keskiviikko 16. tammikuuta 2019

DIY: Kenkähylly lavakauluksesta

Pidän hurjasti kodeista, jossa on yhdistetty uutta ja vanhaa, modernia ja rustiikkia. En tunne oloani kotoisaksi hyvin pelkistetyssä modernissa tai runsaasti rönsyilevässä maalaisromanttisessa sisustuksessa. Samoilla linjoilla on mieheni, joskin hänen makunsa taipuu enemmän modernin kuin maalaisromanttisen suuntaan. Olemme toteuttaneet kodissamme kahden tyylin yhdistämistä pitkälti niin, että kiintokalusteet ja materiaalivalinnat ovat moderneja, mutta muilla huonekaluilla ja sisustuksellisilla yksityiskohdilla tuomme rustiikkia särmää ilmeeseen.

Olen bongannut meille wanhan ajan tavaroita karhutölkeistä pärekoreihin ja perunalaatikoihin kirppiksiltä, rompetoreilta ja antiikkimarkkinoilta. Osa aarteista, kuten makuuhuoneemme pikkuinen yöpöydän virkaa toimittava lypsyjakkara, on löytynyt roskalavoille kurkistamalla. Mutta nykyään lapsiperheen kiireisessä arjessa aika ei tahdo riittää kirppareiden säännölliseen kiertelyyn. Niinpä ilahduin suuresti, kun ystäväni tarjosi minulle osittain harmaaksi maalattua lavakaulusta, joka oli jäänyt hänellä ylimääräiseksi omista projekteistaan.


Lavakaulus oli osittain maalattu sisämaalilla ja lisäksi siihen oli lisätty keskiosaan hyllytaso. Aluksi mietin, voisiko tästä tehdä kukkahyllyn terassille pelkällä maalauksella, mutta sitten sain paremman idean. Lavakauluksesta voisi saada oivan kenkähyllyn eteiseemme pienellä fiksauksella. Niinpä kuljetin kauluksen appiukon autotalliin tuunausta odottamaan. Ihan pelkkä maalaus ei kuitenkaan riittänyt, koska kauluksen pinnassa oli runsaasti niittejä ja lisäksi metalliset kulmaraudat olivat toiselta puolelta todella terävät.

Ensimmäiseksi irroitimme kauluksen kaikilta pinnoilta vanhat niitit. Sen jälkeen maalasimme kauluksen kahteen otteeseen valkoisella Helmi-kalustemaalilla.


Tämän jälkeen appiukko pyöristi rälläkällä takapuolelta kulmaraudat, ja kiinnitti takaseinäksi samalla maalilla maalatun ohuen kalustelevyn. Lopuksi laitoimme pohjaan pienet muoviset töppylät, joilla hylly seisoo. Ja tältä kenkähyllymme näyttää nyt eteisessämme.



Hylly on juuri sopivan syvyinen kapeaan eteiseemme, eikä siis kavenna ollenkaan sisäänkäyntiä. Poikamme kengät mahtuvat siihen oivallisesti syvyyssuunnassa, ja omanikin menevät hyllykköön leveyssuuntaan käännettyinä. Minusta tästä tuli ihana! Valkoinen väri käy vaaleaan eteiseemme, jossa on tumma laatoitus. Kenkähylly tarjoaa paitsi säilytystilan kengille, myös laskutilan repuille, käsilaukuille ja lompakoille.

Kenkähylly on mukava rustiikkinen lisä moderniin eteiseemme, joka tosin vielä kaipaa melkoista uudistusta. Suunnitellessamme kotiamme eteinen jäi kiintokalusteita ja valaisimia lukuun ottamatta minimaaliselle huomiolle. Vasta kotiin muutettuamme tajusin, kuinka hankala meidän eteisemme on sisustaa. Olen ihaillut lukuisia blogikirjoituksia, joissa esitellään eteistä kodin käyntikorttina, ja niissä ne todellakin ovat sitä. Mutta en voi kyllä sanoa samaa meidän eteisestämme. Itse asiassa tarvitsisin nyt teidän apuanne ja ideoitanne, mitä eteisemme sisustukselle voisi tehdä.


Eteisemme ulko-oven viereen tarvitsemme pitkää penkkiä, jolle voi istuutua kerralla kaksikin henkilöä ja jossa olisi säilytystilaa esimerkiksi laatikoiden muodossa. Ongelmallista on se, että seinän ja oven välinen syvyys on vain 23 senttiä. En hahmottanut tätä ongelmaa riittävällä tavalla etukäteen asuntomme rakennusvaiheessa. Silloinhan seinää olisi voinut siirtää, mutta nyt se on mahdotonta. Olemme ratkaisseet väliaikaisesti ongelman Ikean 34 senttiä syvällä ja 108 senttiä pitkällä penkillä, mutta haluaisimme ehkä mieluummin säilytyspenkin laatikoilla. Ja penkin pitäisi kestää noin 100 kilon edestä painoa. Enimmillään eteiseen mahtuisi 120cm leveä penkki, jos jätetään vielä tilaa noin 70cm leveälle kenkähyllyllemme.


Penkin päälle kaipaisin jotain sisustuksellista elementtiä. Naulakkoa emme tarvitse, koska eteisessä on kaksi isoa liukuovikaappia. Peili, kello tai jokin taulu voisi tulla esimerkiksi kysymykseen. Mieheni haluaa seinäpinnan pysyvän valkoisena, joten maalaus tai tapetointi eivät voi tulla kysymykseen.

Niin ikään haluaisin vaihtaa maton. Nykyinen matto on kooltaan 120x180cm. Yhtään 120cm leveämpää tähän ei mahdu. Matossa pitää myös olla nihkeä alapinta, koska oven kohdalla on lattiassa maton alla 100cm leveä liukas metallikantinen talotekniikkaluukku....

Eteinen jatkuu ulko-ovesta päin katsottuna L-mallisena oikealle. Tällekin puolelle kaipaisin jotain uudistusta, mutta en oikein tiedä mitä. Olemme avoimia kaikille ideoille! Nojatuolia emme hirveästi käytä ja karvalankamatto on ollut tarpeen silloin, kun pidimme peilikaapin edessä lastenrattaita.



Tällaisten eteisongelmien kanssa olen pähkäillyt jo kolme vuotta, enkä oikein tunnu keksivän loistoratkaisua. Olisi niin ihanaa, jos te blogini lukijat voisitte auttaa meitä asiassa laittamalla ideoita ja vinkkejä kommentteina tulemaan.

Jonkinlainen budjetti meillä on uudistuksille, mutta en nyt kirjoita sitä tähän, koska haluaisin saada mahdollisimman paljon ideoita. :)

Ihanaa ja inspiroivaa tammikuuta teille kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...