Nyt se on vihdoin saapunut kotiimme: superihana vanhasta ovesta tuunattu rustiikkinen ruokapöytämme. Meillä on ollut jo pitkään haaveena vaihtaa ruokapöytä, mutta emme ole kiirehtineet asiassa. Yksi syy asian venymiseen on ollut esikoisemme, jonka annoimme rauhassa moukaroida lusikanjälkiä vanhan pöydän päähän.
Meidän uusvanha pöytäkaunotar syntyi itse asiassa puolivahingossa. Tarkoitukseni oli alun perin tehdä ovesta naulakkoseinämä kodinhoitohuoneeseemme. Oven hankin paikallisen nettikirpputorin kautta parillakympillä ja myyjä oli niin avulias, että kuljetti oven karmeineen meille kotiin asti parinkymmenen kilometrin päästä pakettiautollaan. Voiko parempaa palvelua saada! Ovessa oli todella paksu kermanvärinen maalikerros, jota lähdimme raappaamaan pois. Jostain kulmasta pilkotti aavistuksen turkoosia, joten pidin peukkuja, että kermanvalkoisen alta löytyisi turkoosia enemmänkin.
Ja olihan siellä. Eikä ainoastaan turkoosia, vaan myös harmaanruskeaa ja kahta erisävyistä beigeä. Kaiken kaikkiaan ovessa oli viisi eri maalikerrosta päällekkäin. Mikä oikeastaan oli aivan loistava juttu, koska ahkeralla raappaamisella pinnasta saatiin ihanan elävä ja rustiikkinen.
Oven toinen puoli oli sen sijaan maalattu vain kermanvalkoisella, ja sen alta paljastui siis pelkkä puupinta. Tässä vaiheessa piti vähän palaveerata, koska minä tietysti ihastuin tuohon kirjavaan puoleen ja mieheni puolestaan yksiväriseen. Koska asiasta ei päästy yksimielisyyteen, piti raapattu ovi tuoda välissä kotiimme mallattavaksi, kumpi puoli istuisi paremmin sisustukseemme.
Ensin tosiaan kiikutimme oven kodinhoitohuoneeseemme, mutta sinne se ei istunut ollenkaan. Sitten appeni ehdotti, että mitäpä jos ovesta kuitenkin tehtäisiin ruokapöytä. Tässä hätäisesti kännykkäkameralla otetusta kuvasta näkyy, miten kivasti monivärinen puoli istuu ruokailutilaamme, ja kuinka sattumalta ovi on lähes saman kokoinen kuin vanhan ruokapöytämme kansi!
Jos vain mahdollista, vanhoista esineistä ja niiden taustasta olisi ihana tietää vähän enemmän. Me löysimme ovemme karmeista tällaisen lapun, eli ilmeisesti ovemme on aikanaan saapunut Savonlinnasta Kuopioon. Osaisikohan joku kertoa tämän perusteella, paljonko ovella voisi olla ikää?
Ehkä jo joku tarkkasilmäinen huomasi, että meidän oviprojekti alkoi vielä ruohon ollessa vihreää. Tosiaan aloittaessamme työn oli vielä syyskuu, ja puoli vuottahan tähän vierähti. Eikö se vanha sanonta kuulu, että "hiljaa hyvä tulee"? :)
Ovi siis palautui takaisin apen autotalliin. Siellä se vahattiin kirkkaalla vahalla ja ovi sai jalat alleen toisesta vanhasta tiikkisestä ruokapöydästä. Lisäksi appi nikkaroi pöytään kapean alahelman, joka tukee pöydänkantta ja estää sitä vääntymästä ajan myötä. Pöydän päälle tilattiin 6mm paksu kirkas lasilevy, jonka vihreät reunat sointuvat upeasti pöydän turkoosiin pintaan.
Ja sitten... viime sunnuntaina tämä pöytäkaunotar kotiutui meille. Ihanaa! Tuijottelin koko sunnuntai-illan hymyssä suin pöytää ja edelleenkin sydämessä läikähtää onnen tunne, kun vilkaisen pöytää. Se on niin kaunis, ja täydentää upeasti meidän avointa olohuone-keittiötämme.
Pöydän sävyt ovat sattumalta aivan suoraan muusta sisustuksesta: turkoosi on tismalleen samaa sävyä kuin olohuoneen matto, vaalean hiekanruskea täsmää seiniemme maalisävyyn. Ruskeaa puunsävyä on kontrabassossani ja parissa muussa kalusteessa, ja valkoinen rimmaa muihin valkoisiin huonekaluihimme sekä keittiön kaapistoihin. Koko tilan ilme kirkastui kirsikanvärisen pöydän lähdettyä ja tilaakin tuli pöydän ympärille lisää, koska uusi pöytä on noin 7cm vanhaa kapeampi.
Nyt sitten pääsenkin suunnittelemaan ihania keväisiä kattauksia tälle pöydälle. Ihan sormia syyhyttää, kun mietin mitä kaikkea tähän voisi asetella. Mutta asiat tärkeysjärjestykseen: ihan ensimmäisenä aion ostaa kimpun valkoisia tulppaaneja, laittaa ne lasimaljaan, ja istahtaa pöydän ääreen cappuccinokupin kanssa.
Ihania pakkaspäiviä teille! Onkohan jollain toisellakin jo kevättä rinnassa? :)
