keskiviikko 16. tammikuuta 2019

DIY: Kenkähylly lavakauluksesta

Pidän hurjasti kodeista, jossa on yhdistetty uutta ja vanhaa, modernia ja rustiikkia. En tunne oloani kotoisaksi hyvin pelkistetyssä modernissa tai runsaasti rönsyilevässä maalaisromanttisessa sisustuksessa. Samoilla linjoilla on mieheni, joskin hänen makunsa taipuu enemmän modernin kuin maalaisromanttisen suuntaan. Olemme toteuttaneet kodissamme kahden tyylin yhdistämistä pitkälti niin, että kiintokalusteet ja materiaalivalinnat ovat moderneja, mutta muilla huonekaluilla ja sisustuksellisilla yksityiskohdilla tuomme rustiikkia särmää ilmeeseen.

Olen bongannut meille wanhan ajan tavaroita karhutölkeistä pärekoreihin ja perunalaatikoihin kirppiksiltä, rompetoreilta ja antiikkimarkkinoilta. Osa aarteista, kuten makuuhuoneemme pikkuinen yöpöydän virkaa toimittava lypsyjakkara, on löytynyt roskalavoille kurkistamalla. Mutta nykyään lapsiperheen kiireisessä arjessa aika ei tahdo riittää kirppareiden säännölliseen kiertelyyn. Niinpä ilahduin suuresti, kun ystäväni tarjosi minulle osittain harmaaksi maalattua lavakaulusta, joka oli jäänyt hänellä ylimääräiseksi omista projekteistaan.


Lavakaulus oli osittain maalattu sisämaalilla ja lisäksi siihen oli lisätty keskiosaan hyllytaso. Aluksi mietin, voisiko tästä tehdä kukkahyllyn terassille pelkällä maalauksella, mutta sitten sain paremman idean. Lavakauluksesta voisi saada oivan kenkähyllyn eteiseemme pienellä fiksauksella. Niinpä kuljetin kauluksen appiukon autotalliin tuunausta odottamaan. Ihan pelkkä maalaus ei kuitenkaan riittänyt, koska kauluksen pinnassa oli runsaasti niittejä ja lisäksi metalliset kulmaraudat olivat toiselta puolelta todella terävät.

Ensimmäiseksi irroitimme kauluksen kaikilta pinnoilta vanhat niitit. Sen jälkeen maalasimme kauluksen kahteen otteeseen valkoisella Helmi-kalustemaalilla.


Tämän jälkeen appiukko pyöristi rälläkällä takapuolelta kulmaraudat, ja kiinnitti takaseinäksi samalla maalilla maalatun ohuen kalustelevyn. Lopuksi laitoimme pohjaan pienet muoviset töppylät, joilla hylly seisoo. Ja tältä kenkähyllymme näyttää nyt eteisessämme.



Hylly on juuri sopivan syvyinen kapeaan eteiseemme, eikä siis kavenna ollenkaan sisäänkäyntiä. Poikamme kengät mahtuvat siihen oivallisesti syvyyssuunnassa, ja omanikin menevät hyllykköön leveyssuuntaan käännettyinä. Minusta tästä tuli ihana! Valkoinen väri käy vaaleaan eteiseemme, jossa on tumma laatoitus. Kenkähylly tarjoaa paitsi säilytystilan kengille, myös laskutilan repuille, käsilaukuille ja lompakoille.

Kenkähylly on mukava rustiikkinen lisä moderniin eteiseemme, joka tosin vielä kaipaa melkoista uudistusta. Suunnitellessamme kotiamme eteinen jäi kiintokalusteita ja valaisimia lukuun ottamatta minimaaliselle huomiolle. Vasta kotiin muutettuamme tajusin, kuinka hankala meidän eteisemme on sisustaa. Olen ihaillut lukuisia blogikirjoituksia, joissa esitellään eteistä kodin käyntikorttina, ja niissä ne todellakin ovat sitä. Mutta en voi kyllä sanoa samaa meidän eteisestämme. Itse asiassa tarvitsisin nyt teidän apuanne ja ideoitanne, mitä eteisemme sisustukselle voisi tehdä.


Eteisemme ulko-oven viereen tarvitsemme pitkää penkkiä, jolle voi istuutua kerralla kaksikin henkilöä ja jossa olisi säilytystilaa esimerkiksi laatikoiden muodossa. Ongelmallista on se, että seinän ja oven välinen syvyys on vain 23 senttiä. En hahmottanut tätä ongelmaa riittävällä tavalla etukäteen asuntomme rakennusvaiheessa. Silloinhan seinää olisi voinut siirtää, mutta nyt se on mahdotonta. Olemme ratkaisseet väliaikaisesti ongelman Ikean 34 senttiä syvällä ja 108 senttiä pitkällä penkillä, mutta haluaisimme ehkä mieluummin säilytyspenkin laatikoilla. Ja penkin pitäisi kestää noin 100 kilon edestä painoa. Enimmillään eteiseen mahtuisi 120cm leveä penkki, jos jätetään vielä tilaa noin 70cm leveälle kenkähyllyllemme.


Penkin päälle kaipaisin jotain sisustuksellista elementtiä. Naulakkoa emme tarvitse, koska eteisessä on kaksi isoa liukuovikaappia. Peili, kello tai jokin taulu voisi tulla esimerkiksi kysymykseen. Mieheni haluaa seinäpinnan pysyvän valkoisena, joten maalaus tai tapetointi eivät voi tulla kysymykseen.

Niin ikään haluaisin vaihtaa maton. Nykyinen matto on kooltaan 120x180cm. Yhtään 120cm leveämpää tähän ei mahdu. Matossa pitää myös olla nihkeä alapinta, koska oven kohdalla on lattiassa maton alla 100cm leveä liukas metallikantinen talotekniikkaluukku....

Eteinen jatkuu ulko-ovesta päin katsottuna L-mallisena oikealle. Tällekin puolelle kaipaisin jotain uudistusta, mutta en oikein tiedä mitä. Olemme avoimia kaikille ideoille! Nojatuolia emme hirveästi käytä ja karvalankamatto on ollut tarpeen silloin, kun pidimme peilikaapin edessä lastenrattaita.



Tällaisten eteisongelmien kanssa olen pähkäillyt jo kolme vuotta, enkä oikein tunnu keksivän loistoratkaisua. Olisi niin ihanaa, jos te blogini lukijat voisitte auttaa meitä asiassa laittamalla ideoita ja vinkkejä kommentteina tulemaan.

Jonkinlainen budjetti meillä on uudistuksille, mutta en nyt kirjoita sitä tähän, koska haluaisin saada mahdollisimman paljon ideoita. :)

Ihanaa ja inspiroivaa tammikuuta teille kaikille!


keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Paahdetut munakoisot ja juurekset crème fraîche -dipillä

Uusi vuosi ja kevyempi ruoka taitaa olla lähes kaikkien lehtien otsikoissa juuri nyt. Voin todellakin yhtyä tähän ajatukseen kevyemmästä elämäntavasta! Raskas ja runsas syöminen joulupyhien aikana saa minut aina haluamaan jonkinlaista muutosta lautaselle tammikuun alussa. Myös taivaarannasta pilkistelevät auringonsäteet ovat omiaan suuntaamaan katsetta kevääseen ja kuin itsestään mieli alkaa kaivata lautaselle kasvisruokaa.

Mainion lohdun tähän kasviskaipaukseen tuovat uunissa paahdetut munakoisot ja juurekset. Simppeleistä aineksista syntyy pienellä vaivalla neljässäkymmenessä minuutissa maittava ruoka. Suosittelen kokeilemaan!


Paahdetut munakoisot ja uunijuurekset
sekä harissa-crème fraîche -dippi
(4 annosta, valmistusaika n. 60min.)

2 munakoisoa
1 bataatti
3 porkkanaa
6 perunaa
1 paprika
1-2 valkosipulinkynttä
chimichurrimaustetta
oliiviöljyä
suolaa
200g crème fraîchea
harissamaustetta (kuivamauste tai tahna)
suolaa
(sitruunamehua)



1. Kuori porkkanat ja bataatti, ja pilko ne. Lohko myös perunat ja paprika sekä halkaise munakoisot keskeltä pituussuunnassa. Tee munakoison halkaisupintaan kevyesti ristiviillot. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

2. Sekoita mausteöljyn ainekset pienessä kulhossa: noin 1dl oliiviöljyä, teelusikallinen suolaa, 1-2 murskattua valkosipulinkynttä sekä pari teelusikallista chimichurrimaustetta.

3. Levitä kasvikset uunivuokaan. Sivele ensin mausteöljyä munakoisojen pintaan, ja sen jälkeen valuta loppu öljy muiden kasvisten ja juuresten päälle. Rouhi hieman suolaa muiden kuin munakoisojen päälle.


4. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Itse paistoin ensin ilman kiertoilmaa 20min, ja sen jälkeen 20min kiertoilmalla, jotta kasvikset ja juurekset paahtuivat pinnaltaan kauniisti.


5. Kasvisten paistuessa valmista harissa-crème fraîche -dippi sekoittamalla keskenään crème fraîche, 2-3 teelusikallista harissajauhetta (tai pieni nokare harissatahnaa) sekä ripaus suolaa. Halutessasi voit lisätä vähän sitruunamehua dippiin hapokkuutta antamaan.

6. Asettele annos lautaselle ja nauti hyvässä seurassa!


Tämä helppotekoinen kasvisruoka maistuu myös pienemmillekin lapsille, etenkin jos valkosipulin ja harissan määrässä on varovainen. Sillä kukapa alle kolmivuotias ei olisi maistanut perunaa, porkkanaa ja bataattia! Munakoiso sen sijaan voi hieman vaatia totuttelua, näin oli ainakin meidän kolmevuotiaamme kohdalla. :)

Herkullisia hetkiä!

maanantai 31. joulukuuta 2018

Ihana joulu

Näin vuoden viimeisenä päivänä on ihana vielä hetkeksi palata jouluisiin tunnelmiin. Kokosin tähän postaukseen suosikkikuviani jouluvalmisteluistamme. Lisäksi mukana on pari jouluista sisustuskauppakuvaa Joensuusta. Tänä vuonna vietimme aaton äitini kotona perinteisistä jouluherkuista ja kiireettömästä kotoilusta nauttien.


Blogini seuraajat tietävät, että ensimmäisen glögimukillisen nautin jo syyskuun puolella. Olen toivoton tapaus joulufiilistelyn suhteen... Onneksi nykyään on niin monenlaisia glögejä, että niihin ei pysty ihan helposti kyllästymään. Erityisesti vaalea glögi kanelitangolla ja tähtianiksella maustettuna on suosikkini! Maustetuista erikoisglögeistä tämän vuoden suosikkini oli Hans Välimäen mustikka-laventelivuosikertaglögi.

Tänä vuonna leivoimme pipareita aika myöhään, noin viikko ennen joulua. Päätin kokeilla Vuohelan Herkun gluteenitonta piparitaikinaa ja tykkäsin! Toinen herkullinen tänä jouluna maistamani gluteeniton piparitaikina oli Suloiset Gluteenittomat -merkiltä. Koska poikani on aivan pähkinöinä Mauri Kunnaksen kirjoihin (ja erityisesti joulukirjoihin), päätimme leipoa iloisten pipariukkojen sijaan murjottavia. Niistä tuli oikein veikeitä ja sympaattisia! Joulun alla tuli nautiskeltua myös jouluisesti koristeltua mutakakkua...




Ja mitäpä olisi joulun odotus ilman joulukuusta? Tänä vuonna meillä oli suuri ilo käydä ihan oikeasti kuusimetsällä valitsemassa sopiva kuusi kotiimme. Ihanaa vaihtelua markettikuusille, ja myös poikamme oli kuusenhausta kovasti innoissaan. Kuusi sai ylleen valkoiset, hopeiset ja puiset koristeet heti, kun saimme sen tuotua sisälle kotiin. Niin ja pitihän oksille ripustaa myös pojan omat suosikkikoristeet mintunvihreästä ankasta alkaen! :)





Kävimme myös paikallisella nuorisotalolla joulutapahtumassa, jossa söimme massut täyteen riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa, ja askartelimme vanhan ajan joulukoristeen.


Perinteisten joulukoristeiden ja joulukukkien lisäksi joulukotiin sopivat mielestäni oivallisesti myös ruusut. Syntymäpäivälahjaksi anopilta saamani ruusut kukkivat meillä kotona lähes aattoon asti.


Kuten jo sanoinkin, lähdimme tänä vuonna joulun viettoon koko perheemme voimin äitini luo Joensuuhun. Menimme sinne muutama päivä ennen aattoa, jotta ehdin kierrellä sisustusputiikkeja ja tehdä viime hetken lahjaostoksia. Niinpä suuntasin askeleet tuttuun tapaan Taitokorttelin Taito Shopiin ja Sarustiikkaan.




Suureksi ilokseni myös HB Home oli avannut uuden sesonkimyymälän Hasaniemeen, aivan Jokiaseman tuntumaan. Joten sielläkin piti pistäytyä ihastelemassa jouluisia koristeita, herkkuja, kynttilöitä ja muita ihanuuksia. Seuraavan kerran HB Home avautuu kesäksi, jippii! :)



Jouluaatto kului perinteisissä merkeissä jouluhartaudessa käyden, jouluherkkuja syöden ja lahjoja avaten. Sain lahjaksi muun muassa lempisuklaatani, Molton Brownin katajalta ja havuilta tuoksuvan käsisaippuan, Johan Bülowin lakritseja sekä Klintan tuoksukynttilän. Eli kaikkea ihanaa arkea piristämään!

Haluan näin vuoden lopuksi kiittää teitä kaikkia lukijoita blogini ja Instagramini seuraamisesta sekä kaikista kommenteista! Ensi vuoden puolella on luvassa tuunausprojekteja vanhasta ovesta tehdystä ruokapöydästä seinähyllyihin ja resepteistä sisustuspuotivierailuihin. Itse haluan ensi vuonna karsia tavaraa ja panostaa laatuun sekä satsata enemmän aikaa ja vaivaa kokkailuun. Mieleni kaipaa enemmän kasvisruokaa ja uusia ruokakokeiluja, ja tietysti polttelisi päästä reissuun uusiin maihin ja kaupunkeihin. Jos teillä on toiveita postausten suhteen tai ylipäätään, mitä tykkäisitte nähdä tai kuulla enemmän blogini kautta, ottaisin kaikki vinkit kiitoksella vastaan!

Ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2019!

Terkuin, Anu



torstai 20. joulukuuta 2018

Jouluinen viikonloppu Oslossa

Vihdoin ja viimein olen päässyt takaisin blogini ääreen! Tarkoitus oli jo yli viikko sitten päivittää tänne kuulumiset ja kuvat Oslon viikonloppureissulta, mutta sitten... heti kotiinpaluun jälkeen ensin tuli vastaan lähes 70 tunnin työviikko, josta olin niin väsynyt, etten jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Sitten viime viikolla kun siirsin kuvatiedostot kameran uudelta muistikortilta koneelle kävi ilmi, että jostain syystä tämä uusi muistikortti on jollain tavalla yhteensopimaton kamerani kanssa (mikä ei pitänyt olla mahdollista), ja lähes puolet kuvista oli vioittunut! Nyyh... no olen sitten viime päivät yrittänyt löytää kelvollisia kuvia, joita voisin täällä julkaista, mutta harmillisesti niitä on vähemmän kuin piti...

Joka tapauksessa olen nyt saanut kourallisen kuvia pelastettua, joten tässä vihdoin kohokohtia matkaltamme. Lisää Oslon kuvia kannattaa käydä katsomassa Instagram-tililtäni, www.instagram.com/parastaonjuurinyt


Minun ja mieheni yhteisen viikonloppureissun ykköstavoitteena oli tehdä irtiotto arjen pyörittämisestä ja varata yhteistä parisuhdeaikaa meille. Kolmevuotiaamme jäi tyytyväisenä mummun ja papan hoteisiin, kun äippä ja iskä suuntasivat nokkansa lentokenttää kohden. Päätimme etukäteen, ettemme ota paineita nähtävyyksien kiertelystä, vaikka lopulta itse asiassa ehdimme tehdä ja nähdä yllättävän paljon. Molemmilla oli reissulle omat suosikkikohteensa - minulla siis tietenkin joulumarkkinat ja sisustuskaupat. :)


Joulun alla Oslossa parasta nähtävää ovat eittämättä joulumarkkinat, joista ydinkeskustan Spikersupan puiston markkinat "Vinterland"-teemalla ovat erityisesti ulkomaisten turistien suosiossa. Puistossa on kahden pitkän kujan edestä kauniisti valaistuja puisia pikkumökkejä, joiden ympärillä on mukava nauttia markkinatunnelmasta. Kojuista voi ostaa enemmän ja vähemmän jouluisia herkkuja: tarjolla oli kaikkea mahdollista karamelliomenoista paahdettuihin manteleihin sekä hehkuviinistä saksalaisiin bratwursteihin ja espanjalaisiin churroihin. Lisäksi kojuissa on myynnissä enemmän ja vähemmän aitoja norjalaisia käsityöläistuotteita (joskin valitettavasti painopiste on Aasiassa teollisesti tuotetuissa villapaidoissa). Keskelle puistoa on pystytetty jättimäinen maailmanpyörä ja onpa puistossa hevoskaruselli ja luistinratakin. Puisto on edukseen erityisesti iltaisin, jolloin lukuisat koristevalot pääsevät oikeuksiinsa. Puiston paras anti onkin juuri iltavalaistuksessa ja tivolimaisessa hulinassa.


Perinteisempää vaihtoehtoa kaipaavan kannattaa suunnata Spikersupan markkinoiden sijaan Bygdøylle. Bygdøy on merenrantaniemeke Oslon keskustan tuntumassa, ja siellä sijaitsee osa Oslon tunnetuimmista museoista: Kon-Tiki -museo, viikinkilaivamuseo, Fram-laivamuseo, Norjan kansanmuseo sekä Norjan merenkulkumuseo. Bygdøylle kulkee viikonloppuisinkin noin 10-20 minuutin välein paikallisbusseja keskustasta. Matka-aika on noin 20 minuuttia, ja minulla aika sujui rattoisasti jutellen oslolaisen naisen kanssa (ruotsiksi!).

Bygdøyn museoista Norjan kansanmuseo (Norske Folkemuseum) järjestää kahtena viikonloppuna joulukuussa jouluiset markkinat, jotka ovat täynnä paikallisten käsityöläisten ja yhdistysten kojuja. Päästäkseen kansanmuseon markkinoille tulee maksaa museon sisäänpääsymaksu. Kansanmuseon markkinat ovat täynnä meille suomalaisille tutumpia jouluisia tuotteita: itsekudottuja villasukkia, villamyssyjä ja villapaitoja, itsetehtyjä pipareita ja kakkuja, glögiä, kynttilöitä... Unohtamatta tietenkään havukransseja ja muita ihastuttavia havukoristeita.


Samalla kun tutustuu kojujen tarjontaan on mukava kierrellä ympäri suurta ulkoilmamuseoaluetta, joka on täynnä erilaisia hirsiaittoja, mökkejä ja -tupia, joita on tuotu paikalle ympäri Norjaa. Valtaosa aitoista ja mökeistä on kalustamattomia, mutta muutamaan on rakennettu hyvin suomalaiselta näyttävä entisajan joulusisustus.



Yksi erikoisimmista kansanmuseon nähtävyyksistä on keskiaikainen tummanpuhuva sauvakirkko, jossa näin joulun alla järjestetään iltapäivisin pieniä jouluhartauksia. Osuimme kirkolle sattumalta juuri erään hartauden alussa, ja pääsimme laulamaan "Nyt sytytämme kynttilän" -virttä norjalaisin sanoin...



Parasta Folkemuseumissa on kiireetön ja norjalainen joulutunnelma, ja aidot itse tehdyt käsityöt. Hinnat ovat tosin norjalaiseen tapaan sen verran korkealla, että tyydyimme ainoastaan nauttimaan museokahvilassa lihakeittolautaselliset (yksi annos 17€) ja kahvit (yksi erikoiskahvi 5€). Keliaakikolle kahvilaa voi suositella, sillä vierailupäivämme lounasruoat olivat gluteenittomia (tosin gluteenitonta leipää ei ollut) ja vitriinissä olisi ollut gluteenitonta suklaakakkuakin.


Ja kun kerran on päässyt Bygdøyn saarelle, niin kannattaa vierailla jossain toisessakin museossa. Me valitsimme kohteeksemme Fram-laivamuseon. Museo on ulkoapäin katsottuna erikoisen mallinen, mutta syy on varsin käytännöllinen - sisään on pitänyt mahduttaa valtava arktinen purjelaiva. Ja kyseessähän ei ole mikä tahansa paatti, vaan se laiva, jolla Roald Amundsenin retkikunta pääsi 14.12.1911 ensimmäisenä etelänavalle.


Museo on todella vaikuttava laivoineen päivineen, ja mikä parasta, tässä museossa pääsee kiertämään laivan sisälle useampaan eri kerrokseen. Vierailijalla on siis mahdollista nähdä minkälaiset olot naparetkeilijöillä oikeasti olivat laivassa ja minkälaiset hytit olivat kapteenilla ja miehistöllä. Lisäksi laivaa kiertävät kapeat tasannekäytävät näyttelyvitriineineen useammassa kerroksessa tarjoavat runsaasti nähtävää hylkeennahka- ja turkispuvuista ja 1900-luvun alun tieteellisistä tutkimusvälineistä lähtien.



Ja sitten niihin sisustuskauppoihin... kiersimme viitisen vuotta sitten ystäväni kanssa Oslon keskeisimmät sisustuspuodit, joten ihan hirveän suurta selvittelytyötä ei tällä kertaa tarvinnut etukäteen tehdä. Pääasiassa suunnistin sinne, missä olin edellisellä kerralla tehnyt parhaat löydöt. Minun mielestäni Oslon ykköspaikka sisustamisesta ja askartelusta pitäville on Kansallisteatterin kupeesta löytyvä Norway Designs.
 

Tämä putiikki on omistettu skandinaaviselle ja norjalaiselle muotoilulle, ja sieltä löytyy omat pienet osastonsa lastenvaatteille, koruille ja kelloille, vaatteille, keittiötarvikkeille ja muulle kodin piensisustustavaralle. Inspiroivia asetelmia on kaikkialla, joten vaikka liike ei ole valtava neliöiltään, täällä saa kulumaan helposti tovin jos toisenkin.


Paras osasto on kuitenkin keskikerroksessa sijaitseva askartelutaivas. Jos täältä ei löydä mieluisia washiteippejä, kirjekuoria ja kartonkeja, lahjapapereita tai korttipohjia, niin sitten ei mistään. Kaikkea on sateenkaaren eri väreissä ja ostoskori kannattaa napata heti matkaan osastolle saavuttuaan.


Näin joulun alla liikkeessä oli hurjasti kaikkea somaa joulutavaraa. Näyteikkunoihin oli tehty useita mallipaketteja, joista oma suosikkini oli tämä turkoosilla paperilla ja punavalkoisella paperinarulla koristeltu ihanuus. Ja eipä auttanut kuin ostaa tuota paperia ja narua itselleni, koska tätä ideaa on pakko päästä kokeilemaan!


Muut sisustuskauppapysähdykset tein Illums Bolighusin sisustustavaratalossa (jonka kuvat eivät valitettavasti onnistuneet muistikorttirikosta johtuen) sekä Søstrene Grene -putiikissa. Kumpaakaan näistä ei voi ohittaa, jos on liikkeellä Tukholmassa, Oslossa tai Kööpenhaminassa. Näistä ensimmäinen on ikoninen sisustustavaratalo, jonka lukuisat kerrokset on täytetty sisustusklassikoilla eri vuosikymmeniltä. Pääpaino on kuitenkin skandinaavisessa muotoilussa. Hintataso on korkea, koska valikoimakin on laadukas ja täynnä klassikoita.

Jälkimmäinen (Søstrene Grene) on taas tanskalainen versio sisustustiimarista, eli kauppa on täynnä pientä kodintilpehööriä skandinaaviseen makuun, mutta järkyttävän edullisin hinnoin. Søstrene Grenen valikoimissa on myös paljon askartelutavaraa mm. erilaisista lahjapapereista tyylikkäisiin tarra-arkkeihin, ja täältä kyllä tarttuu vuosi vuodelta enemmän löytyjä mukaan. Ennen kassoja on vielä pieni herkkuosasto, josta tällä kertaa löysimme kauan etsimäämme kirsikkasiirappia. Ainoa miinus kaupassa on tilanahtaus, eli käytävät ovat yhtä kapeat kuin Flying Tigerissa. Kulkuperiaate on myös sama kuin Tigerissa, eli kaupassa ei voi oikoa osastolta toiselle, vaan pitää kulkea yksi tietty reitti alusta loppuun. Ei siis kannata jättää mietinnän varaan sitä minkä näki ihan kaupan alkupäässä, vaan järkevintä on napata tuote saman tien mukaan, ja pohtia asiaa kulkiessa eteenpäin kassoja kohti. :)

Loppuaika kuluikin sitten vain ihan kaupunkia ihmetellessä ja vaatekauppoja kierrellessä. Arjen luksusta matkaan tarjosivat hotellin notkuvat aamiaspöydät täynnä monenmoisia herkkuja. Mukavaa vaihtelua arkisille kaurapuuroaamiaisilleni! Ja kerrankin ehdimme rauhassa vaihtaa mieheni kanssa kuulumisia, ja ihan vain jutustella niitä näitä...

Toivottelen teille blogini lukijat tämän kirjoituksen myötä rauhallista joulunaikaa. Kuvapäivityksiä on luvassa joulunseudulta Instagramin puolella, blogin pariin palaan vuodenvaihteen jälkeen. Ihana, kun olette seuranneet blogiani ahkerasti tänä vuonna viikosta toiseen, kiitos vielä siitä!


keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Talvi tuli terassille

Lumikidekukat kiemurtelevat köynnöksenä terassin lasiseinissä ja puutarha on saanut hennon lumipeitteen. Kaikkialla on aistittavissa lupaus talvesta ja joulusta. Kaivan kätköistäni esiin kauneimmat käpyoksani, hopeanhohtoisen tähtikranssini ja kimmeltävän saksanhirven, ja nostelen ne paraatipaikoille terassille. Enää puuttuu joulukuusi koristeineen.... kuinkakohan kauan jaksaisin odottaa, ennen kuin tuon sen tänne?


Terassimme talvisisustukseen kuuluvat ehdottomasti pörröiset valkoiset lampaantaljat. Kesäiset lepotuolit saavat niiden avulla hetkessä talvisen ilmeen.




Olen myös säästänyt hopealla spreijatut pähkinäpensaan oksat, jotka aikoinaan olivat osa talvihäidemme kukkalaitteita. Oksat istuvat oivallisesti vanhaan lasipulloon. Niiden käkkyräisessä muodossa on hieman samaa kuin saksanhirven sarvissa.


Sivupöydälle olen koonnut asetelman vanhasta kahvipannusta ja pikkutonkasta sekä metsän parhaista aarteista - havuista ja kävyistä. Äitini kakkuvuoka on saanut täytteekseen paitsi käpyjä, myös koristekiviä. Sen ympärille on pyöräytetty luottojoulukoristeeni, Sarustiikan ikihavuköynnös.



Huomaan kesken koristelun, että terassimme on pukeutunut jälleen talven maanläheisiin väreihin. Jotenkin minusta nämä levolliset havunvihreän, ruskean, harmaan ja valkoisen sävyt sopivat vain niin hyvin kuuraiseen maisemaan! Tonttujen punaiset hiippalakit olen säästänyt täksi jouluksi kotimme seinien sisälle. :)

Terassin seinähyllylle nostan vihdoinkin kunniapaikalle vanhat ruostuneet takanluukut. Niiden ruosteinen sävy sointuu oivallisesti oranssiin taustaseinään.



Yhdessä vanhan marjapoimurin kanssa ne tuovat mukavan rustiikkia joulutunnelmaa terassillemme. Asetelman yllä komeilee valkoinen tähti.


Kesäkukkien tilalle sohvan viereen siirrän vanhan puulaatikon, jonka koristelen vanhan ajan aarteillani, ikivihreillä sekä kävyillä ja havuilla. Ihme kyllä violetti koristekaalini ei ole moksiskaan pakkasesta, vaan on säilynyt ryhdikkäänä pannussa koko syksyn.


Lopuksi asettelen terassin kuormalavasta rakennetulle pöydälle hopeisen tähtikranssin ja kynttilän sen sisälle. Sitten onkin aika istahtaa pehmoisen taljan peittämälle lepotuolille ihastelemaan lopputulosta.






Pakkasenhuuruista ja tunnelmallista joulunalusaikaa teille kaikille!


DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...