Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. toukokuuta 2020

Pienen tytöntylleröisen oma huone

Kaksi unikoulua, kourallinen unettomia öitä sekä kolme pinnasängyn eri kulmiin sijoitettua tuttia - näillä aineksilla saimme siirrettyä suloisen tyttövauvamme nukkumaan ehjät yöunet omaan huoneeseensa tämän kevään aikana. Huh ja nyt se on takana, nimittäin selkä mutkalla nukkuminen ja kampeaminen huoneesta toiseen kesken makeimpien yöunien. Kun ensi viikolla vielä esikoinen palaa takaisin päivähoitoon, alkaa tällä äidillä olla jälleen enemmän aikaa itselleen ja omille harrastuksilleen, kuten sisustamiselle, hurraa!!

Pinnasängyn ja hoitopöydän kantaminen vierashuoneeseemme oli tietysti osa pikkuisemme siirtoa pois yöuniltaan äidin kainalosta. Ihan uusiksi emme ole vielä pistäneet kokonaisuutta, jotta meillä olisi yövieraillemme levitettävä sohvasänky jäljellä. Ylipäätään vierashuoneemme on kotimme huoneista pienin, vain alle kahdeksan neliötä kooltaan, ja niinpä aion suunnitella sen säilytys- ja sisustusratkaisut ajatuksen kanssa.


Tältä tyttömme huoneessa näyttää juuri nyt. Hoitopöytäkin kärrättiin pois pari viikkoa sitten ja alkajaisiksi tilalle tuli vanha tuttu Expedit-kuutiohylly. Peilin alla oleva tila on todellakin hyötykäytössä viimeistä senttiä myöten. Kuutiohyllyssä säilytämme neitokaisen ensimmäisiä kirjoja, hoitoreppua sekä duploja ja muita leluja. Olen todennut nämä Ikean hyllyköt superhyviksi säilyttimiksi lastenhuoneisiin. Kankaisiin laatikoihin saa upotettua hurjan määrän leluja ja nämä ovat tukevia, vaikka lapsi yrittäisi kiivetä ylös hyllyjä pitkin. Sängyn alla on äitini ensimmäinen itselleen ostama matkalaukku. Meille ei säästynyt kovin montaa esinettä vanhempieni nuoruusajalta, mutta onneksi tämä ihanuus on tallessa.



Sänkyyn olen pedannut puolestaan oman lapsuusaikani lempilakanat. Näitä on meillä kahdessa koossa, sekä vauvaversiona että lastenlakanoina. Pidin näistä niin paljon lapsena, että en olisi oikeastaan muita lakanoita halunnutkaan käyttää. Lakanoiden puuvilla on pehmennyt ihanasti useiden pesukertojen myötä. Nyt myös pikkuprinsessamme saa tuutia kauneusuniaan kukkakedolla. Uninorsu on peräisin Kelan äitiyspakkauksesta ja Fabelabin roosa unipupu tyttömme kummitädiltä.



Uninorsun esikoinen tosin yritti omia itselleen. En suostunut, sillä pitäähän tytyllämme olla omia rakkaita unikavereita, ei ainoastaan isoveikan vanhoja. Tyttömme pitää kovasti myös Brion vedettävästä keltaisesta kirahvista, joka on nimeltään Keijo, tai tuttavallisemmin Keke. Sen kumiset sarvet on kuin tehty kutiavien ikenien hankaamiseen. Niiskuneiti on saanut sekin paljon rakkautta osakseen. Bamse-nallen kissa Janson on isoveljen lahjoitus pikkusiskolleen ja vaaleanpunainen Ottiilian hempeä yksisarvinen laukkasi meille pienillä kavioillaan Tampereen tallipihalta.


Toistaiseksi vauva ei ole yltänyt pikku tassuillaan seinäpeiliin. Peili on siirtymässä lähiaikoina pois, ja nyt pohdin, mitä ihmettä laittaisin sen tilalle. Haluaisin jonkinlaisen säilytysratkaisun, joka toimisi myös tulevina vuosina hyllykön tai työpöydän yläpuolella. Sänky ei nimittäin tule jäämään vuosiksi tälle seinustalle, jonka pituus on aika lailla tasan kaksi metriä. Jollain tavalla haluaisin hyödyntää peilin yläkulmien takana olevat kiinnitysruuvit, jotta välttyisin maalaukselta ja paklailuilta. Peilin yläreuna ja siten nämä ruuvit ovat aika korkealla (n. 160-170cm lattiasta mitattuna), joten esimerkiksi pieni seinähylly näyttäisi yksinään hullunkuriselta noin ylös sijoiteltuna. Olisiko teillä ideoita, mitä tilalle voisi laittaa? Yksi hauduttelemani idea olisi vanha puinen leveä seinänaulakko, jossa olisi sekä ripustuskoukut että ylähylly. Tällaista minulla ei ole vielä jemmassa, vaan se pitäisi löytää jostain kirpparilta...



Peilistä heijastuu suosikkitapettini, jonka marokkolaiseen kuvioon en ole kyllästynyt vieläkään. Ihastuin siihen sydänjuuriani myöten ja mieheni mutinoista huolimatta sain neuvoteltua sen meille tähän huoneeseen. Tapettiseinämälle on siirtymässä parin vuoden sisällä lastensänky, ja sitten on aika luopua tästä hyvin palvelleesta Ikean Hemnes-sohvasängystä.



Sängyllä on äitini virkkaama päiväpeitto, jonka aion antaa tytöllemme mikäli hän vain sen haluaa. Tyynyrykelmien kokoaminen on minulle mieluista puuhaa ja niinpä tälläkin sängyllä on kasa kauniita tyynyjä molemmissa päissä. Sängylle on päässyt myös valkoinen uskollinen vahtikoira Murre, joka on myöskin äitini käsialaa ja peräisin minun lapsuudestani. Ikkunan edessä riippuu valkoisista paperipusseista toissasyksynä askartelemani joulutähti. Minusta siitä tuli niin kaunis, etten hennonut ottaa sitä pois joulun jälkeen... Sattuukohan kenelläkään teistä olemaan kotona koristeita, jotka olivat joulua varten, mutta jäivätkin sitten esille pidemmäksi aikaa? :)



Seuraavassa postauksessa olisi tarkoitus kurkistaa kevätistutuksiin, mikäli sää sallii niiden istuttamisen. Jos lunta rupeaa satelemaan kiusaksi asti, postailen tänne jonkun herkkureseptin. Mielessäni olisi esimerkiksi eräs superhyvä gluteeniton vohveliresepti tai sitten vapuksi tekemäni rubiinisuklaajuustokakku, johon ei tarvita liivatetta eikä uunia. Onko teillä toivetta, kumman reseptin laittaisin tänne? Hauskaa toukokuuta ja kesän odotusta sinulle!


perjantai 29. marraskuuta 2019

Punavalkoiset rusettijoulukortit ja roikkuva joulukalenteri

Joulukorttipostaukseni on venähtänyt muutamalla viikolla aikomastani päivämäärästä. Vauvaperheessä kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Flunssanpoikaset ja huonosti nukutut päiväunet hillitsevät tehokkaasti äidin bloggaamista. Nyt tytymme on onneksi muutamana päivänä malttanut nukkua tovin makuuhuoneessamme, eikä minun ole tarvinnut lähteä päivittäiselle autoajelulle saadakseni hänet höyhensaarille. Myös mieheni on osallistunut autoilutalkoisiin, jotta äiti saisi väkerrettyä joulukortit tälle vuodelle. Kiitos siitä isukille! Tämän postauksen lopussa on myös pari kuvaa tämän vuoden yllätyspusseista koostuvasta joulukalenterista pojallemme.

Ja itsehän ne joulukortit halusin tehdä tänäkin vuonna, vaikka postilakko välillä jo uhkasikin joulunajan kuljetuksia. Tykkään aivan liian paljon askartelemisesta ja korttien ideoinnista, että edes lakko saisi minut luopumaan niistä ja vaihtamaan joulutervehdykset tekstiviesteihin. Ja ainahan ideoita voi säästää seuraavalle vuodelle, jos tämän joulun kortit on jo hankittu tai askarreltu!

Tälle joululle halusin tehdä joulukortit perinteikkäällä puna-valkoisella väriteemalla. Less is more, siinä mottoni joulukorttien askarteluun. Tyylikäs ja hillitty design, persoonallisuus ja nopea toteuttaminen olivat jälleen tavoitteenani kortteja ideoidessani. Ja tällaisia niistä tuli!


Joulukorttien ainekset ovat simppelit: valkoisia korttipohjia, punavalkoista paperinarua, kirjainleimaisimet ja liimaa. Tämä paperinaru tarttui mukaani viime joulukuun sisustusmatkalta Oslosta, Norway Designsista Stortingsgatanilta. Sieltä sain itse asiassa kipinän näihin kortteihin, heillä oli paketoituna näyteikkunoissa isoja lahjapaketteja, jotka oli koristeltu pienillä punavalkoisilla paperinaruruseteilla. Ajattelin, että rusetit sopisivat oivallisesti myös korttien koristeluun!


Askartelun nopeuttamiseksi kannattaa aloittaa rusettien solmimisesta. Ei kannata olla turhan tarkka rusettien määrässä, vaan tehdä kerralla isompi kasa jos tavoitteena on askarrella reilusti kortteja. Itse päätin tehdä noin 20 korttia, ja tein sattumalta rusetteja 26:n kortin edestä. Rusetit on näppärä solmia vaikka telkkaria katsellessa, näin siitä ei tule puuduttavaa hommaa. Sitten on aika siirtyä joko korttien taustapuolen tekstien kirjoittamiseen tai rusettien liimaamiseen. Jos aiot kirjoittaa enemmänkin tekstiä kortin toiselle puolelle, kannattaa se tehdä ennen rusettien liimausta ja joulutervehdyksen leimaamista.


Rusetit kannattaa liimata korttipohjaan päivää tai paria ennen leimausta. Näin välttää sormien tahraamisen liimaan leimausvaiheessa. Liimatessasi rusetteja paina kutakin rusettia noin 10 sekuntia korttipohjaa vasten, jotta se tarttuu varmasti napakasti kiinni. Leimaamista varten järjestelin haluamani kirjaimet allekkain paperille oikeaan järjestykseen. Tein yhden testitoivotuksen paperille nähdäkseni, kuinka lähekkäin kirjaimet tulisi leimata paperille. Sen jälkeen onkin aika tehdä ahkeraa sarjatyötä leimaamisessa! Hyvän joulun toivotus sopii mielestäni parhaiten joko rusettien väliin (ks. kuva yllä) tai sitten kortin vasempaan alareunaan (ks. kuva alla). Mikään ei tietenkään estä tervehdyksen leimaamista kääntöpuolelle, mutta silloin neljä rusettia on ehkä liian vähän koristeeksi etupuolelle.


Pienet epätasaisuudet kirjainten sijoittelussa tai leimausjäljessä eivät haittaa, päin vastoin ne tuovat mielestäni kivasti korteille rustiikkia ilmettä. Jos siis jokin kirjain ei leimaudukaan hyvin, kokeile rohkeasti leimata kirjain uudestaan samaan kohtaan. Korttipohjien sävy voi myös olla luonnonvalkoinen tai puhtaanvalkoinen, ja pohjan muoto joko suorakaide tai neliö. Kaikista näistä tulee hienon näköisiä!


Ja samalla idealla syntyvät joulukortit myös muilla kielillä, kunhan vain on sopivat kirjaisimet leimasinpaketissa. Täytyy sanoa, että nämä kortit olivat nopeimmasta päästä viime vuosina tekemistäni korteista. En uskonut sitä rusetteja solmiessani, mutta liimaaminen ja leimaaminen sujuivat todella nopeasti, kun teki aina yhden työvaiheen kerralla kaikille korteille. Kahdenkymmenenkuuden kortin tekoon meni aikaa ehkä noin kaksi ja puoli tuntia. Ei hassumpaa minun mielestäni. :) Kaiken kaikkiaan minusta näistä korteista tuli tosi kivat ja raikkaan yksinkertaiset pienellä jujulla! Olisi kiva kuulla teidänkin mielipiteenne, mitä tykkäätte näistä korteista!

Lopuksi laitan tähän pari kuvaa nelivuotiaamme yllätyspussijoulukalenterista. Parina aiempana vuotena hänellä on ollut peilin edessä juuttinarussa vaakasuunnassa roikkuvat 24 yllätyspussia, joihin tonttu on piilottanut erilaisia pieniä yllätyksiä herkuista sukkiin ja joulukoristeisiin. Tänä vuonna ajan säästämiseksi kaivoin esiin pari vuotta sitten Ikeasta ostamani joulukalenteripussit, ja ripustin ne ruokailutilan verhotankoon juuttinarun avulla roikkumaan allekkain. Taas yksi hyvä syy, miksi meille kannatti asentaa verhotangot, hih! :)



Narun alapäähän laitoin ison puuhelmen painottamaan narun pysymään suorana. Pussit pysyvät narussa paikoillaan puisten pyykkipoikien avulla, ja odottavat nyt tontun käyntiä. Hirveän painavaa näihin ei kannata laitella, mutta ajattelin käväistä suklaakonvehtiostoksilla ja laittaa mukaan myös muita yllätyksiä, kuten vaikkapa lupauksia mukavista retkistä uimahallliin tai makkaranpaistoon lähilaavulle.

Näiden jouluisten kuvien myötä toivottelen teille ihanaa ensimmäistä adventtia, joka jo koittaa parin päivän päästä! Vuoden paras juhla on jo aimo harppauksen lähempänä, miten ihanaa!



maanantai 7. lokakuuta 2019

Kuopion Kädentaitomessut 2019

Nyt sitten pääsin rustailemaan postauksen Kuopiossa viikko sitten pidetyistä Kädentaitomessuista! Ensimmäisenä täytyy kiittää meidän 2,5kk ikäistä pikkuneitiä, joka antoi äidin kierrellä rauhassa messuosastoja kahtena päivänä. Olin hankkinut messuviikonlopulle rannekkeen, jotta saisin varmasti perehtyä rauhassa messujen tarjontaan vaikka vauva olisi eri mieltä... Varma on aina varmaa! Onnekseni hän tuhisi tyytyväisenä turvakaukalossaan päiväunilla sekä lauantaina että sunnuntaina, eikä vaatinut ruokataukoa kesken messukierroksen. Taidanpa saada hänestä tulevaisuudessakin kivan kaverin sisustusmessuille! :D

Tutustuin messujen näytteilleasettajiin etukäteen netistä, ja totesin ilokseni, että viime vuoden suosikkini olivat tänäkin vuonna mukana. Tähän postaukseen poimin joukon vanhoja ja uusia tuttavuuksia.

Astuessani sisään Kuopio-halliin ensimmäisenä huomioni kiinnitti köyliöläisen Tuiskulan Kotikolon "Vanerikko". Vaneri on ollut pinnalla kodinsisustuksessa jo muutaman vuoden ajan. Koivusta valmistettu Vanerikko on kaunis ja ekologinen valinta kodin eri säilytystarpeisiin. Vanerikkoa oli messuilla nähtävissä monessa eri koossa ja muodossa. Osassa oli sisällä irrotettava tilanjakaja, jonka avulla sisätilan voi jakaa neljään osaan. Kätevä esimerkiksi kirjoneuleen tekijälle, mutta miksei myös muuhun säilyttämiseen.


Pinottavasta ja istumisen kestävästä Vanerikosta saisi kauniin säilyttimen esimerkiksi eteiseen, jolloin sen sisällä voisi säilyttää eri vuodenaikojen käsineitä, hattuja ja huiveja. Tuiskulan Kotikolo on myös tehnyt yhteistyötä Kaj Franck -muotoilupalkinnon saaneen Tapio Anttilan kanssa. Vepsäläisellä myynnissä olevaan Tapio Anttilan nimikkokokoelmaan kuuluu Aski-sohvapöytä, joka pohjautuu Vanerikkoon. Tällainen olisi ihana meidän olohuoneesemme mustana tai valkoisena!


Tulin Kädentaitomessuille siinä toivossa, että pääsisin ostamaan suosikkikankaitani Nuppu Print Companylta. Niinpä pysähdys heidän messuosastollaan oli aivan must. Viime vuonna mukaani tarttui ihastuttavia paperituotteita, mutta nyt suunnitelmissa oli ostaa kankaita, joista pieni neitimme saisi ihanuuksia ylleen. Ilokseni tänäkin vuonna oli vielä saatavilla vuoden 2017 joulukangasta, Satutalvea.


Sen lisäksi ostin viime vuoden joulukangasta, nimeltään Varpunen jouluaamuna (tutun joululaulun aihetta mukaillen). Aivan hurmaavan ihania kankaita molemmat! En malta odottaa, että äitini ompelee näistä tytöllemme mekkoja! Alla pari kuvaa Nupun messuosastolta. Heiltä tulee muuten loppuvuodesta kauppoihin Havin valmistamia paperiservettejä, joita oli nyt jo messuilta ostettavissa ennakkoon.




Muutenkin messuilla oli tänä vuonna hengästyttävän upea kangastarjonta. Monella messuosastolla sai ihastella kotimaista suunnittelua retrokuvioista runolliseen piirrosjälkeen. Eräs toinen suosikkini Nupun ohella on PaaPii Design, jonka värikkäät eläinkuosit ovat olleet poikamme suosiossa. Myös tytyllemme on jemmassa harmaa-vaaleanpunaista Bambi-trikookangasta. Heidän messuosastonsa oli ehdottomasti yksi messujen värikkäimmistä ja kutsuvimmista. Olo oli kuin karkkikaupassa!


Kankaita ja niihin sointuvia resoreita oli pakkatolkulla hyllyissä ja telineissä, ja olipa mukana myös joukko heidän kankaistaan Suomessa valmistettuja laadukkaita lastenvaatteita. Meidän mukaamme lähti tällä kertaa resoritrikoota paitoja ja lankatupsuja pipoja varten.



Uusi tuttavuus käsityöpuolelta oli minulle TuuliaDesign Kauhavalta. Heidän Sateenkaari-seinäkoristeensa oli todella soma, ja aloin heti haaveilemaan siitä meidän pikkuneitimme huoneeseen. Seinäkoristetta saa kahdessa eri värissä ja yrityksen verkkokaupasta on kätevää tilata tarvikepaketti, joka sisältää kaiken tarpeellisen. Erityisesti pastellisävyinen sateenkaari oli minun mieleeni!



Ketkä ovat seuranneet blogiani pitkään, tietävät rakkauteni askarteluun ja erityisesti joulukorttien tekoon. Minulla muutamia suosikkeja suomalaisissa paperituotteissa, kuten Helle Visuals, jonka postikorttivalikoima on juuri minun makuuni. Yksinkertaisen kauniit ja graafiset postikortit tarkoin harkituissa väreissä. Ei liikaa elementtejä ja fressi ote suunnitteluun. Olen ostanut heiltä kortteja lähinnä synttäreille, mutta myös joulukorttivalikoima on tosi makea.



Messuilla oli myös Helle Visualsin uunituore Huippuvuosi 2020 seinäkalenteri. Isoille kuukausikohtaisille papereille on hauska raapustaa ylös menot ja kohokohdat. Itse ottaisin tämän toimistoni seinälle (jos olisin töissä). Nyt kotona ollessa arki ja pyhä sekoittuvat iloisesti eikä menojakaan juuri ole. Mutta jos kalenteri ilmestyy seuraavanakin vuonna, niin tämä pitää saada!


Retropaperituotteissa messuilla puolestaan kunnostautui jälleen Kenkävero. Heidän osastonsa vetonaula olivat tänäkin vuonna Ebba Masalinin kasvitaulut ja muut Masalinin piirroksiin perustuvat tuotteet. Pidän niin paljon näistä Masalinin tauluista! Erityisesti niittyleinikki ja voikukka ovat tauluista mieleeni. Samoin suomalaisten opetustaulujen inspiroimat sienikuvioidut leikkuulaudat ihastuttavat vuodesta toiseen.



Viimeisenä muttei vähäisimpänä on messuosasto, jossa poikkesin ainakin kolme tai neljä kertaa messujen aikana. Heitä varmaan huvitti, kun aina vain kävin hakemassa osastolta pientä täydennystä! Kyseessä oli Peltosen Puutarha Kouvolasta. Heidän osastonsa oli niitä harvoja, jotka tarjosivat jouluista piensisustusta pihalle. Ostin heiltä viime vuonna pikkuruisen mökin syysistutusteni joukkoon. Tästä "tonttumökistä" tuli hitti pihapiirimme lasten keskuudessa, joten tänä vuonna piti hankkia toinenkin mökki ja se tonttu. Lisäksi heillä oli myynnissä sammaleisia sydänkransseja - sekä valmiina että kranssipohjina. Ostin yhden pohjan itselleni, koska minulla on jos jonkinlaisia nauhoja ja koristeita jemmassa. Laitan sammalsydämestä kuvan tänne blogiin sitten, kun olen saanut koristeltua sen valmiiksi.




Siinäpä se oli, seitsemän suosikkiosastoani messuilta. Olisin kyllä helposti saanut raapustettua postauksen seitsemästä muustakin osastosta, sillä tarjonta oli ihan huikea!

Niinpä lopuksi täytyy kiittää messujärjestäjää ja messuille lähteneitä yrittäjiä. Ihan huippua, että tulitte Kuopioon jo toista kertaa, KIITOS. Nämä messut ovat minun lempparini koko vuoden ajalta Kuopiossa. Loistava juttu, että kaikkea uutta ja hienoa ei tarvitse lähteä bongaamaan joka vuosi Habitaresta, vaan yrittäjät tulevat tänne Kuopioonkin. Ja toisaalta Habitaresta ei löydä niitä kaikkia pienyrittäjiä, jotka ovat läsnä näillä messuilla. Messujen käytännön järjestelyt olivat myös hienosti hoidetut: ilmaiset parkkipaikat, maksuton messubussi keskustasta, kohtuuhintainen messulippu, lasten leikkinurkkaus, herkullinen lounasbuffet... mitenköhän sitä jaksaa odottaa ensi syksyyn, että pääsee taas messuilemaan! :D


perjantai 6. syyskuuta 2019

Pienen tytön ristiäiset

Sillä hetkellä, kun aloimme suunnitella tyttömme ristiäisiä, alkoi mielessäni soimaan Anna Puun Mestaripiirros. Kauniit runolliset sanat kiteyttävät ajatukseni rakasta pienokaistamme kohtaan. Samanlaista herkkyyttä halusin myös ristiäistemme koristeluihin. Roosaa, valkoista ja kevyttä harsokukkaa, pirskahtelevaa samppanjaa unohtamatta.


Kävimme heinäkuussa Kuopion Ramin Konditoria-kahvilassa herkuttelemassa perheeni ja äitini kanssa tyttömme syntymän kunniaksi. Samalla näimme vitriinissä kauniin vaaleanpunaisen mansikka-samppanjakakun. Vaikka vitriinin kakku ei ollutkaan lähtökohtaisesti gluteeniton, lupasi leipomo tehdä siitä meidän juhliimme gluteenittoman ja laktoosittoman.


Tilaamassamme kakussa oli mansikkakiille, samppanja- ja mansikkamoussea ja pohjalla gluteeniton vaalea kakkupohja mansikkahillolla. Ja täytyy sanoa, että tämä kakku vei totisesti kielen mennessään! Koristelin kakun itse kotona vaaleanpunaisin neilikoin ja ruusuin sekä harsokukin ja eukalyptuksen oksin. Ilmeen viimeisteli Joskus Designin vanerinen "Pieni ihme" -kakkukoriste.




Kuten aiemmassa postauksessani kerroinkin, oli poikamme ristiäisissä kukkaköynnös kastemaljan ympärillä. Halusin tietenkin köynnöksen myös neitosemme juhliin, ja niinpä kävin asioimassa Kukkapaja Floretassa. Tällä kertaa kukiksi valikoituivat samat kuin kakkuunkin. Köynnöksen runko väännettiin rautalangasta, sillä kaikki valitsemani kukat olivat huonosti itsessään taivuteltavissa. Taivutin köynnöksen maljan ympärille lauantaina ja säilytin sen sunnuntaihin jääkaapissa kostutetussa sellofaanissa, jotta köynnös ei ehtisi kuivua. Kastetoimituksen jälkeen nostin sen koristamaan kahvipöytäämme.



Kahvipöytä koristeltiin sekin kukkasin ja Finnmarin vaaleanpunaisin hortensiakynttilöin. Kahvikupit olivat peräisin omista ristiäisistäni (kiitos ihanalle äidilleni, joka on nämä säästänyt minulle!), samoin kastemaljana toiminut Arabian lasikulho sekä ristiäismekko.




Kakun ohella meillä oli tarjolla vaaleanpunaisia marenkeja ja vaahtokarkkeja, esikoisemme valitsemia täytekeksejä sekä anoppini leipomat herkulliset kinkku- ja lohipiirakat. Valitettavasti enempää kuvia meillä ei juurikaan tarjoiluista ole, vauvan kanniskelun ja syöttämisen viedessä huomioni - niin kuin kuuluukin :)! Edellinen postaukseni käsitteli vauvalahjoja, ja voisin lisätä vielä tähän postaukseen vinkkeinä tytön kummilahjoiksi hopeisen Assi Aarnimaan suunnitteleman Sukupuu-lusikan sekä vauvoille tarkoitetut helminauhat. Molemmat ovat ajattoman arvokkaita lahjoja, ja tuo lusikka on ehdottomasti kaunein ikinä näkemäni kummilusikka! Meidän lusikkamme lähti kaiverrukseen ja siksi siitä ei ole tässä yhteydessä kuvaa, mutta kaikkitietävän Googlen avulla tämäkin löytyy... :)

Näiden kuvien myötä laskeudumme pikku hiljaa takaisin arkeen ja vedämme henkeä tovin. Seuraava blogikirjoitus tupsahtaa ulos, kunhan neitimme sallii jälleen äidille riittävästi rauhallista päiväuniaikaa kotosalla. Hän kun on mieltynyt kauppakeskuselämään päiväuniaan turvakaukalossaan nukkuen... kalliiksi meinaa käydä tämä äitiysloma, kun päiväunet maittavat hänelle vain kaupungilla liikkeellä ollessa! ;)





keskiviikko 28. elokuuta 2019

Vinkkejä vauvalahjaksi

On tosi kivaa, kun saan teiltä lukijoilta postaustoiveita! Viimeisin toive koski vauvalahjoja, eli mitä antaa lahjaksi vastasyntyneelle pienokaiselle. Perinteitä ja tapojahan on monia, varvasrahasta kakkuihin ja villasukkiin. Tässä postauksessa nostan esiin muutamia sellaisia lahjaideoita, jotka tuntuvat minusta kivoilta ja joita on ollut mukava saada tai antaa.

Tykkään ajatuksesta, että vastasyntyneelle annetaan lahjaksi jotain esteettistä, ekologista ja aikaa kestävää. Onpa kyse suomalaisen tai ulkomaisen muotoilijan suunnittelemasta ja valmistamasta vaatteesta, vaunulelusta tai pehmolelusta, kaikki nämä tuovat iloa ja kauneutta vauvaperheen arkeen. Ajatuksella ja kestävistä materiaaleista valmistetut tavarat eivät säry hetkessä, vaan ne on ihana säästää lapselle vauvamuistoksi. Itse esimerkiksi ostin prinsessallemme mekon Joensuun Taitokorttelin Pikku Puttiikista. Nyt kun tytymme alkaa lähetä jo 60cm:n pituutta ja kannattalee päätään, pääsen pukemaan hänet tähän vaaleanpunaiseen söpöön mekkoon!



Vastasyntyneelle on mielestäni kivointa antaa jotain, mitä vanhempi tai vauva pääsee käyttämään arjessa heti tai ainakin ensimmäisen vuoden aikana. Niinpä lelut, jotka on tarkoitettu ennemminkin taaperolle kuin vauvalle säästäisin myöhempiä vuosia varten. Sopivia leluja vauvalle ovat muun muassa helistimet ja purulelut, kuten ranskalainen puruleluklassikko Sophie la girafe, tai tuttavallisemmin "Sohvi-kirahvi", niin kuin me tätä kutsuimme esikoisemme saatua kirahvin vauvalahjaksi. Tervetulleita ovat myös pehmoiset katselukirjat, erilaiset vaunulelut sekä pehmolelut. Tyttömme ensimmäiseksi leluksi ostin Ottiilian yksisarvispehmolelun Tampereen Tallipihalta. Ihastuttavan Poopuan valkoisen joutsenpuruketjun löysin puolestaan Designkavereiden elokuisesta pop up -kaupasta Kuopiosta.



Minulta kysyttiin postaustoiveen yhteydessä, mitä mieltä olen itsetehdyistä lahjoista. Niistähän on kyllä monenlaisia mielipiteitä. Jotkut lyttäävät ne täysin, mikä on minusta käsittämätöntä. Mielestäni lähtökohtaisesti lahja kuin lahja on arvokas, vaikka se ei olisikaan sataprosenttisesti saajansa näköinen. Omia suosikkejani itsetehdyistä lahjoista ovat ne käytännöllisimmät, kuten villasukat tai vaikkapa virkatut torkkupeitot. Me saimme heinäkuussa sairaalasta kotiutuessamme mukaan useammat villasukat ja myssyt vauvallemme, ja näitä kyllä tarvitaan syksyn lähestyessä!


Vielä yhtenä vinkkinä suosittelisin vauvalle lahjaksi Finlaysonin vauvalakanoita. Tykkään erityisesti pastellinvärisistä Elefantti- ja mustavalkoisesta Pupu-pussilakanasetistä. Nekin ovat lahjoina sellaisia, joita pääsee takuulla heti käyttämään. Ja mikäpä estää itse ompelemasta pussilakanoita pikkuiselle!

Ja mikäli tuntuu hankalalta keksiä sopivaa vauvalahjaa, niin sitten voi muistaa herkuilla ja kukilla äitiä. :) Unenpöpperöisen sohvannurkkaan syöttöpuuhiin jämähtäneen äidin mielestä on ihanaa, jos ystävä tuo tullessaan vaikkapa neilikoita tai kinuskifudgea... lämmintä halausta unohtamatta! Ja kieltämättä iloinen olen myös niistä vaunulenkeistä, joille ystäväni ovat vieneet lapsiamme päiväuniaikaan, ja äiskä on saanut pötkähtää sohvalle rauhassa oman sisustushömppälehden kera. :)

Toivottavasti saatte inspiraatiota näistä vinkeistä vauvalahjojen antamiseen! Seuraavassa postauksessa sukelletaankin sitten ristäisteemaan, sillä prinsessamme saa nimen ensi sunnuntaina. Aurinkoisen lämpimiä elokuun loppupäiviä teille ihanat blogini seuraajat!


DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...