tiistai 27. helmikuuta 2018

Katajainen jäälyhty ja jääkoristeet

Tämän talven pakkaskelit ovat saaneet minut innostumaan jäälyhtyjen ja jääkoristeiden tehtailusta. Ei nimittäin ole ollut huolta niiden sulamisesta... :) Joulun jäljiltä minulta jäi ulkoruukkuihin tukku katajanoksia, jotka toki sellaisinaankin ovat kauniita. Halusin kuitenkin jotain uutta ilmettä etuoven sisäänkäynnille, ja niinpä päätin tekaista jäälyhdyn ja jääkoristeita, katajanoksilla tuunattuina.



Tarvikkeet näihin ihanuuksiin ovat simppelit: sopivia muotteja - kuten ämpäreitä tai maitotölkkejä, vettä ja oksia. Ja tietysti se pakkassää. Sitten vain täyttämään vedellä muotteja ja asettelemaan niihin oksia.




Itse tein jäälyhdystä maljamaisen, eli laitoin ämpärin sisälle ruukun painon kera. Näin katajanoksat jäivät jään sisälle, eivätkä jääneet keskelle lyhtyä harottamaan. Tässä pari kuvaa ennen ja jälkeen jäädytyksen.





Annoin näiden jäätyä pari päivää, koska varsinkin jäälyhdyn jäätymiseen ei yksi yö riittänyt. Tosin mitä pidempään irrottamista odottaa, sitä enemmän joutuu näkemään vaivaa - minun piti lorotella jokunen tovi lämmintä vettä sangon ympärille ja sisusruukkuun, että sain lyhdyn irtoamaan niistä.  Maitotölkkien kohdalla irrottamisongelmaa ei ollut, koska pahvit saattoi vain repiä jään ympäriltä irti. Joka tapauksessa lopputulos oli kaiken vaivan arvoinen, sain kauniit metsäiset jääkoristeet ulko-ovellemme!




Kuten kuvista näkyy, katajanoksat piirtyvät lyhdystä ja jääpalkeista kauniisti esille. Lyhdystä tuikkii kutsuva valo oksien välistä.



Laitoin jäämaljaan palamaan kolme tuikkua. Lyhdyn reunat antavat niille tuulensuojaa, eivätkä ne pääse niin helposti sammumaan. 




Mitä pidätte lyhdyistä ja koristeista?

Myös esimerkiksi jo hieman nuupahtaneet tulppaanit voisi pois heittämisen sijasta käyttää jääkoristeisiin. Erityisesti värikkäät tulppaanit hohtaisivat kauniisti jään keskeltä...
 
Olisi kiva kuulla kommenttejanne ja saada vinkkejä, mitä muuta jäästä voisi saada aikaan! Ihan heti eivät näytä talviset kelit loppuvan :).



keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Herkkuhetki ystävänpäivän kunniaksi

Vuoteen mahtuu monenlaisia juhlapäiviä, mutta etenkin ystävänpäivä antaa mahdollisuuden muistaa monia niitä ihmisiä, jotka ovat itselle erityisen tärkeitä. Mitä olisikaan elämä ja arki ilman ystäviä? Ainakin paljon tylsempää ja yksitoikkoisempaa!

Joskus kiireetön herkkuhetki on yksinkertaisuudessaan sitä parasta ystävien laatuaikaa. Meidän perheessämme katettiin viikonloppuna pöytään mutakakkukahvit tulevan ystävänpäivän kunniaksi :). Päätimme ottaa ystävänpäiväkahvit tällä kertaa etukäteen, koska ystävänpäivälle oli suunnitteilla jos jonkinlaista menoa.


Mutakakkuleivokset koristeltiin teemaa kunnioittaen sydänvaahtiksilla. Eiväthän tavalliset vaahtokarkit voi millään tulla kysymykseen  ;).



Herkku viimeisteltiin Pirkan kinuskikastikkeella ja kuivatuilla ruusunnupuilla...


Mutakakun pariksi teimme DeLonghi-kahvikoneellamme cappuccinoa. Haaveilimme pitkään DeLonghin hankinnasta. Kun sitten edellinen espressokoneemme sippasi sopivasti juuri ennen muuttoa nykyiseen kotiimme, niin saimme hyvän tekosyyn panostaa aamu- ja päiväkahveihin! Kahvikupit valittiin tietysti myös teemaa kunnioittaen :).




Ja mikäli sokerihammasta vielä kolottaa kakun jälkeenkin (tämä on mahdollista, hih!), niin sydänvaahtiksia voi napsia lisää Nuutajärven Apila-jälkiruokamaljasta. Tämä kirkas malja on mielestäni hurmaava: sen kuvio on niin herkkä ja ajaton. Kattauksen viimeistelee anopilta joululahjaksi saatu muovinen pitsiliina.



Ystävien kanssa on kyllä ihana viettää aikaa päivänä kuin päivänä. Niinpä laitoin ystävänpäivän kunniaksi ulko-ovelle tervetuliaiskutsun sydänkylttiin. Taidanpa jättää tuon paikoilleen toistaiseksi :).





Ja teille blogini lukijat, haluan tietenkin toivottaa mitä parhainta ystävänpäivää :)!


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

DIY: Rustiikki kahvipannulyhty

Kirpputoreja kierrellessäni silmäni osuvat kerta toisensa jälkeen alumiinisiin kakkuvuokiin, kahvipannuihin ja maitotonkkiin. Niillä on helppo tuoda hopeanhohtoista vanhan ajan tunnelmaa kodin sisustukseen. Tykkään käyttää pikkutonkkia varsinkin kukkamaljakkoina ja vuokia puolestaan hedelmien tai pikkunaposteltavien tarjoilussa. Mutta kahvipannujen kohdalla olen jäänyt pohtimaan, miten niille saisi annettua uuden elämän ja käyttötarkoituksen. Kunnes haaveilu uudesta kynttilälyhdystä ja vanhan kahvipannun tuunaamisesta lopulta yhdistyivät rustiikiksi kahvipannulyhdyksi!


Ensiksi piti suunnitella, minkälaisen kuvion haluaisin rei'ittää pannuun. Itse emmin helminauhakuvion ja sydämen välillä, kunnes mieheni antoi mainion idean. Hän ehdotti yksinkertaisen tyylikästä salmiakkikuviota, joka voisi kiertää pannun ympäri. Kirjaimellisesti loistava idea, kiitos hänelle siitä :)!


Piirsin sopivan kokoisen salmiakkikuvion ensin paperille, leikkasin sen irti, ja jäljensin lyijykynällä ääriviivat kuvioketjuksi pannuun. Ääriviivojen avulla määrittelin lähinnä kuvion kärkiin tulevien reikien tarkat paikat. Salmiakkikuvion pitkien sivujen rei'itysvälin päätin vasta kärkireikien teon jälkeen.



Lyhdyn tekoon tarvitaan pannun lisäksi merkkauspiikki ja pylväsporakone. Käytin itse alumiinista pannua, koska se on teräksistä pehmeämpää, ja siten helpompi rei'ittää. Merkkauspiikillä tehtiin alustavat painaumat haluttuihin rei'ityskohtiin.


Varsinainen rei'itysoperaatio suoritettiin merkkauksen jälkeen appiukon pylväsporakoneella, häneltä kun löytyvät yleensä kaikki tuunausprojekteiheni tarvittavat laitteet :). Kysyin tosin, voisiko reiät tehdä tavallisella akkuporakoneellakin. Vastauksena oli, että ehkä, mutta pylväsporakoneella se on merkittävästi nopeampaa ja helpompaa.



Ensiksi siis merkkasimme kuvion kärjet ja teimme niihin reiät. Sitten merkkasimme kuvion sivujen rei'ityskohdat, ja teimme niihin reiät. Käytimme 2,5mm paksua poranterää (pari terää katkesi rei'ityksen aikana, eli kannattaa varautua tähän ylimääräisillä terillä). Lopputulos oli kuitenkin hieman tasapaksu, jolloin appiukko ehdotti kärkireikien suurentamista 3,5mm terällä. Suurentaminen olikin helppo homma, kun reiät oli jo kertaalleen tehty.




Ja tällainen siitä tuli, mitä pidätte? Minusta siitä tuli tosi hieno!



Koska reikiä tehtiin vain pannun kylkiin ja pannun kansi on tallessa, lyhtyä voi pitää ulkona tai sisällä. Lyhdyn sisällä aion käyttää todennäköisimmin joko led-tuikkua, -kynttilää tai -valosarjaa. Pääasiahan on, että rei'istä näkyy valoa. Näissä kuvissa olen käyttänyt Ikean led-kynttilöitä.



Aidonkin tuikun lyhtyyn voisi laittaa, mutta koska minun lyhdyssäni on muovinen nuppi kannessa, se saattaa sulaa. Ellei sitten lyhtyä pidetä kylmässä ulkoilmassa, joka viilentää nupin. Ja nythän tuota pakkasta riittäisi ulkona :)!

Olisipa kiva kuulla, minkälaisia tuunausideoita teillä olisi kahvipannujen, tonkkien tai vuokien varalle. Sormet tässä jo syyhyävät, mitä seuraavaksi saisikaan aikaan!

 

DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...