Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. huhtikuuta 2021

DIY: Rustiikki sohvapöytä vanhoista laudoista

Hei rakkaat lukijaystävät - pitkästä aikaa! Tervetuloa seuraamaan uudistunutta blogiani!

Olen niin innoissani, että pääsen jälleen kirjoittamaan tätä blogia. Pari vuotta olen pyörittänyt perhearkea kotoa käsin hoitovapaalla, ja siinäpä on touhua riittänyt. Viime syksynä palasin jo rakkaan nikkarointiharrastuksen pariin kansalaisopiston puutyöryhmään. Sieltä tuotoksena syntyi vähän ennen joulua sohvapöytä kotiimme. Ajattelin, että mikäpä muu olisi parempi tapa palata tänne blogin äärelle kuin tehdä postaus tästä pöydästä.

Huomasit jo ehkä, että blogin ilme on uudistunut. Kaipasin fressiä ilmettä ja niinpä tartuin tuumasta toimeen! Samalla päätin, että jatkossa tämä blogi on omistettu paitsi sisustamiselle, myös yhä enemmän puutöille ja DIY-ideoille. Toivonkin, että löytäisit täältä inspiraatiota ja vinkkejä omiin projekteihisi! Isompien töiden (kuten nyt vaikka tämän sohvapöydän) kohdalla en käy läpi yksityiskohtaisesti jokaista työvaihetta, koska en halua postauksista kilometrin pituisia. Eikä kaikkia välttämättä kiinnostakaan saada yksityiskohtaisia ohjeita. Mutta täällä ollaan teitä varten, joten jos sinulla herää tarkempia kysymyksiä niin laita kommenttia tai vaikka sähköpostia tulemaan, niin yritän vastailla parhaani mukaan.

No mennäänpäs sitten asiaan. Eli meidän rivitalon olohuoneessammehan ei ole koskaan ollut sohvapöytää. En oikein osaa sanoa miksi. Ehkä emme sellaista kaivanneet, sillä sohvan edessä on ollut pitkään iso säilytysrahi, jolle on voinut laskea jalat sohvalla löhöillessä. Vuosien saatossa aloin kuitenkin kyllästymään painavan rahin siirtelyyn ja aloin haaveilla pöydästä, jolle voisi laskea kahvikupin ja kasan sisustuslehtiä. Sitten appi kertoi saaneensa käsiinsä vanhan riihen seinälautoja... ja eipä aikaakaan, kun idea sohvapöydästä syntyi.

Olin katsellut kaupoissa pitkään metallirunkoisia sohvapöytiä, joissa oli rustiikki lankkukansi. En ollut varma, sopisiko musta metallikehikko vaaleaan olohuoneeseemme. Kun mietin, minkälaiset jalat laittaisin pöytään, keksin tehdä jalkakehikon samaan muotoon puusta, metallin sijaan. Kehikon saisi sitten käsiteltyä juuri sen väriseksi kuin haluaisi.

Ensimmäiseksi piti tietysti päättää sohvapöydän koko. Päädyimme mittoihin 100cm (pit.) x 66cm (lev.) x 42cm. (kork.). Koko on osoittautunut pöydän valmistuttua erittäin toimivaksi. Sitten oli aika lähteä työstämään pöytää. Ensimmäiseksi rakensin jalkakehikon haluttuun mittaan. Apella oli ylimääräistä koivulankkua jemmassa, joten kehikko tuli sitten siitä. Koivussa on ylipäätään vähän oksankohtia, joten puu ei tarvitse niin montaa vahauskertaa kuin vaikkapa mänty. Kehikkoon tuli pitkille ja lyhyille sivuille ylä- ja alapuut vaakasuuntaan. Lisäksi rakensin pystyjalat sekä pöydän kannen alle piiloon jäävän vaakasuuntaisen tukipuun, johon laudat saatiin tuettua kiinni. Tukipuun ansiosta pöytä ei notku keskeltä.


Yllä olevassa kuvassa näkyy valmistunut kehikko sekä kannen alle menevä tukipuu. Kehikon osat kiinnittyvät toisiinsa puutapeilla. Puutapit ja tappien reiät tein pylväsporakoneella. Kun kehikko oli valmis, oli aika siirtyä kansilautojen käsittelyyn. Nehän olivat itsessään hyvinkin vinkuroita. Kaikki olivat eri paksuisia ja eri levyisiä. Jotta pöydän kannesta saatiin tasainen, laudat piti ensin ohentaa toiselta puolelta samaan paksuuteen ja tarvittaessa myös oikaista reunoja. Kavensimme myös lautoja samaan leveyteen pyörösahalla ja tasohöylällä, ottaen kuitenkin huomioon, että kannen ulkoreunojen piti pysyä koskemattomina. Harmaa pintahan lähtee pois höyläämällä, eli siinä saa olla tarkkana, miten päin lautaa ajaa koneeseen. Koska laudat oli pakko katkaista molemmista päätypäistä tasamittaan, menetimme kannen lyhyistä päädyistä harmaan värin. Tämä korjattiin tekemään kannen päätyihin harmaat reunalistat, jotka liimattiin kanteen lopuksi kiinni.

Kun puuosat oltiin saatu oikeaan mittaan, oli vuorossa kannen lautojen liimaaminen ja pintakäsittely. Alla kuva kannesta sen ollessa liimauksessa. Pintakäsittely tehtiin himmeällä Tikkurilan Kiva 10 -kalustelakalla. Tämä oli ihan superhyvä valinta laudoille. Lakan ansiosta laudan pinta jäi rouheaksi ja epätasaiseksi, muttei yhtään tikkuiseksi. Väri ei myöskään juurikaan muuttunut alkuperäisestä, eikä pinnasta tullut liian kiiltävä.


 

Alakehikko käsiteltiin Osmocolorin mattavalkoisella kalustevahalla pariin otteeseen. Sen jälkeen oli aika yhdistää osat liimalla ja kannen alle piiloon jäävillä kulmaraudoilla. Raudat estävät myös lautojen vääntymistä ja irtoamista liimauksesta. Tässä kuvassa näkyy myös hyvin, miten keskimmäinen vaakatukipuu asettuu kannen alle, ja kuinka laudan patinoitunut pinta häviää täysin, kun sitä tarpeeksi monta kertaa höylätään.

Täytyy sanoa, että tämä projekti ylitti kaikki odotukseni. Pöytä on superkaunis, ja kestää lasten kiipeilyä ja majanrakennusta. Meidän tyttö istuu harva se päivä pöydän päällä olevalla marokkolaistarjottimella ja kiikuttelee siinä itseään kirjan kanssa. Luulee varmaan sitä lumiliukuriksi, kuten Pikku Myy Taikatalvi-kirjassa... :D

Tunteja projektiin kului ehkä noin 40-50, joista puuntyöstö vei minulta noin 30 tuntia. Asiansa tietävältä aikaa kuluisi varmasti vähemmänkin. Minä esimerkiksi tein poratapit itse (ja ensiksi vielä väärään kokoon!), joten siinä olisi säästynyt ainakin pari-kolme tuntia, jos tapit olisi ostettu kaupasta. Mutta oli ihan hauska kokemus tehdä nekin kerrankin alusta asti itse. Ja jäipähän tappeja yli tuleviin projekteihin!

Tämän postauksen myötä toivottelen teille mukavaa viikonloppua! Ja olisi kiva saada tsemppikommentteja, jos olet kaipaillut viime kuukausina blogipäivityksiä! :)


lauantai 26. lokakuuta 2019

Olohuoneen uudet verhot

Tiedättekö tunteen, kun haluaisi kovasti jotain huonekalua tai esinettä omaan kotiinsa, mutta sitä oikeaa ei tunnu millään löytyvän? Eikä sitten toisaalta haluaisi tyytyä johonkin väliaikaisratkaisuunkaan? Meillä kävi juuri näin verhotankojen kanssa. Emme löytäneet sopivia tankoja asuntomme ollessa rakenteilla, ja edes useat kierrokset Kuopion rautakaupoissa ja tavarataloissa eivät tuottaneet tulosta. Ehdimme tilata yhdet tangot netistäkin, mutta kun ne saatiin katonrajaan, lopputulos oli valtava pettymys. Luulimme, että himmeän alumiinisen väriset tangot olisivat meille oikea ratkaisu, mutta emme olisi voineet olla enemmän väärässä. Yhdistettynä vaalean beigeen maaliseinään sekä valkoisiin kattolistoihin ja kattoon, ne näyttivät paikoilleen laitettuina todella pliisuilta. Eikun sitten palauttamaan tankoja rahdin kautta (on muuten työlästä ja kallistakin...) ja metsästämään valkoisia tankoja.

Mattavalkoisten tankojen löytäminen olikin sitten todellinen koitos. Emme halunneet nimittäin tankoja, jotka taittaisivat kultaan tai olisivat vahvasti kerman värisiä, koska olohuone-keittiössämme kaikki valkoisen sävyt ovat puhtaanvalkoisia. Keittiömme tasot ovat hopeanharmaat ja vetimet alumiiniset, joten esimerkiksi Jyskin valkoista ja kultaa yhdistelevät tangot eivät tulleet kysymykseen. Kiiltävänvalkoiset tangot puolestaan näyttivät nekin jotenkin pliisuilta. Kaikkitietävän Googlen avulla löysimme lopulta Kärkkäiseltä Kirschin New England -sarjan Charm-verhotangot. Pistäydyimme Kärkkäisen Lahden suurtavarataloon kesälomareissullamme toukokuussa ja nähtyämme verhotangot livenä päätimme, että nämä olivat ne oikeat. Tosin Lahdessakaan ei ollut haluamiamme tankoja kuin yksi, joten meille varattiin kaksi tankoa Jyväskylän Kärkkäiselle, josta poimimme ne kotiinpalumatkalla mukaamme. Ja pitkällisen ja perinpohjaisen alustuksen jälkeen, tässä nyt kuvia olohuoneestamme, verhotankojen kera!




Mielestäni näiden verhotankojen muotoilu on todella kaunis. Tankojen päässä olevat pallomaiset nupit kaiverruksineen tuovat ilmettä hillitysti sisustukseemme. Valkoinen väri sointuu kattoon ja ikkunoihin ja korostaa huonekorkeutta. Kuten kuvasta näkyy, olemme ripustaneet verhot vain toiseen päähän tankoja. Meillä on hieman hankala seinien mitoitus terassin oven vieressä - toisella puolella ovea olisi seinällä tilaa verholle ja toisella ei. Minulle oli tärkeämpää saada ilme symmetriseksi kuin se, että olisin ahtanut väkisin tilaan neljä verhoa.


Olohuoneen puoleisessa verhotangossa on myös se ihana juttu, että sen yläpuolella katossa on pistoke. Saan siis siihen ripustettua joulua varten joulutähden ilman monien metrien johtojen kieputtelua! Ennen tähden laittoa ripustin tankoon Piirongin kynttilänjalan.



Itse verhojen löytäminen oli oma haasteensa, mutta ahkeran sovittelun jälkeen sopivat verhot löytyivät Ikeasta. Kaukaa katsottuna verhot näyttävät yksivärisiltä, mutta lähempi tarkastelu paljastaa niiden kauniin kalanruotokuvion. Niiden hillitty väri sopii sisustukseemme ympäri vuoden, joskin suunnitelmissa on hankkia jossain vaiheessa vaaleammat tai tummemmat kakkosverhot.


Ruokailutilan päädyssä verhot luovat kauniin taustavärin valkoisille seinähyllyille. Verhojen sävy on kuin toisinto eukalyptuksen lehdistä, joita minulla on kuivattuna muutama hyllyn päällä. Tämä on kahdesta verhonurkasta varjoisampi, joten liian tummanvihreä verhoväri olisi näyttänyt harmaalta tai jopa mustalta nurkkauksessa - tämäkin tuli verhoja valitessa testattua!

 



Samaa vihertävää sävyä löytyy sopivasti myös ruokapöydästämme. Tämä pöytä on kyllä ollut kaiken tuunauksen ja nikkaroinnin väärti. Ihastelen sitä edelleen lähes päivittäin... on huippua, kun saa kotiinsa persoonallisia ja uniikkeja huonekaluja, joita ei tule joka kaupassa vastaan. :)


Mitä mieltä sinä olet tangoista ja verhoistamme? Mitkä verhot olisivat sopivat näiden korvaajiksi joulua tai kesää ajatellen? Ottaisin mielelläni teidän vinkit vastaan, niin ei tarvitsisi ihan jokaista netin verhokaupan valikoimaa selailla uudestaan läpi, huh! Sen verran koville kyllä otti tämän projektin valmistuminen, että taidanpa keittää itselleni seuraavaksi hyvin ansaitut pullakahvit, ja huoahtaa. Tämä postauskin tuli vähän jälkijunassa, kun pieni neitokaisemme ei ole halunnut nukkua päiväunia viime viikon aikana laisinkaan kotosalla. Mutta nyt onnisti, ja sain tämän postauksen vihdoin teille luettavaksi. Aurinkoista viikonloppua!




keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Helmikuista haaveilua

Oletteko jo tunteneet, että auringon säteet alkavat pikkuisen lämmittää kasvoja? Minä havahduin tähän viime viikolla, vaikka tuona päivänä pakkasta olikin viisitoista astetta. Kevät on tulossa! Iltapäivällä töistä lähtiessäkään ei aina välttämättä ole enää hämärää, vaan jopa aurinkoista - varsinkin jos pääsee irtaantumaan ennen neljää. Uskomatonta.

Kevään odotusta on ihana siivittää tuomalla kotiin keväinen kukkakimppu, selailemalla netistä kevätuutuuksia sekä miettimällä oman kodin uudistusprojekteja. Minun suosikkikevätkimppuuni kuuluu eukalyptuksen oksia, leinikkejä sekä kirsikanpuunoksia.


Kirsikanpuunoksilla on myös aavistuksen matkakuumetta liennyttävä vaikutus. Olen taas aloittanut haaveilun Japaniin suuntautuvasta matkasta. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi lähteä koko perheen voimin nousevan auringon maahan joko syksyllä tai ensi keväänä. Koska ihan vielä ei ole matkalaukkujen pakkaamisen aika, kaivoin esiin yhden Japanista kertovan suosikkiromaanini jälleen esiin.

Kevätuutuuksista puheen ollen, kävin kurkkimassa Marimekon sivuilla, mitä heillä on tänä keväänä sisustusvalikoimassa. Ja näin tämän uutuusvärin Carina Seth-Anderssonin suunnittelemasta Urna-maljakosta. Ihanaakin ihanampi pinkki! Ei liian äitelä, ja juuri sopivan verran sävyä ettei maljakko ole liian hailakka.


Kuva lainattu: Marimekko

Toinen löytö kevään uutuusvalikoimista on Jotexin Koster-baarijakkara. Meillä on ollut mietinnässä keittiösaarekkeen jakkaroiden vaihto. Nykyiset valkoiset korkeakiiltoiset Ikean Glenn-jakkarat kyllä istuvat ulkonäöltään avoimeen keittiö-olohuoneeseemme, mutta niiden jalat tulevat hieman liian pitkälle saarekkeen lipan alta. Emme pysty koskaan hyödyntämään yhtäaikaa jakkaroita ja ruokapöytää, joten hakusessa ovat jakkarat, jotka mahtuisivat lipan alle. Uuden rustiikin ruokapöytämme myötä nämä Koster-jakkarat voisivat tulla kysymykseen. Niissäkin on vaalean puun ja vaaleanvihreän sävyjä kuten pöytämme kannessa. Puhumattakaan, että tuolit tuovat mieleen Pariisin bistrot... :)

Kuva lainattu: Jotex

Yksi uudistus, jonka aiomme toteuttaa tänä keväänä, on verhotankojen asentaminen kotimme olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Olen pitkään etsinyt sopivia verhotankoja ja pohtinut, minkä väriset tangot sopisivat meille. Pohdin jopa mustaa väriä tangoissa, mutta luulen, että ehkä ne alumiiniset tai teräksen väriset ovat kuitenkin sopivin ratkaisu. Mitä mieltä te olette näistä tankovaihtoehdoista, mikä näyttäisi parhaimmalta meillä? Kaksi ensimmäistä ovat Hastan malleja, ja viimeinen Kirschin. Hastan tangot bongasin Ellokselta ja Kirschin puolestaan Netraudasta.

Hasta Alice / Kuva lainattu: Ellos

Hasta Comet / Kuva lainattu: Ellos


Kirsch Rain / Kuva lainattu: Netrauta

Ja tässä vielä kuva olohuoneestamme. Toinen tanko tulisi sohvan kohdalle isojen ikkunoiden yläpuolelle, ja toinen tanko tulisi ruokailutilaan ruokapöydän viereen.



Yksi tärkeä askel keväthaaveilussa ovat narsissit... Näin jo Ikeassa erän pienikukkaisia tête à tête -narsisseja sekä niitä minun suosikkejani, huumaavan tuoksuisia valkoisia perunanarsisseja. Viime keväänä meillä oli kotona useampi perunanarsissi, jotka istutin alkukesästä kukkapenkkiini. Jännittää nähdä, nousevatko narsissiversot lumen sulettua...





Olisin jo napannut perunanarsissit mukaani, ellei tuona päivänä olisi ollut ulkona pakkasta kolmekymmentä astetta. Narsissithan eivät pientä kylmää säikähdä, mutta että kolmekymmentä astetta... Liikaa ressukoille! Joten pitää odotella sään lauhtumista ja lähteä sitten narsissienhakureissulle.

Mikä on sinun suosikkikevätkukkasi? Onko se tulppaani, narsissi vai kenties helmililja? Tulppaaneja en ole meille vielä ostanut, mutta jospa ystävänpäivä toisi niitä tullessaan :).

Mukavaa kevätauringon täyttämää helmikuuta sinulle!


torstai 12. huhtikuuta 2018

Olohuoneen uusi ilme

Pähkäilin alkuvuodesta blogissani, millä tavalla uudistaisin olohuonettamme. Suunnitelmissa oli matonvaihto, ja sainkin esittelemiini mattoihin liittyen teiltä paljon kommentteja. Kiitos vielä niistä! Nyt matto on vaihtunut, ja tulipa siinä samalla hankittua muun muassa seinälle uusi taulu! Ja tässä siis teille nähtäväksi meidän uudistunut olohuoneemme :).


Mennään kohta yksityiskohtiin, mutta laitanpa ensin tähän kuvan olohuoneestamme ennen muutoksia.


Aika paljon oli vanhassa hiekan sävyjä ja valkoista. Pidän kyllä näistäkin väreistä edelleen, mutta matonvaihdos teki ihmeitä (yhdessä kevätauringon kanssa!). Uusi matto oli varsinainen musta hevonen - se ei ollut alkuperäisessä mattojen suosikkilistassani, vaan löytyi sattumalta Ikeasta. Kokeilimme nimittäin ensin olohuoneeseemme Ikean KRÖNGE-mattoa, mutta sepä ei istunut meille ollenkaan. Kotimme valaistus muutti maton sävyt tummiksi ja tunkkaisiksi, ja se oli pakko palauttaa. Palautusreissullamme kävimme vielä kertaalleen Ikean matto-osaston läpi, ja päätimme kokeilla hetken inspiraatiosta vihreää ÅDUM-mattoa meille. Ja tämä löysikin meiltä paikkansa.


Tämän maton paksuhko nukka tuntuu ihanalta jalan alla. Sen vedenvihreä sävy luo sopivasti kontrastia muuten hillityn lämpimän värisiin pintamateriaaleihin.


Uusi kotoisa, mutta tyylikäs mattomme inspiroi minua kangastaulun hankintaan. Olin jo vuosia sitten tullut ostaneeksi 100x82cm kokoisen taulupohjan kangastaulun tekoa varten. Lahden hiihtolomareissullamme tulimme myös käväisseeksi Kärkkäisellä. Tai no ehkä "käväistä" ei ole se oikea sana, sillä tulin kierrelleeksi Kärkkäisen sisustusosastolla yli kaksi tuntia. Taisin suorastaan juurtua sinne! Ostoksiakin kertyi, ja yksi niistä oli pala Matleena Issakaisen Valillalle suunnittelemaa ihastuttavaa Oulu-kangasta. Tästä pitää erityisesti kiittää miestäni, joka bongasi tämän minulle lukuisten kangaspakkojen keskeltä :). Nyt minulla on rakkaasta opiskelukaupungistani muisto seinällä, ja saan päivittäin pysähtyä katsomaan Oulun kaunista kauppahallia, Pikisaaren vanhoja puutaloja sekä torinrannan makasiineja. Kaikkiin niihin liittyy ihania muistoja - aina rönttös-ostoksista juoksulenkkeihin sekä pitkiin kiireettömiin ja valoisiin kesäiltoihin torinrannan laiturilla...



Halusin yhdistää rouheaan taulun aavistuksen ylellisyyttä, turkoosia sekä maalaisromanttisuutta. Niinpä nostin pianon päälle kristallilampun, lasisia ja hopeisia tuikkulyhtyjä, turkoosin pienen maljakon sekä Sarustiikan kynttelikön. 



Taulusta on poimittu sävyt myös sohvan sisustustyynyihin sekä torkkupeittoon. Tyynyt ovat Eightmoodin, Ikean ja Zara Homen mallistoa. Eightmoodin tyynyjen kuviota toistava torkkupeitto löytyi puolestaan Veljekset Keskisen kyläkaupasta.




Olohuoneemme päätyseinän ikkunan ääressä viihtyi pääsiäisenä ja sen jälkeenkin perunanarsissini. Graafinen ja maalaisromanttinen tyyli kohtaavat tonkkaan tehdyssä pääsiäisasetelmassa: hopeaksi sprayatussa pähkinäpensaan oksassa roikkuvat mustavalkoiset anopilta saadut pääsiäismunat. Simppeli, mutta näyttävä koriste!


Maalaisromanttista teemaa luovat myös puutarjotin, kranssin ja Karhulan lasitölkki. Rakastankin erilaisten asetelmien tekemistä, ja joka viikonloppu meillä tapahtuu vähintään jotain pientä muutosta kodin sisustuksessa.


Ja mitäpä olisi sisustusintoilijan olohuone ilman kynttilöitä tai sisustuslehtiä. Terassi- ja pihateemaiset lehdet ovat jo päässeet lehtikotelossaan narsissin viereen. Niitä on myös ympäri huusholliamme rahien, lipastojen ja pöytien päällä. Suosikkeihini kuuluvat mm. Unelmien Talo&Koti, Drömhem & Trädgård, Kotiblogit, Terassilehti sekä Jean D'Arc Living.




Olisi tosi kiva kuulla, mitä tykkäätte tästä muutoksesta! Verhot ja verhotangot ovat meillä vielä mietinnässä. Jos teillä on ehdottaa alumiinisia tai valkoisia verhotankoja, jotka sopisivat olohuoneemme tyyliin, niin pistättekö vinkit kommentteina tulemaan :).



keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Oman kodin olohuone: uutta mattoa etsimässä

Vuoden vaihtuminen on saanut minut odottamaan kevättä ja aurinkoisia päiviä, ja samalla olen alkanut haaveilemaan kirkkaammista väreistä kotimme sisustuksessa. Ensiapuna laitoin turkooseja kynttilöitä valkoisten ja hiekan väristen rinnalle maalaisromanttiseen kynttelikkööni.




Mutta tämän ohella olen alkanut suunnittelemaan olohuoneemme freesaamista uudella matolla. Kotimme sisustuksen kokonaisuuteen ja hiekan värisiin maaliseiniimme sointuisi hyvin vedenvihreä tai turkoosi väri. Myös keltainen voisi tulla mahdollisesti kysymykseen. Kokoa matolla tulisi olla vähintään noin 160x230cm. Tältä olohuoneemme näyttää tällä hetkellä:




Ajattelinpa siis kysyä teidän mielipidettä siitä, mikä matto meille sopisi parhaiten. Keräsin tähän muutamia suosikkejani eri kauppojen tarjonnasta. Mutta täytyy sanoa, että turkoosin ison maton löytäminen ei olekaan ihan helppo juttu... Huomattavasti enemmän olisi valikoimaa vaikka harmaan tai beigen eri sävyissä. Mutta kun väriä pitäisi löytyä, niin ensimmäisenä ehdokkaana on Ikean uutusmatto Krönge (170x240cm), joka on valmistettu kokonaan villasta.

Kuva lainattu: Ikea

Tässä pidän erityisesti vaalean turkooseista ja hiekan värisistä raidoista, samoin myös sinapinkeltaisesta. Tummanvihreät sen sijaan vaatisivat totuttelua, vaikkakin vihreän suosio sisustuksessa on nousussa.


Kuva lainattu: Hobby Hall

Näitä on kahdessa eri värissä, mutta nimenomaan tämä "Aqua" on minun makuuni. Pidän paljon sen skandinaavisesta graafisesta kuviosta. Lisättäköön, että tästä mieheni tokaisi "tuo on ensimmäinen siedettävä vaihtoehto". Jos häneltä kysyttäisiin, maton (ja muun sisustuksen ylipäätään) värinä olisi harmaa tai musta. No, minä olen hieman eri linjoilla... ;)

Vallillalta löysin neljä muutakin mattoa, joissa on yhdistetty turkoosia ja valkoista, ja jotka olisivat kooltaakin meille sopivia. Sotkassa tarjouksessa olevan Vallilan Harju-maton sävyt miellyttävät silmääni, mutta onko kuvio liian levoton?

Kuva lainattu: Sotka

Kysymykseen voisi tulla myös kaunis ornamenttikuvioinen Hiutale-matto (tämäkin Sotkasta). Tämä on kuvioltaan ja väreiltään edellisiä hillitympi, mutta toisaalta, turkoosin väri voisi ehkä olla vahvempi.

Kuva lainattu: Sotka


Sitten on vielä kevään uutuus Valillalta, eli Park-matto. Tässä turkoosi ei ole pääroolissa, mutta pidän kovasti noista reippaan turkooseista puukuvioista. Ja harmaa ja valkoinenhan toimivat aina. Tätä saa turkoosina ainakin Vallilan omasta verkkokaupasta, ihan kaikkien muiden kauppojen valikoimiin se ei ole vielä saapunut.

Kuva lainattu: Vallila

Samalla kun selailin kauppojen turkoosit mattovalikoimat läpi, niin silmä osui kahteen muuhunkin ihanaan (muttei turkoosiin) mattoon :). Kevätauringon paistetta odotellessa keltaisen lämpimää hehkua olohuoneeseemme voisi tuoda Ikean Stockholm-matto (170x240cm). Villamaton itämaisen ajaton ornamenttikuvio on kestosuokkini, meillähän on samankaltainen kuvio makuuhuoneemme verhoissakin. Tämän maton kun vielä saisi turkoosina, niin siinä olisi kyllä ehdoton suosikkini yli muiden!

Kuva lainattu: Ikea

Ja Veken Kalusteen nettikaupassa ihastelin puolestaan valkoharmaata Mosaik-nukkamattoa (160x230cm). Tämä kyllä istuisi sisustukseemme ympäri vuoden, sillä se myös toistaa vierashuoneemme ornamenttitapetin kuviota.

Kuva lainattu: Veken Kaluste

Sanokaapa te, mikä näistä vaihtoehdoista on teidän suosikkinne? Ja mikä mielestänne istuisi parhaiten meidän olohuoneeseemme? Ja jos olette löytäneet lähiaikoina jostain toisesta kaupasta turkoosin maton, joka kooltaankin istuisi meille (myös pyöreät matot käyvät!), niin laitteletteko vinkit kommenttina tai sähköpostilla tulemaan. Otan ne suurella kiitollisuudella vastaan :).

DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...