keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Ihanaa suomalaista designia Kuopion Kädentaitomessuilla

Viime viikonloppuna Kuopiossa järjestettiin kädentaitomessut. Vihdoinkin! Tätä olinkin odottanut jo hartaasti useamman vuoden ajan: ison mittakaavan kädentaitoihin ja designiin painottuneita messuja omassa kotikaupungissani. Joilla ei sitten myytäisi - kuten lähestulkoon kaikilla muilla kuopiolaisilla messuilla - muikkusäilykkeitä ja pölynimurien suodattimia.

En tainnut olla ainoa messuista innostunut. Kurvasin autollani Kuopio-hallille ensimmäisenä messupäivänä varttia ennen messujen alkuaikaa, ja sielläpä olikin jo bussilasteittain väkeä seisoskelemassa ja pitkä jono myös pysäköintialueelle. Paikka löytyi onneksi kuitenkin sutjakasti, ja sitten vain hallin edustalle ostamaan pääsylippua ja odottamaan sisäänpääsyä.

Olin ihan täpinöissäni päästessäni kiertämään toinen toistaan inspiroivampia messuosastoja. Osa heistä oli ollut kaksi viikkoa aiemmin Habitaressa, kuten helsinkiläinen Nuppu Design Company.


Tämän yrityksen tarina alkoi kukista ja unelmista, ja niitä mallisto pursuaa edelleen. Nupun ihanan herkät ja satumaiset kuosit veivät sydämeni...



Etenkin jouluisessa keijukuosissa oli samaa herkkyyttä ja taianomaisuutta, mitä on Rudolf Koivun ja Elsa Beskowin keijukaispiirroksissa. Nupun kuviot ovat käsinmaalattuja, minkä vuoksi ne ovat minusta erityisen viehättäviä.


Kankaiden lisäksi Nupulla on ihastuttavia erilaisia paperituotteita ja kodintekstiilejä. Minä löysin itselleni uuden vaaleanpunaisen vihon blogi-ideointia ja sisustusunelmointia varten...


Nuppu Design Companyn vieressä osastoaan piti Käsinetori. Sen valikoimissa oli pehmeitä ja lämpimiä, villavuorellisia nahkarukkasia lapsille ja aikuisille. Etenkin ruusukultaiset lastenrukkaset olivat tosi makeat! Myyjäkin totesi, että nämä metallinhohtoiset ihanuudet myydään aina loppuun ennen joulua.


Messuilla oli myös runsas valikoima koruja. Niitä oli kaikista materiaaleista, joita vain kuvitella saattaa. Uusi tuttavuus oli Minta Finland, joka valmistaa unelmankevyitä graafisia mustia ja valkoisia korvakoruja silikonista. Itse en oikein tykkää roikkuvista isoista korvakoruista, jotka painonsa vuoksi venyttävät ikävästi korvanlehteä. Mutta silikonimateriaali tekee korvakoruista lähes painottomat!



Mintalla on kauniita malleja höyhenistä kettuihin ja ornamenteista timantteihin. Mutta erityisesti ihastuin viuhkanmallisiin korvakoruihin. Ne ovat täydellinen pari mustalle poolopaidalleni, jonka kaulus on mustaa pitsiä.


Mutta mitä olisikaan messukierros ilman kodinsisustuksen ihanuuksia? Lappeenrantalaisen BellaMiinan osasto pursusi kaikkea suloista ja hellyttävää. Etenkin huovutetut pupuset olivat yleisen ihailun kohteena. Pupuja istui niin kransseissa kuin kelkoissa. Ja pikkuiset pupuvauvat nukkuivat kahvikupeissa ja miniatyyrikokoisissa sammalkransseissa.



Minulle mukaan lähti paksusta harmaasta huovasta ommeltu "Joulupostia"-pussukka. Tulette varmasti näkemään sen marras-joulukuussa jouluaiheisissa postauksissani.

Mustavalkoisia eläin- ja koivukuoseja messuilla tarjoili puolestaan Marjaana Niskanen Design. Pidin kovasti "vanhanajan" eläinpiirroksista, joista oli tehty tyylikkään graafisen moderneja. Korvan taakse jäivät erityisesti kala- ja hevosleikkuulaudat.



Lopuksi pitää laittaa tähän pari kuvaa Kouvolan puutarhan jouluosastosta, vaikka nyt tämä ei ihan siihen suomalaisen designin kategoriaan taida upota. Jouluihmisenä oli pakko pysähtyä ihastelemaan kaikkea sitä pientä nukketalomaista joulutavaraa, joilla me aikuiset saamme leikkiä ja rakennella pienoismaisemia ja -asetelmia joulua varten. Tonttuovia ei sentään ollut valikoimassa, mutta tonttuja sitäkin enemmän. Ja kaikenlaisia suloisia pieniä puukoristeita, joilla on ihana tuunata kynttilänjaloista jouluiset.



En voinut olla ostamatta kullanhohtoista glittersaksanhirveä. Ja korjatkaa ihmeessä, jos kyseessä onkin jokin muu sarvipäälaji. :) Näen jo silmissäni, kuinka hirvi pääsee alumiiniseen kakkuvuokaan tepastelemaan sammalen tai jäkälän päälle, ja viereen istutan valkoisen hyasintin...


Toinen must-have-ostos oli miniatyyritalo piikillä (alla olevassa kuvassa tuo isompi, mutta harmaasävyisenä). En todennäköisesti upota sitä kranssiin, vaan laitan jouluasetelmiin hyasinttien tai jouluruusun vierelle.


Yritän nyt kuitenkin malttaa mieleni vielä pari viikkoa, ennen kuin aloitan joulukoristeiden askartelun ja tuunaamisen. Mutta glögi sentään jo höyryää aika useana päivänä viikossa mukissani...

Tunnelmallista lokakuuta teille kaikille, glögillä tai ilman! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

DIY: Rustiikki kirjahylly lastenhuoneeseen

Ihanan helteisiä kesäpäiviä on jo roppakaupalla takanapäin. Meidän perheessä on otettu kaikki kesälomasta irti - on reissattu ystävien luo e...