sisustuskauppakuvaa Joensuusta. Tänä vuonna vietimme aaton äitini kotona perinteisistä jouluherkuista ja kiireettömästä kotoilusta nauttien.


Blogini seuraajat tietävät, että ensimmäisen glögimukillisen nautin jo syyskuun puolella. Olen toivoton tapaus joulufiilistelyn suhteen... Onneksi nykyään on niin monenlaisia glögejä, että niihin ei pysty ihan helposti kyllästymään. Erityisesti vaalea glögi kanelitangolla ja tähtianiksella maustettuna on suosikkini! Maustetuista erikoisglögeistä tämän vuoden suosikkini oli Hans Välimäen mustikka-laventelivuosikertaglögi.

Tänä vuonna leivoimme pipareita aika myöhään, noin viikko ennen joulua. Päätin kokeilla Vuohelan Herkun gluteenitonta piparitaikinaa ja tykkäsin! Toinen herkullinen tänä jouluna maistamani gluteeniton piparitaikina oli Suloiset Gluteenittomat -merkiltä. Koska poikani on aivan pähkinöinä Mauri Kunnaksen kirjoihin (ja erityisesti joulukirjoihin), päätimme leipoa iloisten pipariukkojen sijaan murjottavia. Niistä tuli oikein veikeitä ja sympaattisia! Joulun alla tuli nautiskeltua myös jouluisesti koristeltua mutakakkua...




Ja mitäpä olisi joulun odotus ilman joulukuusta? Tänä vuonna meillä oli suuri ilo käydä ihan oikeasti kuusimetsällä valitsemassa sopiva kuusi kotiimme. Ihanaa vaihtelua markettikuusille, ja myös poikamme oli kuusenhausta kovasti innoissaan. Kuusi sai ylleen valkoiset, hopeiset ja puiset koristeet heti, kun saimme sen tuotua sisälle kotiin. Niin ja pitihän oksille ripustaa myös pojan omat suosikkikoristeet mintunvihreästä ankasta alkaen! :)





Kävimme myös paikallisella nuorisotalolla joulutapahtumassa, jossa söimme massut täyteen riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa, ja askartelimme vanhan ajan joulukoristeen.


Perinteisten joulukoristeiden ja joulukukkien lisäksi joulukotiin sopivat mielestäni oivallisesti myös ruusut. Syntymäpäivälahjaksi anopilta saamani ruusut kukkivat meillä kotona lähes aattoon asti.


Kuten jo sanoinkin, lähdimme tänä vuonna joulun viettoon koko perheemme voimin äitini luo Joensuuhun. Menimme sinne muutama päivä ennen aattoa, jotta ehdin kierrellä sisustusputiikkeja ja tehdä viime hetken lahjaostoksia. Niinpä suuntasin askeleet tuttuun tapaan Taitokorttelin Taito Shopiin ja Sarustiikkaan.




Suureksi ilokseni myös HB Home oli avannut uuden sesonkimyymälän Hasaniemeen, aivan Jokiaseman tuntumaan. Joten sielläkin piti pistäytyä ihastelemassa jouluisia koristeita, herkkuja, kynttilöitä ja muita ihanuuksia. Seuraavan kerran HB Home avautuu kesäksi, jippii! :)



Jouluaatto kului perinteisissä merkeissä jouluhartaudessa käyden, jouluherkkuja syöden ja lahjoja avaten. Sain lahjaksi muun muassa lempisuklaatani, Molton Brownin katajalta ja havuilta tuoksuvan käsisaippuan, Johan Bülowin lakritseja sekä Klintan tuoksukynttilän. Eli kaikkea ihanaa arkea piristämään!

Haluan näin vuoden lopuksi kiittää teitä kaikkia lukijoita blogini ja Instagramini seuraamisesta sekä kaikista kommenteista! Ensi vuoden puolella on luvassa tuunausprojekteja vanhasta ovesta tehdystä ruokapöydästä seinähyllyihin ja resepteistä sisustuspuotivierailuihin. Itse haluan ensi vuonna karsia tavaraa ja panostaa laatuun sekä satsata enemmän aikaa ja vaivaa kokkailuun. Mieleni kaipaa enemmän kasvisruokaa ja uusia ruokakokeiluja, ja tietysti polttelisi päästä reissuun uusiin maihin ja kaupunkeihin. Jos teillä on toiveita postausten suhteen tai ylipäätään, mitä tykkäisitte nähdä tai kuulla enemmän blogini kautta, ottaisin kaikki vinkit kiitoksella vastaan!

Ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2019!

Terkuin, Anu



torstai 20. joulukuuta 2018

Jouluinen viikonloppu Oslossa

Vihdoin ja viimein olen päässyt takaisin blogini ääreen! Tarkoitus oli jo yli viikko sitten päivittää tänne kuulumiset ja kuvat Oslon viikonloppureissulta, mutta sitten... heti kotiinpaluun jälkeen ensin tuli vastaan lähes 70 tunnin työviikko, josta olin niin väsynyt, etten jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Sitten viime viikolla kun siirsin kuvatiedostot kameran uudelta muistikortilta koneelle kävi ilmi, että jostain syystä tämä uusi muistikortti on jollain tavalla yhteensopimaton kamerani kanssa (mikä ei pitänyt olla mahdollista), ja lähes puolet kuvista oli vioittunut! Nyyh... no olen sitten viime päivät yrittänyt löytää kelvollisia kuvia, joita voisin täällä julkaista, mutta harmillisesti niitä on vähemmän kuin piti...

Joka tapauksessa olen nyt saanut kourallisen kuvia pelastettua, joten tässä vihdoin kohokohtia matkaltamme. Lisää Oslon kuvia kannattaa käydä katsomassa Instagram-tililtäni, www.instagram.com/parastaonjuurinyt


Minun ja mieheni yhteisen viikonloppureissun ykköstavoitteena oli tehdä irtiotto arjen pyörittämisestä ja varata yhteistä parisuhdeaikaa meille. Kolmevuotiaamme jäi tyytyväisenä mummun ja papan hoteisiin, kun äippä ja iskä suuntasivat nokkansa lentokenttää kohden. Päätimme etukäteen, ettemme ota paineita nähtävyyksien kiertelystä, vaikka lopulta itse asiassa ehdimme tehdä ja nähdä yllättävän paljon. Molemmilla oli reissulle omat suosikkikohteensa - minulla siis tietenkin joulumarkkinat ja sisustuskaupat. :)


Joulun alla Oslossa parasta nähtävää ovat eittämättä joulumarkkinat, joista ydinkeskustan Spikersupan puiston markkinat "Vinterland"-teemalla ovat erityisesti ulkomaisten turistien suosiossa. Puistossa on kahden pitkän kujan edestä kauniisti valaistuja puisia pikkumökkejä, joiden ympärillä on mukava nauttia markkinatunnelmasta. Kojuista voi ostaa enemmän ja vähemmän jouluisia herkkuja: tarjolla oli kaikkea mahdollista karamelliomenoista paahdettuihin manteleihin sekä hehkuviinistä saksalaisiin bratwursteihin ja espanjalaisiin churroihin. Lisäksi kojuissa on myynnissä enemmän ja vähemmän aitoja norjalaisia käsityöläistuotteita (joskin valitettavasti painopiste on Aasiassa teollisesti tuotetuissa villapaidoissa). Keskelle puistoa on pystytetty jättimäinen maailmanpyörä ja onpa puistossa hevoskaruselli ja luistinratakin. Puisto on edukseen erityisesti iltaisin, jolloin lukuisat koristevalot pääsevät oikeuksiinsa. Puiston paras anti onkin juuri iltavalaistuksessa ja tivolimaisessa hulinassa.


Perinteisempää vaihtoehtoa kaipaavan kannattaa suunnata Spikersupan markkinoiden sijaan Bygdøylle. Bygdøy on merenrantaniemeke Oslon keskustan tuntumassa, ja siellä sijaitsee osa Oslon tunnetuimmista museoista: Kon-Tiki -museo, viikinkilaivamuseo, Fram-laivamuseo, Norjan kansanmuseo sekä Norjan merenkulkumuseo. Bygdøylle kulkee viikonloppuisinkin noin 10-20 minuutin välein paikallisbusseja keskustasta. Matka-aika on noin 20 minuuttia, ja minulla aika sujui rattoisasti jutellen oslolaisen naisen kanssa (ruotsiksi!).

Bygdøyn museoista Norjan kansanmuseo (Norske Folkemuseum) järjestää kahtena viikonloppuna joulukuussa jouluiset markkinat, jotka ovat täynnä paikallisten käsityöläisten ja yhdistysten kojuja. Päästäkseen kansanmuseon markkinoille tulee maksaa museon sisäänpääsymaksu. Kansanmuseon markkinat ovat täynnä meille suomalaisille tutumpia jouluisia tuotteita: itsekudottuja villasukkia, villamyssyjä ja villapaitoja, itsetehtyjä pipareita ja kakkuja, glögiä, kynttilöitä... Unohtamatta tietenkään havukransseja ja muita ihastuttavia havukoristeita.


Samalla kun tutustuu kojujen tarjontaan on mukava kierrellä ympäri suurta ulkoilmamuseoaluetta, joka on täynnä erilaisia hirsiaittoja, mökkejä ja -tupia, joita on tuotu paikalle ympäri Norjaa. Valtaosa aitoista ja mökeistä on kalustamattomia, mutta muutamaan on rakennettu hyvin suomalaiselta näyttävä entisajan joulusisustus.



Yksi erikoisimmista kansanmuseon nähtävyyksistä on keskiaikainen tummanpuhuva sauvakirkko, jossa näin joulun alla järjestetään iltapäivisin pieniä jouluhartauksia. Osuimme kirkolle sattumalta juuri erään hartauden alussa, ja pääsimme laulamaan "Nyt sytytämme kynttilän" -virttä norjalaisin sanoin...



Parasta Folkemuseumissa on kiireetön ja norjalainen joulutunnelma, ja aidot itse tehdyt käsityöt. Hinnat ovat tosin norjalaiseen tapaan sen verran korkealla, että tyydyimme ainoastaan nauttimaan museokahvilassa lihakeittolautaselliset (yksi annos 17€) ja kahvit (yksi erikoiskahvi 5€). Keliaakikolle kahvilaa voi suositella, sillä vierailupäivämme lounasruoat olivat gluteenittomia (tosin gluteenitonta leipää ei ollut) ja vitriinissä olisi ollut gluteenitonta suklaakakkuakin.


Ja kun kerran on päässyt Bygdøyn saarelle, niin kannattaa vierailla jossain toisessakin museossa. Me valitsimme kohteeksemme Fram-laivamuseon. Museo on ulkoapäin katsottuna erikoisen mallinen, mutta syy on varsin käytännöllinen - sisään on pitänyt mahduttaa valtava arktinen purjelaiva. Ja kyseessähän ei ole mikä tahansa paatti, vaan se laiva, jolla Roald Amundsenin retkikunta pääsi 14.12.1911 ensimmäisenä etelänavalle.


Museo on todella vaikuttava laivoineen päivineen, ja mikä parasta, tässä museossa pääsee kiertämään laivan sisälle useampaan eri kerrokseen. Vierailijalla on siis mahdollista nähdä minkälaiset olot naparetkeilijöillä oikeasti olivat laivassa ja minkälaiset hytit olivat kapteenilla ja miehistöllä. Lisäksi laivaa kiertävät kapeat tasannekäytävät näyttelyvitriineineen useammassa kerroksessa tarjoavat runsaasti nähtävää hylkeennahka- ja turkispuvuista ja 1900-luvun alun tieteellisistä tutkimusvälineistä lähtien.



Ja sitten niihin sisustuskauppoihin... kiersimme viitisen vuotta sitten ystäväni kanssa Oslon keskeisimmät sisustuspuodit, joten ihan hirveän suurta selvittelytyötä ei tällä kertaa tarvinnut etukäteen tehdä. Pääasiassa suunnistin sinne, missä olin edellisellä kerralla tehnyt parhaat löydöt. Minun mielestäni Oslon ykköspaikka sisustamisesta ja askartelusta pitäville on Kansallisteatterin kupeesta löytyvä Norway Designs.
 

Tämä putiikki on omistettu skandinaaviselle ja norjalaiselle muotoilulle, ja sieltä löytyy omat pienet osastonsa lastenvaatteille, koruille ja kelloille, vaatteille, keittiötarvikkeille ja muulle kodin piensisustustavaralle. Inspiroivia asetelmia on kaikkialla, joten vaikka liike ei ole valtava neliöiltään, täällä saa kulumaan helposti tovin jos toisenkin.


Paras osasto on kuitenkin keskikerroksessa sijaitseva askartelutaivas. Jos täältä ei löydä mieluisia washiteippejä, kirjekuoria ja kartonkeja, lahjapapereita tai korttipohjia, niin sitten ei mistään. Kaikkea on sateenkaaren eri väreissä ja ostoskori kannattaa napata heti matkaan osastolle saavuttuaan.


Näin joulun alla liikkeessä oli hurjasti kaikkea somaa joulutavaraa. Näyteikkunoihin oli tehty useita mallipaketteja, joista oma suosikkini oli tämä turkoosilla paperilla ja punavalkoisella paperinarulla koristeltu ihanuus. Ja eipä auttanut kuin ostaa tuota paperia ja narua itselleni, koska tätä ideaa on pakko päästä kokeilemaan!


Muut sisustuskauppapysähdykset tein Illums Bolighusin sisustustavaratalossa (jonka kuvat eivät valitettavasti onnistuneet muistikorttirikosta johtuen) sekä Søstrene Grene -putiikissa. Kumpaakaan näistä ei voi ohittaa, jos on liikkeellä Tukholmassa, Oslossa tai Kööpenhaminassa. Näistä ensimmäinen on ikoninen sisustustavaratalo, jonka lukuisat kerrokset on täytetty sisustusklassikoilla eri vuosikymmeniltä. Pääpaino on kuitenkin skandinaavisessa muotoilussa. Hintataso on korkea, koska valikoimakin on laadukas ja täynnä klassikoita.

Jälkimmäinen (Søstrene Grene) on taas tanskalainen versio sisustustiimarista, eli kauppa on täynnä pientä kodintilpehööriä skandinaaviseen makuun, mutta järkyttävän edullisin hinnoin. Søstrene Grenen valikoimissa on myös paljon askartelutavaraa mm. erilaisista lahjapapereista tyylikkäisiin tarra-arkkeihin, ja täältä kyllä tarttuu vuosi vuodelta enemmän löytyjä mukaan. Ennen kassoja on vielä pieni herkkuosasto, josta tällä kertaa löysimme kauan etsimäämme kirsikkasiirappia. Ainoa miinus kaupassa on tilanahtaus, eli käytävät ovat yhtä kapeat kuin Flying Tigerissa. Kulkuperiaate on myös sama kuin Tigerissa, eli kaupassa ei voi oikoa osastolta toiselle, vaan pitää kulkea yksi tietty reitti alusta loppuun. Ei siis kannata jättää mietinnän varaan sitä minkä näki ihan kaupan alkupäässä, vaan järkevintä on napata tuote saman tien mukaan, ja pohtia asiaa kulkiessa eteenpäin kassoja kohti. :)

Loppuaika kuluikin sitten vain ihan kaupunkia ihmetellessä ja vaatekauppoja kierrellessä. Arjen luksusta matkaan tarjosivat hotellin notkuvat aamiaspöydät täynnä monenmoisia herkkuja. Mukavaa vaihtelua arkisille kaurapuuroaamiaisilleni! Ja kerrankin ehdimme rauhassa vaihtaa mieheni kanssa kuulumisia, ja ihan vain jutustella niitä näitä...

Toivottelen teille blogini lukijat tämän kirjoituksen myötä rauhallista joulunaikaa. Kuvapäivityksiä on luvassa joulunseudulta Instagramin puolella, blogin pariin palaan vuodenvaihteen jälkeen. Ihana, kun olette seuranneet blogiani ahkerasti tänä vuonna viikosta toiseen, kiitos vielä siitä!


keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Talvi tuli terassille

Lumikidekukat kiemurtelevat köynnöksenä terassin lasiseinissä ja puutarha on saanut hennon lumipeitteen. Kaikkialla on aistittavissa lupaus talvesta ja joulusta. Kaivan kätköistäni esiin kauneimmat käpyoksani, hopeanhohtoisen tähtikranssini ja kimmeltävän saksanhirven, ja nostelen ne paraatipaikoille terassille. Enää puuttuu joulukuusi koristeineen.... kuinkakohan kauan jaksaisin odottaa, ennen kuin tuon sen tänne?


Terassimme talvisisustukseen kuuluvat ehdottomasti pörröiset valkoiset lampaantaljat. Kesäiset lepotuolit saavat niiden avulla hetkessä talvisen ilmeen.




Olen myös säästänyt hopealla spreijatut pähkinäpensaan oksat, jotka aikoinaan olivat osa talvihäidemme kukkalaitteita. Oksat istuvat oivallisesti vanhaan lasipulloon. Niiden käkkyräisessä muodossa on hieman samaa kuin saksanhirven sarvissa.


Sivupöydälle olen koonnut asetelman vanhasta kahvipannusta ja pikkutonkasta sekä metsän parhaista aarteista - havuista ja kävyistä. Äitini kakkuvuoka on saanut täytteekseen paitsi käpyjä, myös koristekiviä. Sen ympärille on pyöräytetty luottojoulukoristeeni, Sarustiikan ikihavuköynnös.



Huomaan kesken koristelun, että terassimme on pukeutunut jälleen talven maanläheisiin väreihin. Jotenkin minusta nämä levolliset havunvihreän, ruskean, harmaan ja valkoisen sävyt sopivat vain niin hyvin kuuraiseen maisemaan! Tonttujen punaiset hiippalakit olen säästänyt täksi jouluksi kotimme seinien sisälle. :)

Terassin seinähyllylle nostan vihdoinkin kunniapaikalle vanhat ruostuneet takanluukut. Niiden ruosteinen sävy sointuu oivallisesti oranssiin taustaseinään.



Yhdessä vanhan marjapoimurin kanssa ne tuovat mukavan rustiikkia joulutunnelmaa terassillemme. Asetelman yllä komeilee valkoinen tähti.


Kesäkukkien tilalle sohvan viereen siirrän vanhan puulaatikon, jonka koristelen vanhan ajan aarteillani, ikivihreillä sekä kävyillä ja havuilla. Ihme kyllä violetti koristekaalini ei ole moksiskaan pakkasesta, vaan on säilynyt ryhdikkäänä pannussa koko syksyn.


Lopuksi asettelen terassin kuormalavasta rakennetulle pöydälle hopeisen tähtikranssin ja kynttilän sen sisälle. Sitten onkin aika istahtaa pehmoisen taljan peittämälle lepotuolille ihastelemaan lopputulosta.






Pakkasenhuuruista ja tunnelmallista joulunalusaikaa teille kaikille!


keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Joulushoppailua Tampereella

Minulle ja Tiina-ystävälleni on muodostunut perinne varata päivä tai pari aikaa yhteiselle joulusostoskierrokselle, vaikka asummekin noin kolmensadan kilometrin päässä toisistamme. Oleellista on joululahjojen ideointi, sisustuskauppojen kiertely sekä kiireetön kahvittelu ja kuulumisten vaihto. Tämä on äitien yhteistä laatuaikaa parhaimmillaan!

Pääsimme tekemään tämän vuoden kierroksemme viime viikolla Tampereella. Napsin tunnelmakuvia toinen toistaan ihanimmista sisustuskaupoista, jotka olivat täynnä jouluista kimmellystä ja tähtipölyä... Ensimmäisenä askeleet veivät meidät Hämeenpuiston kupeessa sijaitsevaan K5 LIVING -sisustusliikkeeseen, jonka persoonallinen valikoima hurmasi minut välittömästi.


Iskin silmäni erityisesti tähän upeaan puuhelmillä koristeltuun kattokruunuun. Mikä kaunotar! Tällainen olisi niin ihanaa saada oman kodin keittiötä tai olohuonetta kaunistamaan. Liikkessä on myös monia muita kauniita valaisimia, jotka ovat saaneet inspiraationsa mm. kristallisista karahveista. Pidin myös kovasti liikkeen suurista seinäkelloista, messinkisistä kynttilälyhdyistä ja muhkeista koristetyynyistä.


K5 Livingin jouluvalikoima on täynnä vanhan ajan nostalgiaa. Eikö tämä vanhan oven, kranssin ja vintage-henkisen koristetähden yhdistelmä olekin hurmaava?


Nostalgiaa ja ripaus huumoriakin on tarjolla somissa pikkuisissa koriste-esineissä. Upeat ovat myös nuo vihreät rustiikkiset kynttilänjalat...


Hämeenpuistosta koukkasimme seuraavaksi muutaman mutkan kautta Aleksis Kiven kadulle, jossa majailee skandinaavisen designin myymälä Domdom. Täällä kauneimmat joulukoristeet olivat tähdenmuotoisia, ja väriskaalaltaan skandinaavisen hillittyjä. Esillepano oli kivasti toteutettu puisen roikkuvan puukepin avulla.


 Domdomin valikoima jaksaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Nämä hempeät pastellisävyiset astiat ovat vain niin kauniita. Ja kuten pitääkin, ripaus mustaa antaa sopivasti potkua kokonaisuuteen.


Domdomista jatkoimme matkaa alamäkeen Laukontoria kohti. Siellä sijaitsee maalaisromanttisesta ja Rivièra Maisonista pitävien sisustajien must-kohde, Kantriina. Kirjoitin pidemmän postauksen blogiini suosikkisisustusliikkeisiini lukeutuvasta Kantriinasta heinäkuussa, jolloin viimeksi siellä vierailin (klikkaa tästä lukeaksesi heinäkuisen postauksen).


Nyt Kantriina on puettu täyteen jouluasuunsa. Säihkettä, havuja ja joulun taikaa on yllin kyllin tarjolla. Vähän kaikkea piti hypistellä ja ihastella! :) Omia suosikkejani tämän joulun valikoimista ovat RM:n kuusenkoristepallot, joita löytyy niin hempeissä pastellisävyissä kuin musta-valkoisinakin.



Rakkauteni erilaisiin kransseihin ja havuihin vain jatkuu vuodesta toiseen. Parhaita ovat laadukkaat ja luonnollisen näköiset keinohavut, jotka sopivat allergikoille eivätkä varistele neulasia pitkin kotia. Niinpä olisi tehnyt taas mieli saada uusia käpyoksia ja havusomisteita, mutta kotimme säilytystilat ovat niiiiin liian pienet...nyyh...


Kantriinan jälkeen päätimme suunnata shoppailujatkoille Ratinan uuteen kauppakeskukseen. Muutamien vaateliikkeiden ja päivällisen jälkeen pääsimme lopulta päätepysäkille, eli Granitiin. Tänä vuonna Granitin jouluvalikoimassa on paitsi herkullinen suklaakalenteri, myös aivan ihania kartonkisia ja nahkalla päällystettyjä kuusenkoristeita....


Granit oli myös tulvillaan ihania joulukukkia ja havuja. Mieleni on tehnyt jouluruusua jo useampana vuonna, mutta en uskalla ottaa riskiä viherkasveja mutustavasta kissastamme enkä junioristakaan johtuen. Hyasintteja en voi kuitenkaan vastustaa, enkä erilaisia pikkusypressejäkään (korkeille lipastoille nostettuina ne pysyvät kaikkien pikkutassujen ulottumattomissa!).



Viimein sitten puoli kahdeksan maissa illalla alkoi väsyttämään hirmuisen paljon, ja oli aika todeta, että kierros oli tehnyt tehtävänsä. Huh! Mutta ihania pikku löytöjä oli tarttunut sieltä sun täältä mukaan, ja rutkasti joulumieltä! Seuraavaksi pitäisi täytellä pojan joulukalenterin pussit ja viritellä pussirivistö vierashuoneen peilin eteen roikkumaan. Pussit voisi viritellä periaatteessa puiseen rimaankin, kuten Granitissa oli tehty. Niin ja by the way, tämä ei sitten ollut suinkaan ainoa jouluinen ostoskierros... meillä on ystävän kanssa suunnitteilla vielä pikkuiset jatkot Tampereen suuntaan ja lisäksi joulukuun alkupuolella lähdemme mieheni kanssa kahdestaan matkalle Osloon. Arvatkaapa vain, mitä siellä on ohjelmassa...? :)

Joka tapauksessa ihanaa joulun odotusta teille kaikille, rakkaat blogini lukijat! Ihanaa, kun olette jaksaneet ahkerasti käydä lukemassa ja kommentoimassa postauksiani tänäkin syksynä, KIITOS <3!




DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...